Nakhon thain kirjakerhon kuulumisia – Nakhon thai Book Club, part two

Lukukinkerit jatkuvat. Olemme varmaankin lukeneet enemmän kirjoja viimeisten kuukausien aikana kuin keskimääräinen nakhonthailainen koko elämässään.

Keväällä totesin lukemaani suomenkielistä kirjallisuutta vaivaavan samankaltaisuuden: Saisio, Pulkkinen ja Hirvonen alkoivat muistuttaa toisiaan ja juonet menivät sekaisin. Huomasin aiemmin lukemieni kirjojen hahmojen sukeltavan ihan vääriin kirjoihin mukaan. Kertojien ja päähenkilöiden muistot ja kokemukset sekoittuivat toisiinsa. Hämmentyneenä olen huomannut myös täällä luettujen englanninkielisten pokkareiden muistuttavan toisiaan sisällöltään. Kirjoissa tuntuu toistuvan samat teemat: vanhemmuus, omien vanhempien etsintä, se, kuinka muistot eivät aina pidä paikkaansa, luopuminen ja kuinka läheisimpiäkään ihmisiä ei oikeasti tunne perinpohjaisesti.

The hand that first held mine oli kirja, josta pidin erityisen paljon. En tiedä, kuinka paljon vaikutti se, että toinen päähenkilöistä oli suomalainen Lontoossa asuva Elina. Kirja liikkui kahdessa eri aikakaudessa ja elämässä: 50- ja 60-luvun Lontoossa, jossa nuori nainen tekee journalistin uraa, sekä nykypäivässä, jossa Elina toipuu traumaattisesta synnytyksestä.

Muumikirjoja en ole syystä tai toisesta ennen lukenut. Ennen matkaan lähtöä päätin ostaa tuliaiseksi asuntolaan englanninkielisen käännöksen Muumipeikosta ja pyrstötähdestä. Kirjasta ei sitten ollutkaan täällä kovin paljoa iloa muille kuin minulle. Paikallisille kirjan kieli on turhan vaativaa. En usko, että asuntolan lapsista tai työntekijöistä yksikään jaksaisi yrittää kirjaa yhtä sivua pidemmälle. No, minä sen sijaan pidin kirjasta. Päätin, että voisin lukea muitakin Muumi-kirjoja. Mutta mitkä niistä olisivat parhaita, lähestulkoon aikuiselle ihmiselle sopivia?

Seuraavaksi lukulistalla oli vuorossa Game of Thrones – fantasiakirjasarjan ensimmäinen osa. 800:lla sivullaan se oli hyvä ottaa mukaan Bangkokiin matkalukemiseksi. Kirja oli nopealukuinen ja nyt olen ainakin lukenut kirjan ennen siitä tehdyn televisiosarjan katsomista. En ole vielä varma, jaksanko lukea sarjan muita osia.

The Great House olikin sitten haastavampi lukukokemus. Hitaan ja vaikean alun jälkeen se sai minut mukaansa ja lopulta päädyin pitämään kirjasta. Irene ei ollut aivan yhtä myyty. Kirja kertoi neljällä eri kertojaäänellä erilaisia tarinoita luopumisesta. En ollutkaan aiemmin lukenut yhtä selkeästi juutalaista kirjaa – kaikki kirjan hahmot olivat juutalaisia.

Humisevan harjun englanninkielinen painos oli aiemmin lukematta jäänyt klassikko. Kirja oli aivan erilainen kuin olin odottanut. Ehkä siksi minun on vaikea ymmärtää sitä, kuinka kirja on jaksanut viehättää lukijoita vuosikymmenestä toiseen. Nyt on nähtävästi tehty taas uusi elokuvaversiokin kirjasta. Kai kirja on aikoinaan ollut kielellisesti ja aiheensa osalta niin suuri edistysaskel, että siitä on muodostunut klassikko.

In English:

We’ve been reading like crazy…It’s too bad that there’s probably no use for the Nakhon thai’s biggest library of English pocket books after Irene returns to Finland and I start my backpacking journey around South-East Asia. My new favourite (of the books I’ve read here) is probably Maggie O’Farrells The hand that first held mine. The Great House by Nicole Krauss was also good, although not such an easy read.