Ruokanumero - The Food Issue

Thai-ruoka on keskimäärin tulista ja makeaa. Keskimäärin, koska ainakin täällä pohjoisessa on paljon ruokia, joihin chili tai sokeri kuuluu lisätä itse. Ne ruoat, joihin kumpaakaan ei lisätä itse, ovat sitten joko erittäin tulisia tai erittäin makeita. Tähänkin on vielä yksi poikkeus - keitot tai liemet, jotka on tarkoitettu aterian tasapainottavaksi osaksi.

15-vuoden possuton vaihe loppui osaltani heti ensimmäiseen iltaan Thaimaassa. Täällä on mahdotonta saada ruokaa ilman kanaa tai porsasta. Porsaan jauhelihaa lisätään melkein kaikkeen. Tietenkin voisin yrittää elää hedelmillä ja riisillä, mutta totesin, että ensinnäkin ei ole järin kohteliasta kieltäytyä ruoasta, jota paikalliset tarjoavat, ja toiseksi kasvissyönti yksilön omana valintana on erittäin länsimaalainen tapa ja mahdollisuus (Intia ja hindut ovat sitten asia erikseen).

Riisiä lounaaksi / Lunch in restaurant near-by

Irenen ja minun keittiössä ei ole ruoanlaittomahdollisuutta, joten aamu-ja iltaruokamme sisältävät thaiosastolta jonkin kivan värisen ja makuisen hedelmän ja farang-osastolta leipää, juustoa ja jogurttia. Itse olen pikkuhiljaa luopumassa juustosta ja jogurtista - täältä saatava juusto ei maistu miltään ja jogurtti maistuu sokerilta.
Lounas syödään joko jossain läheisessä ravintolassa, asuntolassa tai sitten haemme etukäteen Nakhon thain torilta ruokaa, jonka lämmitämme itse. Ravintolassa syömisestä hankalaa tekee se, että ruokalistat on kirjoitettu pääosin thaiksi. Läheisimmän ravintolan listalta n. 1/15 on käännetty englanniksi. Listalta löytyy esim. Spicy Shrimp Garden, joka oli yllätyksekseni melko mieto keitto, jossa oli muutaman katkaravun lisäksi merilevää ja possun jauhelihapalloja. Toisessa ravintolassa taas on tarjolla "englanninkielinen lista", jossa osa ravintolan tarjoamien ruokien thaikielisistä nimistä on translitteroitu latinalaisille aakkosille.

Kaiken kaikkiaan ruoka on hyvää. Vastatehtyä, tuoreista aineista, jotka joku on ostanut samana aamuna torilta, johon ne on tuotu läheisiltä pelloilta. Lähiruokaa siis. Chiliä kuluu koko ajan enemmän, mutta sokeriin en oikein ole tottunut. Keräsin albumiini kuvasarjaa kohtaamistani kulinaristisista nautinnoista. Enjoy!

Thai-ruokaa Flickrissä

In English
Thai food is spicy and sweet. Normally not at the same time, but both in their extreme. Here, in north of Thailand, there are lots of dishes where one is supposed to add sugar, chili, fish sauce or vinegar by oneself. So not everything is spicy at first - you just gotta be careful with the chili.

Tom Yam - no need to add more chili

Mostly people eat rice: for breakfast, for lunch and for dinner. In the morning locals don't eat anything spicy: maybe just some fried veggies, eggs or chicken with rice. Then for lunch and dinner chili and sugar get in the game too. One of the most popular dishes for lunch is som tam(green papaya salad): raw papaya, tomatoes, chilies and onion (and some other stuff too, I guess). Locals eat it with 10 chilies, one was enough for me and Irene.

For me and Irene, rice once or twice a day is enough. Generally our breakfast is very farang: toast, cheese and yogurt. For dinner and sometimes for breakfast we add a thai fruit. Fruits here come in all the colors: pink dragonfruit (pitaya), purple mangosteen, yellow or greenish mango, orange papaya or red rambutan. I added some photos to my album, enjoy! Thai-food in Flickr

Ja niin silmiäni yritettiin avata...

Jonkin aikaa sitten Sathiya ja Prayoon päättivät esitellä meille yhden asuntolassa asuvan lapsen kodin. Kuten olemme jo tottuneet, lähtö tuli meillä yllätyksenä. Lähdimme kesken ostosreissun ajelemaan poispäin kaupungista suuntana noin puolen tunnin ajomatkan päässä Nakhon thaista sijaitseva pieni kylä. Matkalla ajoimme muutaman muun köyhän pienen maanviljelijäkylän läpi. Kylä, joka meillä oli määränpäänä, oli vielä pienempi. Ensin käännyimme kukkulaa ylösnousevalle pienelle mutaiselle sivutielle, jota sitten jatkoimme kukkulan yli laaksoon. Kuskimme Prayoon sai varoa koiria ja kanoja ajaessaan tietä eteenpäin kohti sen loppupäätä, jota lähestyttäessä tie muuttui pienemmäksi ja ruohikkoisemmaksi.

Tie talolle

Prayoon jätti auton tielle ja kiipesimme tien reunassa puiden ja pensaiden suojassa olevalle pihamaalle. Meitä vastaan tuli isä ja hänen asuntolassa asuva poikansa. Poika oli ollut muutaman viikon kotona satutettuaan jalkansa polkupyörän ketjujen välissä, mutta oli tulossa seuraavana maanantaina takaisin kouluun ja asuntolaan.

Uskoisin, että perheen talo oli tyypillinen köyhän thaimaalaisen perheen koti: ruohokatto ja betonilattia. Puista rakennetut seinät, jotka kehystivät oleskelutilaa, jonka yhdeltä reunalta kohosi korkeampi taso, jossa oli keittiö. Asunnossa oli yksi erillinen huone, lastenhuone, jossa lasten lelut ja muut tavarat olivat koottu koko huonetta ympäröivän pinkin hyttysverkon sisään.

Lapset saivat tuliaisia

Kun pääsimme talon ovelle, sisällä olleessa riippukeinussa makoillut parikymppinen isoveli luikki nopeasti alta pois. Syy pojan asumiseen asuntolassa oli kuulemmamme mukaan juurikin isoveljien tilanteessa - molemmat ovat olleet vuorotellen vankilassa ja noin 10-vuotias pikkuveli oli hyvää vauhtia ajautuvassa samoille raiteille. Niinpä vanhemmat toivat hänet asuntolaan toiveenaan, että pojasta tulisi parempikäytöksinen.

Talossa tapasimme asuntolassa asuvan pojan pikkusiskon sekä vauvaikäisen veljentyttären. Veljentyttären äiti oli lähtenyt etelään töihin. Isä ja isoveljet olivat työttömiä, joten perheen elatus oli äidin vastuulla. Minulla olo oli hieman hankala - tulla pällistelemään toisen kotia ja ihmettelemään kurjia oloja. Thaimaalaiset isäntämme vielä kannustivat ottamaan paljon kuvia - toiveenaan varmastikin se, että heidän toimintansa suomalaiset tukijat saisivat parempaa tietoa asuntolassa olevien lasten tilanteesta.

Saimme sitruunoita viemisiksi

Vaikka perhe olikin köyhä, heidän kotinsa oli siisti. Seinien vierustoilla oli bambusta tehtyjä vaatetelineitä, joissa puhtaat vaatteet roikkuivat henkareissa silitettyinä. Oleskelutilassa oli TV, jonka ympärille oli viritetty bambukehikko, joka toimi pienimmän lapsen leikkikehänä.

Pikkuisin makoili lattialla

Aluksi asuntolan ahtaat ja alkeelliset olot hieman kauhistuttivat minua. Mietin, miten lapset voivat viihtyä siellä. Nähtyäni kotiolot ymmärrän paremmin. Poika on palannut asuntolaan. Olen päässyt tutustumaan häneen paremmin englannin tunneilla ja autoleikeissä. Uskoisin, että asuntolan säännöllinen rytmi sekä isommat lapset, jotka näyttävät mallia ja auttavat pienempiään, pienentävät riskiä siihen, että poika päätyisi samalle pikkurikollisen uralle kuin hänen isoveljensä.

Pitsaa ja tehokasta turisteilua Phitsanulokissa

Kahden viikon maalaiselon jälkeen aloimme jo kaivata kaupungin vilinää. Perjantaina puoliltapäivin lähdimme bussilla viikonloppuretkelle noin 100 kilometrin päähän Phitsanulokiin. Phitsanulok on noin 85 000 asukkaan kaupunki. Loiston päiviään se eli 1400-luvulla oltuaan hetken ajan Ayutthayan kuningaskunnan pääkaupunki. Nykyisin se on samannimisen provinssin pääkaupunki.

Bussilla matka Phitsanulokiin kestää nähtävästi tuurista riippuen reilusta tunnista kahteen tuntiin. Menomatkalla pääsin nauttimaan bussin ikkunoista avautuvista maisemista uudesta näkökulmasta - seisaaltaan. Bussi oli aivan täynnä jo Nakhon thaissa ja saimme pelkät seisomapaikat. Irene pääsi puolessa matkassa istumaan, mutta minä seistä tönötin sitten koko matkan, joka tällä kertaa kesti kaksi tuntia.

Tuktukin kyydissä Phitsanulokissa

Phitsanulokiin johtava tie vie ensin Nakhon thaista riisi- ja maissipeltojen peittämien kukkuloiden halki kohti tietä numero 12. Phitsanulokin kautta Takista Khon Kaeniin kulkeva tie numero 12 on saanut lempinimen "The green route" - syynä tähän on tien molempia puolia reunustavat tumman vihreät tiheiköt, jotka vuorottelevat laajemmalle avautuvien ja kaukaiset vuoret paljastavien aukeiden kanssa. Tien varrelta on lukemattomia tienviittoja vesiputouksille ja luonnonpuistoihin, joita emme ole vielä nähneet. Maitokahvin värinen joki virtaa yhtä matkaa tien kanssa kohti Phitsanulokia ilmestyen näkyviin aina silloin tällöin. Muutaman kilometrin välein tien varrella toistuu majoitusta tarjoava resort, temppeli tai bambuista tai tiikistä rakennettujen korkeilla jaloilla seisovien asuintalojen rykelmä.

Phitsanulokin linja-autoasemalta ajelimme tuktukilla keskustassa olevalle rautatieasemalle. Irenen Lonely Planetista olimme valinneet jo etukäteen ensimmäisen ehdokkaan majapaikaksi. Huonosta kartasta huolimatta löysimme Lithai Guest Housen ja maksoimme huoneen kahdeksi yöksi (460 bahtia/yö). Phitsanulokin hotellit vaikuttivat ulkoapäin siltä, että ne kaikki on rakennettu samaan aikaan, jollain tyylittömyyden vuosikymmenellä, jonka sijaintia viime vuosisadan aikajanalla on mahdoton määrittää.

Illalla suuntasimme yhdelle Phitsanulokin (ja nähtävästi lähestulkoon jokaisen suuren tai keskisuuren thaimaalaiskaupungin) päänähtävyyksistä - night bazaarille. Phitsanulokin läpi kulkevan joen, Mae Nam Nanin, rannalle levittäytyy usean korttelin mittainen bazaar, jossa rannan puolelle on rakennettu baareja ja pubeja ja kadun puolta reunustavat toinen toistaan pienemmät ja täyteenahdetummat kojut täynnä vaatteita, kenkiä, kelloja, koruja ja meikkejä. Bazaarikujan päässä on ravintola-alue, johon jäimme illalliselle.

Manikyyrissä night bazaarissa

Seuraavana aamuna suuntana oli temppeli, josta Phitsanulok tunnetaan Thaimaan ulkopuolellakin buddhalaisessa maailmassa - Wat Yai (Wat Phra Si Ratana Mahathat). Tästä temppelistä tekee erikoisen buddha-patsas, jonka se pitää sisällään. Minulle ne kaikki näyttävät toistaiseksi samanlaisilta, joten mielenkiintoisempaa täällä oli tutustua buddhalaisten tapaan uhrata kukkia ja suitsukkeita patsaalle ja varoa sitä, etteivät omat jalat vain osoittaisi buddha-patsaisiin (tai munkkeihin) päin.

Phra Phuttha Chinnarat

Wat Yain jälkeen kävelimme tien yli Wat Ratburanaan, jossa olimme buddhalaisperheen lisäksi ainoat vierailijat. Tämän watin nähtävyys on kuningas Rama V:n Phitsanulokin vierailuun 1900-luvun vaihteessa käyttämä vene. Veneen aliryömimisen (3-9 kertaa) ja uhrausten tekemisen sanotaan toteuttavan uhraajan toiveen. Toinen toiveiden toteuttaja oli samalla alueella oleva puu, jonka runkoon nojaavia tikkaita ylöalas kiipeämällä ja suitsukkeita sytyttämällä kiipeilijän toiveiden uskotaan toteutuvan. Harmikseni kukaan ei ollut tekemässä kummassakaan toiveiden tynnyrissä mallisuoritusta.

Temppelien eli henkisen hyvinvoinnin jälkeen panostimmekin sitten fyysiseen hyvinvointiin. Otimme riksan (jonka kuski sai reiluhkon palkkion urheilusta me kaksi kyydissä) joelle ja laskeuduimme jyrkät portaat joella kelluvaan thai-hieromalaitokseen, jota Lonely Planet oli suositellut (Phae Hatha Thai Massage). En aiemmin ollut ollut thai-hieronnassa - jotenkin Helsingin tarjonta ei ole houkutellut. Täällä kokemus oli ihana: makasimme ulkoilmassa, joelta tulevassa, tuulettimien vahvistamassa tuulenvireessä pedeillä ja haistelimme miellyttävää yrttien tuoksua (joen tuoksu tuskin olisi ollut yhtä miellyttävä). Hierojat kävivät käsillä, jaloilla, polvilla ja kyynärpäillä painellen tunnin kuluessa läpi koko vartalomme päätä lukuunottamatta. Kustannukset olivat päätähuimaavat 150 bahtia (n. 4 euroa).

Kelluva thai-hierontapaikka Mae Nam Nanilla

Iltapäivällä ehdimme vielä paikallisen suurmiehen, Sgt. Major Thaween, perustamaan kansanperinteitä esittelevään museoon sekä saman hepun omistamaan buddhapatsastehtaaseen vierailuille. Matka edestakaisin taittui sham-loreissa, pelottavan näköisissä kolmipyöräisissä pikkumopoautoissa.

Illalla kävelimme vielä kaupungin iltatorille, jonka tunnoksessa paikalliset hankkivat illalliseksi possua tai kanaa tulisissa kastikkeissa, paistettua kalaa, hiiligrilleissä paistettuja porsaspyöryköitä tai kanaa vartaissa, banaaninlehtiin käärittyjä makeita riisinyyttejä, viipaloitua vesimelonia, ananasta, jackfruitia tai mangoa. Muista kadun varren keittiöistä kaduille tulvi paahdetun rasvan sekä sokerin, soijan ja chilin tuoksu, johon sekoittui kiinalaisten lääkekauppojen yrttien hajut. Kaduilla sukkuloi mopoja, avolava-autoja ja maastureita, kun me lähestulkoon ainoina jalankulkijoina kumartelimme ali lakunauhakimpuiksi sidottujen sähköjohtojen.

Sunnuntaina totesimme molemmat kaipaavamme takaisin maalle. Kaskaiden siritystä ja omaa kylpyhuonetta oli jo vähän ikävä. Phitsanulok kokonaisuudessaan oli yhden päivän visiitin arvoinen. Jatkossa Phitsanulokin vierailut keskittynevät taas ruokakauppoihin, joissa valikoimat ovat Nakhon thaita runsaampia.

Ai niin - se pitsa. Perjantaina etsiskelimme ruokapaikkaa saavuttuamme Phitsanulokiin neljän aikaan. Kaikki paikat oli kiinni. Päädyimme sitten pitsalle koululaisten suosimaan paikkaan, joka oli ensimmäinen avoinna ollut ravintola, johon törmäsimme. Pitsan tilaus sujui kuvaa näyttämällä ja juustoa riitti. Sillä juustolla saa nyt sitten luvan elää seuraavat pari kuukautta.

Vedenpaisumus - Flood

Aiemmin jo kertoilin meille alakertaan rakennetusta keittiöstä. Alakerran huone ei ollut asutuskäytössä, koska kylpyhuoneessa oli sattunut vesivahinko. Koska meillä taas on yläkerrassa toimivat kylppärit, niin huoneesta saatiin Prayoonin, Sathiyan ja Tuin avustuksella rakennettua suht toimiva keittiö. Toimiva, jos vain kylpyhuoneen suihkukaivo alkaisi vetää vettä.

The kitchen part of our living room/kitchen

Prayoon ja Tui nikkaroivat meille kylpyhuoneen lavuaarin putkesta letkun, joka toimii tiskialtaan hanana. Tiskialtaasta kaikki vedet laskevat toista putkea kylppärin lattialle. Homma ehti toimia pari päivää, kunnes huoneen lattia pikkuhiljaa alkoi lainehtia ja vedenpinta kohosi uhkaavasti kynnystä kohden.

The very tidy bathroom

Nyt siis olemme yrittäneet saada viikon verran eri keinoin guest housea hoitavalle perheelle tietoa ja ymmärrystä siitä, että asialle pitäisi tehdä jotain. Englantiahan he eivät puhu ja meidän thai-taitomme ovat toistaiseksi rajoittuneet. Sinänsähän tässä ei ole kiire mihinkään - puoli vuotta aikaa saada vesiongelma korjattua. Paikallisiin tapoihin hieman tutustuneena, siihen saattaa hyvinkin kulua tuo puoli vuotta. Kuulemma heinä-elokuussa tulvii muutenkin, joten ei tästä kannata suurta stressiä ottaa.

Muuten keittiöolohuoneemme on ihan toimiva. Sisustus noudattaa samaa askeettista linjaa kuin huoneidemme sisustus, jossa varsinkin viikonloppuisin, keskittyessäni kielenopiskeluun, on luostarimaista tunnelmaa. Puhelut Suomeen saavat kivan etäisyyden tunnun, kun tyhjät seinät ja kaakeloidut lattiat lisäävät kaiun kaikkeen sanomaani.

In English:
We've had some small problems with the piping of our "new" kitchen. Our local friend built a kitchen for us in the room downstairs - a kitchen sink was brought there and water hose was connected to the bathroom's sink. This all worked very well until we noticed that the used water started to fill up the bathroom floor and water level kept rising dangerously towards the living room. So, now we have a kitchen but are afraid to use it. Hopefully, the plumbing will be fixed, but on the other hand I'm prepared to be waiting for a while - it will probably be flooding anyways in a few months, so stressing about this seems to be a bit too much.

Mihin oikein lähdinkään? So, where am I actually?

Työskentelen marraskuun loppupuolelle saakka englannin opettajana asuntolassa, jossa asuu noin 70 8-20-vuotiasta lasta. Lapsista melkein kaikki kuuluvat etelä-Kiinasta lähtöisin olevaan vuoristossa asuvaan hmong-heimoon. Tällä hetkellä asuntolassa asuu yksi thai-poika.

Syy asuntolan olemassaoloon on toisaalta se, että hmongien asunsijoilla vuoristossa ei ole kunnon kouluja. Käsittääkseni Thaimaan valtio on rakennuttanut kyllä koulurakennuksia näillekin seuduille, mutta niissä ei ole opettajia. Jotta lapset saisivat kunnon koulutuksen, heidän on siis käytävä koulua kaukana kotoaan. Toinen syy asuntolan perustamiseen on ollut se, että lasten vanhemmat ovat elannon hankkimisessa vuokramaan sijainnin ja satojen armoilla. Vanhemmat saattavat olla useita viikkoja tai kuukausia muualla töissä ja tällöin isommat lapset huolehtivat pienemmistä kotonaan. Asuntola mahdollistaa lapsille turvallisen elinympäristön, jossa he saavat majoituksen lisäksi ruokaa ja kuljetukset kouluun.

Asuntola/The dormitory

Hmong-heimo on perinteiltään isäntiemme mukaan hyvinkin epätasa-arvoinen. Miehillä saattaa olla useita vaimoja ja lapsia on kaikkien kanssa paljon. Vastuu lapsista ja kodista on naisilla. Sekä naiset että miehet osallistuvat elannon hankkimiseen. Lapsia pyritään asuntolassa valmistamaan elämään thaimaalaisessa yhteiskunnassa - elämä vuorilla hmong-kylissä ja thaimaalaisissa kaupungeissa on kuulemani mukaan hyvin erilaista. Thai-yhteisössä selvitäkseen on osattava monimutkaiset kulttuuriset käyttäytymissäännöt, joita hmong-lapset eivät kotiseudullaan opi. Lapsilla tuntuukin olevan ainakin osittain taustastaan johtuvia ongelmia koulussa lähes päivittäin.

Asuntolan meidän talon puoleinen pääty. Lasten vaatteita kuivumassa  sateelta suojassa. / The other end of dormitory

Asuntolaa pyöritetään hyvin pienin varoin. Vähintäänkin yksi suurimmista tulonlähteistä on Interpedialta saatava kummirahoitus. Asuntolassa on kolme vakituista työntekijää: Ti, Te ja Tui. Näiden lisäksi asuntolassa auttelee paikallisen seurakunnan jäseniä ja toiminnasta vastaa paikallisen seurakunnan voimapariskunta, isäntäparimme Sathiya ja Prayoon. Seurakunta on harvoja kristittyjä seurakuntia, joita Thaimaasta löytyy.

Itsehän en ole liiemmin uskonnollisuudestani tunnettu, joten yhtenä stressin aiheena on ollut se, milloin oman elämänkatsomukseni poikkeavuudesta paikallisten vastaavaan nähden tulee ongelma. Toistaiseksi olen selvinnyt ihan hyvin. Vaikka sekä ensimmäisen sunnuntain esittelyllä (minut ja Irene esitettiin seurakunnalle näiden sunnuntaisen jumalanpalveluksen yhteydessä) että taannoisella etelä-korealaisten vierailulla, on saanutkin kuulla riittämiin hallelujaa, niin kun kaikki muu aiheeseen liittyvä tulee kielellä, josta ymmärtää sanan sieltä toisen täältä, en ole osannut häiriintyä toiminnan uskonnollisuudesta. Ehkä se hetki seuraa myöhemmin. Asuntolan henkilökunnalle on kuitenkin selvää, että emme edusta täällä mitään kristillistä järjestöä (toisin kuin korealaisille, jotka kyselivät olemmeko lähetyssaarnajia vai jonkin kristillisen järjestön kautta täällä töissä)

In English:
So where am I at the moment? I'm working as a volunteer in a dormitory for hmong-children in Nothern Thailand's province called Phitsanulok and town called Nakhon Thai. The dormitory offers these children, whose families live in the mountains, a chance to go to school. I've heard that Thai government has built schools also to the mountains but there might not be any teachers or the learning conditions are otherwise poor. So, the children must come to cities in order to learn to read and write.

Dormitory is a safe place for the children. Currently there are about 70 from 8 to 20 years old children living in the dormitory.Some of them go home to their parents every weekend, some may stay in the school for months without seeing their parents.

Dormitory is financed among other things on the sponsorship revenues coming from a Finnish NGO Interpedia. Children get healthy food and they are also educated in Thai manners and culture which maybe otherwise unknown to children coming from remote mountain villages, where the hmong have their own language and animistic religion.

Hmong children's parents are mostly farmers who may be away from home for months cultivating corn, ginger or other vegetables. During this time children may be left alone at home, bigger kids taking care of smaller ones. Nutrition during these long periods is in some cases only rice and water (or so I've heard).

The dormitory is run by a local Christian foundation. This means that the kids are also studying bible etc. I'm in no ways religional and the Christian culture could become a challenge, but so far everything's gone well.

Mopo karkaa käsistä?

Täältä maalta ei oikein ole päässyt liikkumaan Nakhon Thain "keskustaan" kuin isäntiemme tai asuntolan henkilökunnan autokyydillä. Heti alusta saakka on siis ollut selvää, että tarvitsemme jonkin kulkupelin, jolla liikkua. Eilen koitti viimein itsenäistymisen aika - ostimme Irenen kanssa puoliksi punaisen jalkavaihteisen Honda-mopon.

Me and the motorcycle in early afternoon heat (photo: Irene)

Kävimme perjantaina ja lauantaina paikkakunnan neljässä mopoliikkeessä suunnittelemassa ostoa. Päädyimme ostamaan uuden mopon, jonka sitten myymme lähtiessämme eteenpäin. Sijoituksena mopo on melkoisen suuri suhteutettuna kummankin matkabudjettiin (hinta oli noin 1000 euroa), mutta hankintana välttämätön. 

Melkein 10 vuotta sitten ajelin yhden kesän työkseni skootterilla, nyt pääsin vähän vaativampiin hommiin. Ajo-opetuksen saaminen thai-kielellä englantia taitamattomalta parikymppiseltä pojalta oli sinänsä mielenkiintoista. Uskon siihen, että harjoitus tekee mestarin, ja kun täällä päivittäin on pakkokin harjoitella, niin eiköhän parin viikon sisään vaihteiden vaihto, pyörän kääntäminen, vasemmanpuoleinen liikenne ja liikkeellelähtö ala jo sujua.

 

Olemme ainakin olleet viime päivien aikana Irenen kanssa vielä entistä suurempi ilon aihe paikkakuntalaisille. Irenen sanoin "kaksi valkoista vastaantulevaa valasta, joita on syytä varoa". Tätä ennen jo kumisaappaamme (joita ei meidän lisäksemme käytä kuin riisinviljelijät pelloilla), waimme ja hattumme ovat herättäneet hilpeyttä paikallisissa. Ihastusta sen sijaan herättää ihonvärimme; kaunis, läpikuultava valkoinen, nyt tosin jo hyttystensyömä ja huomenna vielä auringon punertavaksi polttama.

In English

We bought a small motorcycle together with Irene. Now we're independent - at last. In Nakhon thai there's no public traffic, so we've been pretty much stuck at our house for the past couple of weeks. Now we can go to the market to buy fruit and stuff by ourselves! I've driven a scooter before, but motorcycle with manual gear is a new challenge. Riding with me has been a bit bumpy but I guess I'll master driving skills soon. Another thing to learn is the left-hand side traffic...

Oma koti - baan

Saimme käyttöömme kolmannen huoneen eli nyt meillä on Irenen kanssa yhteinen talo. Yläkerrassa on molempien makuuhuoneet ja alakerrassa huone, joka on päiväsaikaan yläkerran huoneita viileämpi ja johon meille on tuotu ruokapöytä, sohva ja nojatuoli sekä tarvikkeet tiskausta ja siivousta varten. Lisäksi huoneessa on ylimääräinen sänky ja kaappi. Tarvittaessa voimme siis majoittaa vieraitakin.

Meidän talo, yläkerrassa makuuhuoneet ja alakerrassa keittiö (Our home in Nakhon Thai)

Asuinpaikkamme on odotuksiin nähden suurta luksusta. Käytössämme on pesukone vaatteille, joten en pääsekään nyrkkipyykille, kuten olin odottanut. Vessat ja suihkut toimivat ja nukumme ihan oikeissa sängyissä. Asuntolan väki hankki meille siivousvälineet, jotka sitten lähdettyämme jäävät asuntolan käyttöön.

Makuuhuoneiden kuukausivuokra on 2500 bahtia eli n. 63 euroa ja alakerran yhteisen huoneen vuokra on 1500 bahtia eli n. 38 euroa, jonka maksamme puoliksi. Yhteensä kuukauden vuokrakustannukset per henkilö ovat siis noin 80 euroa. Ruoka-annos lähiravintolasta maksaa n. 40-80 bahtia eli yhdestä kahteen euroon. Voi käydä siis niin, että seuraavat kuusi kuukautta syövät matkabudjetistani paljon odottamaani pienemmän palan.

Kellonaikojen uudelleen opettelua

Thaimaalainen kello on ihan oma lukunsa. Ensimmäisinä päivinä saimme tapaamisten ajat sovittua hyvin, mutta viime viikon sunnuntaina törmäsimme ensimmäistä kertaa siihen, että thaimaalaisittain sanottu aika käännettynä englantiin voi olla oikeastaan mitä tahansa.

Olimme toimistolla aamupalalla ja Sathiya ilmoitti, että voisi esitellä meidät paikallisille "four o'clock". Aloimme rauhassa kirjoitella ja yrittää saada nettiä toimimaan. Kun kello oli 10.15, Sathiya ilmaisi, että nyt olisi aika mennä. Tajusimme, että "four o'clock" tarkoittikin klo 10.

Myös tähän löytyi taustaa Irenen Thai Ways kirjasta. Thaimaassa on ainakin kaksi eri tapaa ilmoittaa aika, joillekin kellonajoille tapoja voi olla jopa neljä. Se, mihin me törmäsimme on tapa jakaa vuorokausi neljään kuuden tunnin osaan. Kello voi siis olla neljä aamuyöllä eli 4.00, neljä aamulla eli 10.00, neljä iltapäivällä eli 16.00 tai neljä illalla eli 22.00.  Näiden lisäksi käytössä on meille normaalimpi tapa jakaa päivä kahteen 12 tunnin osaan ja armeijatyylinen 0400, 1000, 1600 ja 2200 ratkaisu. Englanninopetuksen toimistonväelle aloitimmekin sitten siitä, miten englanniksi kerrotaan kellonajoista.

Wai

En ollut ennen tätä käynyt Thaimaassa. Thaimaalainen tervehdystapa, jossa molemmat kädet nostetaan rinnalle vastakkain eli wai oli minulle siis ennestään tuntematon. Prayoon antoi lyhyen opastuksen wain tekoon. Ensinnäkin, meiltä farangeilta ei oleteta, että vastaisimme paikallisten tekemiin waihin. Jos sen kuitenkin teemme, helpoin ratkaisu on tehdä wai melko alhaalla niin, että sormet eivät kosketa leukaa.

Auringonnousu perjantaiaamuna klo 5.45

Wain korkeus kertoo sen tekijöiden välisestä arvojärjestyksestä. Rinnan edessä tehtävästä waista seuraava aste on wai, jossa peukalon päät koskevat leukaa. Siitä seuraavassa peukalot asetetaan nenän juureen. Neljännessä, munkeille tehtävässä waissa, peukalot koskevat nenänvarteen kulmakarvojen alle. Tästä vielä viimeinen versio on kuninkaalle tehtävä wai, jossa kädet asetetaan samaan kohtaan kuin neljännessä waissa, mutta tämän lisäksi pää kallistetaan taaksepäin (nähtävästi myös polvistutaan).

Ireneltä lainaamassani Thai Ways kirjassa kerrottiin myös, että erityisen tärkeää on se, että lapset tekevät wain aina ennen aikuisia. Jos aikuinen aloittaa wain ja lapsi vastaa siihen, jotkut uskovat sen lyhentävän lapsen elinikää seitsemällä vuodella. Minun täytyy olla siis töissä tarkkana, etten vain aloita waita itsekseni vaan odotan, että lapset tekevät sen ensin minulle.

Wain lisäksi ihmiset osoittavat kunnioitusta myös sillä, että nuoremmat tai sosiaalisesti alempiarvoiset (e. opettaja - oppilas, hotellin työntekijä - asiakas) yrittävät pitää päänsä alempana kuin heitä vanhempien tai sosiaalisesti korkeammassa asemassa olevien henkilöiden päät ovat. Jos huoneessa siis istuu vanhempi henkilö, tätä nuorempi thaimaalainen yrittää ohi kävellessään osoittaa yrityksensä laskea pää tämän alapuolelle kävelemällä kumarassa asennossa. Seurauksena on kyttyräselkäinen asento, johon saatetaan yhdistää wai-tervehdys. Tällaista käytöstä ei onneksi meiltä farangeilta odoteta.

Ensimmäinen opetustunti

Viimein, viikko saapumisemme jälkeen koitti ensimmäisen englannin tunnin aika. Ehkäpä pieni odotus oli ihan hyvä, lapset ehtivät hieman tottua meihin ja kummallisiin tapoihimme. Nytkin päätimme olla käyttämättä mikrofoneja ja sen sijaan yrittää saada äänemme kuuluviin huutamalla. Opetusryhmänä oli yllätykseksemme koko asuntolan lapsikatras, yli 60 päätä. Ja ikäjakauma oli 8-18 vuotta. Joten tasoerot olivat melkoiset. Täällä kouluissa aloitetaan englannin opiskelu kuulemani mukaan vasta 9-vuotiaana. Pienimmät lapset eivät siis tajunneet lainkaan, mitä puhuimme. Vanhemmillakin taisi olla vaikeuksia. Muutaman pikkupojan oli äärettömän vaikea pysyä hereillä tai hiljaa.

Opetuksessamme apuna oli Te, joka tulkkasi opetuksemme thaiksi. Se olikin mielenkiintoista. Kysyimme englanniksi lasten nimiä,  Te käänsi thaiksi ja lapset vastasivat thaiksi. Jotenkin saimme kuitenkin tunnin vedettyä ja totesimme, että opetusryhmiä olisi syytä pienentää ja opetusta ehkä muutenkin järkeistää.

Tunnin jälkeen jäin muutaman vanhemman lapsen kanssa juttelemaan. Heitä englannin oppiminen selkeästi kiinnosti, mutta paikallinen opetus ei ollut toiminut lainkaan. Osaaminen oli Suomeen verrattuna kolmasluokkalaisen tasolla, jos silläkään. Lapset kuitenkin onnistuneesti kysyivät minulta, minkä ikäinen olen ja vastasivat suht oikein kun kysyin jokaiselta heidän ikäänsä. Onneksi osaan jo numerot thaiksi. Lisäksi todettiin, että tulen Suomesta (thaiksi Finlään).

Jos lapset jotain oppivat, niin ehkä joillekin jäi päähän sana "please", jota kukaan lapsista ei tunnustanut kuulleensa aiemmin...Jos thaimaalainen kieltenopetus on samanlaista kuin Suomessa saamani thaikielen opetus (opettaja oli Thaimaasta kotoisin), niin en kyllä yhtään ihmettele sitä, että lapset eivät osaa käyttää englantia, vaikka opiskelevat sitä koulussa 10 vuotta. Opetus keskittyi siihen, että oppilaat lukivat ääneen vuorotellen opettajan etukäteen kirjoittamien monisteiden lauseita.  Mitään muuta opetusmetodia ei ainakaan omilla thain tunneillani tunnettu.

Valvomista ja hikoilua Nakhon Thaissa

Sadekausi on aluillaan. Se tarkoittaa sitä, että päivässä sataa nollasta kahteen kertaan. Aamut täällä ovat mukavan viileitä, noin kello kuudesta yhdeksään. Sen jälkeen ilma alkaa lämmetä ja hyvin pian ulkona on tukahduttavan kuuma. Kuumuus ei helpota pimeän tultua, vaan yleensä siinä vaiheessa, kun pitäisi käydä nukkumaan (noin klo 22), oman huoneen ilma on päivän jäljiltä kuumimmillaan.

Nukkumaan menoa säestää kahden tuulettimen meteli - kuin jättimäinen pesukone, jossa on loppumaton pesuohjelma. Ikkunasta kuuluu myös kaskaiden siritys ja silloin tällöin koirien haukuntaa, kun jossain joku ajelee mopolla. Lisäksi yön ääniä on muitakin, mutta niiden aiheuttaja on vielä epäselvä. Mahdollisesti kukko on erehtynyt kellonajasta ja kieuntakielestä, pitää meteliä jo puoliltaöin.

Herätyskello

Yksi öisten äänien aiheuttaja on aiemmin kohtaamani gekko eli jing-jok. Näin olen ainakin päätellyt. Nämä pikkuliskot pitävät aika kovaa meteliä - ääntä, joka kuulostaa siltä, että joku napsuttaisi kieltä kitalakeen.

Jing-jok

Haaveilen, että saisimme skootterin, jolla huristella kaupunkiin. Kävelymatka sinne on sen verran pitkä, että sille uskaltautumista voisi pitää itsemurhayrityksenä. Ellei sitten varustaudu parilla litralla vettä ja auringonvarjon virkaa toimittavalla sateenvarjolla. Irene ottaisi mieluummin polkupyörän käyttöönsä, mutta on lupautunut takapakilleni, jos joskus saamme moottoroidun kaksipyöräisen. Täällä liikenne on vääränpuoleista - kai siihen äkkiä tottuisi.

Thaikulttuuri - alun räpiköintiä

Ensimmäinen kulttuurioppitunti koski kenkien poisottamista ennen sisäänastumista. Nyt ymmärrän, miksi rantasandaalit ovat kaikista suosituimmat kengät näillämain. Aina jonkun kotiin tai kauppaan astuessa kengät jätetään ulos. Poikkeuksen sääntöön muodostavat kaupat kuten 7-Eleven, johon voi marssia suoraan sisään.

Sandaalit rivissä toimiston ovella

Hyvin äkkiä opimme myös, että tehdessämme jotain hassua tai sanoassamme englanniksi jotain, mitä kuulija ei ymmärrä, vastauksena on nauru. Yritän siis kovasti oppia, milloin nauru on ilmaisu hämmennyksestä ja milloin nauretaan siksi, että joku asia on oikeasti hauska. Täällä nauretaan paljon ja tuntuu siltä, että käsitys asioiden hauskuudesta on hieman erilainen kuin minulla.

How to use a mosquito net

 Irene and I are eating malaria-medicines as doctor ordered. We also brought mosquito nets and here some photos on the resulting room decorations. Locals think we're absolutely crazy, since latest malaria case in the area was "in the communist era".

Irene's mosquito net is bit more professional than mine

Mine looks more like a tent (bought from Partioaitta)

Attached with tape, Jeesusteippi

Elefanttijalat

Jalat on olleet kauniissa kunnossa kohta viikon. Nilkan luita ei näy ollenkaan. Lisäksi ne on tietenkin koko ajan mutaiset. No, ne saa puhtaaksi jollain pohjoisen reissulla.

Gekko vessanpöntössä ja muurahaisfarmi lavuaarissa

Matka Nakhon Thaihin kesti Phitsanulokin ostosreissun mukaanlukien 24 tuntia. Air Berlin lennätti meidät mukavasti Bangkokiin asti, jossa vaihdoimme etukäteen tilatulla autolla Don Muengin kentälle. Sieltä matka jatkui alle tunnin sisäisellä lennolla Phitsanulokiin, jossa meitä oli vastassa Hallelujah Dormitoryn vastuupari Satthiya ja Prayoon tyttärineen.

Satthiya ja Prayoon veivät meidät ensitöikseen ostoksille Tescoon, jossa saimme todeta, että täältähän saa vähintäänkin kaikkea, mitä Suomesta. Nakhon Thaihin saavuimme pimeän jo tultua. Kaupunki vaikutti paljon odotuksia suuremmalta sen läpi ajaessamme. Iltatorilla oli kuhinaa ja ravintolat auki. Joulukoristemaiset valot valaisivat pikkukojuja ja pääkatua reunustavia taloja. Hakijamme eivät kuitenkaan pysäyttäneet autoa kaupungissa vaan vasta vähän sen ulkopuolella. Työpaikkaamme Hallelujah Dormitoryyn ja omaan kotiimme on muutaman kilometrin matka kaupungista. Saapuessamme paikalle kuuman päivän ja sateiden jälkeensä jättämässä pimeässä, emme vielä tienneet, millaiseen paikkaan olimme tulossa.

Irenelle ja minulle oli molemmille varattu omat huoneet guest housessa. Huoneessa on leveä sänky, pöytä, tuoli, vaatekaappi, televisio ja jääkaappi sekä ilmaa viilentävä kattotuuletin. Molemmilla on omat kylpyhuoneet. Kylpyhuoneessa on jopa lirutteleva suihku, joten omat odotukset ylittyivät saman tien. Ensitöiksemme viritimme molemmille hyttysverkot. Irenen verkko saatiin melko nätisti paikalleen, omani on jeesusteippiviritys, joka hädin tuskin kestää yötä paikallaan.

Ensimmäisen aamun valjetessa paljastui, että uusi kotimme on keskellä riisipeltoja ja kukkuloita. Talolle johtaa pieni kuoppainen ja mutainen hiekkatie. Samainen tie vie myös työpaikallemme, asuntolaan. Aamulla tein myös muita löydoksiä - vessanpöntössäni asusti gekko ja muurahaisyhteisö oli ottanut kylpyhuoneen lavuaarin asuinpaikakseen. Olin jo Suomessa ötökkäkammoisena aloittanut henkisen valmistautumisen, joten uusien tuttavuuksien kohtaaminen ei aikaansaanut normaalia paniikkia. Parin päivän jälkeen tosin turvauduin Baygoniin ja suoritin muurahaisten joukkomurhan.

In English: We traveled to Nakhon Thai 24 hours. From Helsinki to Berlin, from Berlin to Bangkok. In Bangkok we changed to old airport Don Mueng and flew to Phitsanulok fromthere. In Phitsanulok we had Sathiyya and Prayoon from Dormitory to welcome us and take us to Nakhon Thai. Our lodging in Nakhon Thai is really luxurious compared to what I was expecting: guest house rooms for both of us, with shower, toilet, fridge and fans. Biggest problem for the first night was setting our mosquito nets in place. Irene's worked fine, but mine is in place with tape and just about lasts through one night.

Matkaan lähden

Tein Comodo Asunnot Oy:n kanssa 10 kuukauden sopimuksen kämppäni alivuokraamisesta kalustettuna. Kesäkuun alkuun mennessä oli siis tyhjennettävä kaikki henkilökohtaiset tavarat asunnosta ja varastoitava ne joko kellarivarastoon tai sukulaisille. Rinkan pakkaaminen sai siis odottaa siihen, että huonekaluja, muutamia kirjoja sekä astioita lukuunottamatta, kaikki asunnon irtaimisto oli pakattu banaanilaatikoihin, vanhoihin muuttolaatikoihin, urheilukasseihin ja epämääräisiin nyssäköihin tai jätesäkkeihin.

Toukokuun viimeisenä päivänä n. klo 23 rinkka oli viimein pakattu, vähän sen jälkeen lista kotiin jäävistä tavaroista oli kirjoitettu ja viimeisetkin muovikassit ahdettu ennestään täyteen varastokoppiin. Ennen puolta yötä ja kesäkuun alkua olin sulkenut jo oman kodin oven ja jättänyt avaimet sisään. Toivottavasti seuraavat asukit pitävät huonekaluistani huolta.

Viimeisen yön vietin äidin sohvalla, sielläkin muuttolaatikoiden keskellä. Rinkkaan päätyi lopulta turhankin monta t-paitaa, pari pitkähihaista, kahdet polvihousut ja kahdet pitkät housut, flipflopit, lääkekaapillisen verran lääkkeitä (toivottavasti en tule niin kipeäksi, että kaikkia tarvitsisin), hame ja hellemekko, hyttysverkko, matkapyyhe, tuliaisia, peseytymisvälineet, uikkarit, kirjoja, jne. Kaiken kaikkiaan 12,5 kg tavaraa. Joulukuun alussa varsinaisen reissaamisen alkaessa on pakko katsastaa vielä kriittisesti läpi mukaan lähtevät tavarat.

In English
I left my apartmented rented for a company called Comodo Asunnot. They rented also all my furniture so by start of June I had to have my personal belongings packed. Most of them fit into my donwstairs storage room, some I borrowed to friends and some I gave to my dad to store.

Last night before leaving Finland I slept on my mom's sofa. Altogether my bagpack's weight was 12,5 kg's. When I leave for my backpack trip around South-East Asia in December, I'll need to go everything through critcally, because I ended up packing far too much stuff.