Kuokkavieraina hautajaisissa – Funeral Chrashers

Viikosta, jolloin mitään kummempaa ei pitänyt tapahtua, tulikin varsin vilkas. Yllättävän vuoristomatkan jälkeen seuraavana maanantaina tunnille mennessämme (siis jo kaksi viikkoa sitten, blogi seuraa nyt tapahtumia hieman jäljessä) Sathiya ja Prayoon tulivat vastaan mustiin pukeutuneina – Sathiyan sukulainen oli kuollut ja kotikylässä oli hautajaiset. Meidät kutsuttiin mukaan ja mikäs siinä, buddhalainen hautajaisseremonia kuulosti mielenkiintoiselta. Kävimme vaihtamassa astetta siistimmät vaatteet päälle ja olimme valmiita lähtöön.

Sathiyan kotikylään Nam Kumiin oli noin tunnin matka. Se sijaitsi vuorten välisessä laaksossa lähellä Laosin rajaa. Matkalla pääsimme ihailemaan auton ikkunoista avautuvia vuoristo- ja metsämaisemia. Valitettavasti vuorten kauneutta on mahdotonta toistaa valokuvissa.

Mountains that surrounded the road to Nam Kum

Perille saavuttuamme meidät istutettiin heti ruokapöytään. Kylän naiset olivat perustaneet väliaikaisen ravintolan vainajan kotitalon pihalle. Pöytäämme kannettiin papaijasalaattia, inkivääripossua, tom yamia, riisiä ja makkaroita. Sathiya maksoi meidänkin osuutemme ruoasta rahaa keränneille omaisille. Kävimme katsomassa arkkua – pakastearkkua – joka oli talon alakerrassa kukilla koristeltuna ja katoksella peitettynä. Sen eteen oli tuotu erilaisia tavaroita, joita vainaja tarvitsee seuraavassa elämässään.

A pop-up restaurant

Lunch

The coffin in the background

Talon terassilla istuskeli joukko vanhempia miehiä tummissa vaatteissaan ja maanviljelijöiden univormuissa – sinisessä kiinalaistyyppisessä farkkuasussa. Näistä joku saattoi olla Sathiyan kummin kaiman isoisä – vaikea sanoa, koska thaimaalainen sukulaissanasto on aika erilainen kuin englanninkielessä: niecet ovat usein serkkuja, auntiet voivat olla mitä vaan ja grandfatherin merkityksestäkään ei voi olla ihan varma. Vanhuksille oli maistunut thaimaalainen janojuoma, Mekong-viski vedellä lantrattuna, jo selkeästi muutaman tunnin ajan. Juomingit saisivat jatkoa vielä illalla – vainajan polttohautauksen jälkeen kotitalolla järjestettiin hautajaisjuhlat, joihin me emme enää jääneet.

Väliaikaisen ravintolan eteen oli parkkeerattu kukka-asetelmilla ja vainajan nuoruuden kuvalla koristeltu pick-up. Ruokailun loputtua ryhmä miehiä kantoi arkun pick-upin lavalle. Auton etupuskuriin oli kiinnitetty valkoinen köysi. Siitä pitivät kiinni hautajaisvieraat, mukaan lukien ryhmä munkkeja, joista muutama oli vasta teini-ikäisiä. Nämä pienimmät pojat olivat uskoakseni vainajan sukulaispoikia. Saattue kulki hiljakseen parin sadan metrin kylän temppelille.

Small monks directing the coffin to the temple

Pick-up with the coffin

Temppelillä osa munkeista oli jo asettautunut katokseen, johon kymmeniä ihmisiä oli istuutunut heitä kuulemaan. Saattue kiersi polttohautaukseen käytettävän krematorion vielä kolme kertaa. Kun viimeisetkin sahraminkeltaisiin kaapuihin pukeutuneet miehet ja pojat olivat asettuneet paikoilleen, alkoi munkkien laulu (resitointi). Siitä osa oli (kuulumma) thaiksi ja osa palin kielellä. Tässä vaiheessa minä pakenin hetkeksi kävelemään kylätielle.

Monks in a row in the background and people in their black grieving clothes

I had time to explore the scenery

Hautajaisseremoniaa oli saapunut seuraamaan lähestulkoon koko kylä, ihmisiä oli satoja. Munkkien osuuden loputtua kaikki osallistujat kävivät vuorollaan asettamassa paperista tehdyn lootuksenkukan sekä suitsuketikun arkun päälle. Omaiset antoivat jokaiselle osallistujalla muiston tilaisuudesta. Minä sain korkinavaajan ja Irene täkäläisten suosiman mentolintuoksuisen inhalaattorin.

People lining up to pay their respects

Omaisten viimeisten hyvästien jälkeen (omaiset kaatoivat kukin vuorollaan kookosmaitoa kookospähkinästä vainajan kasvoille) arkku suljettiin sisään uuniin ja sytytettiin palamaan. Uunirakennuksen savupiipusta alkoi nousta harmaa savukiehkura vuorten ylle. Muutama mies lähetti useampia kovaäänisiä raketteja temppelin kulmalta. Niiden tehtävä oli säikäyttää pahat henget pois. Tässä vaiheessa muutamalla sukulaisnaisella alkoi silmät kostua – itkeminen ei normaalisti kuulu thaimaalaisiin hautajaisiin.

The crematory

In English:

We had a chance to witness a buddhist funeral a couple of weeks ago. A member of Sathiya’s family had passed away. The funeral (or cremation) took place in Sathiya’s home village, an hour’s drive from Nakhon thai up to the mountains bordering Laos. The scenery on our route there was exceptionally beautiful.

When we got to the village Nam Kum, lunch was being served. Local women had put up a restaurant behind the house where the coffin was being held. After a while the coffin was placed on a pick-up and a procession of people walked slowly to the temple where the cremation was to be held. A white rope was attached to the coffin and monks and guests held on to that rope while walking.

In the temple the temple monks started chanting once the procession reached the grounds. Procession walked around the crematory three times and after that the coffin was placed in front of the crematory. Monks chanted and recited for an hour or so. After that men and women (there was a couple of hundred persons taking part in the ceremony) climbed up the stairs of the crematory and placed a lotus flower made from paper and an incense stick on top of the coffin.

The butterflies up here are as big as little birds

The family went to see the deceased for the last time and poured some coconut water on him. Then the coffin was put in the oven and the male members of family set the coffin on fire. When the first smoke came through the chimney some fireworks were lit up. This was done to scare off the evil spirits.

And the colors are SO beautiful

Kauhun hetkiä Nakhon thaissa

Pelkuruuteni paljastui Irenelle viimein eilen illalla. Tulimme yhdeksän aikaan takaisin kämpille Nagaikhian kirkon avajaisista. Menin vessaan. Kun käännyin sulkemaan ovea, tuijotin silmästä silmään jättimäistä rupikonnaa. Reagoin huutamalla ääneen sen verran kovaa, että talonsa ulkopuolella istuskellut guest housen Saksasta viikko sitten tänne saapunut omistajapariskunta oli jo ihmeissään, kun ryntäsin edelleen huutaen ulos ovestani.

Irenen kanssa hiivimme hiljaa takaisin huoneeseeni ja Irene suhtautui tilanteeseen kylmärauhallisesti. Minä en. Huudahtelin vähän väliä, kun säikähdin jotain liikettä – pikkuruista jingjoa seinällä tai kattotuulettimesta tulevaa tuulenvirettä. Irene haki huoneestaan muoviämpärin ja sen sekä pienen maton avulla saimme rumiluksen ulos huoneestani ja vapautettua pelloille.

Nyt sitten ihmettelen, mistä rupikonna löysi tiensä toisen kerroksen huoneeseeni ja kylpyhuoneen oven taakse. 

Vaihtoehto 1: Se tuli vessanpöntöstä. Ei kovin miellyttävä vaihtoehto. En tiedä, voiko rupikonna kiivetä putkistoa pitkin ja sukeltaa ylös vessanpöntöstä. En ole varma, oliko kansi kiinni, kun olin pois huoneesta. Jos oli, niin konnan olisi pitänyt avata pöntön kansi päästäkseen kylppärin nurkkaan.

Vaihtoehto 2: Konna on loikkinut rappuset ylös ja huoneeseeni, kun minulla on ollut ovi auki päivällä. Portaita loikkiva iso sammakko olisi kyllä herättänyt pakostakin jotain huomiota. Ja luulisi siinä hommassa kestävän hetken. Oveni oli auki edellisen kerran, kun aurinko vielä paistoi kuumasti. Eivätkö sammakot ole yleensä siihen aikaan varjossa?

Vaihtoehto 3: Joku on käynyt huoneessani sinä aikana, kun olin poissa ja vienyt sammakon vessaani. Tämä on melko epätodennäköinen vaihtoehto. Ovi oli lukossa, joten kävijän olisi pitänyt hakea kopio avaimesta guest housen rouvalta. Ja miksi kukaan olisi kantanut sammakkoa kylppäriini? Sydänkohtauskaan ei vielä iässäni ole kovin todennäköinen, joskin se oli lähellä. Eikä minulta mitään suurta perintöä olisi jäämässäkään.

Vaihtoehto 4: Paikalliset sammakot osaavat tiirikoida sekä kiipeillä. Ne kantavat mukanaan varusteita molempiin hommiin.

Vaihtoehto 5: Kyseessä olikin prinssi, joka oli muuttunut sammakoksi vasta kylppärissäni. Mutta sitä ennen hakenut vara-avaimen rouvalta jonkin tekosyyn varjolla. En osannut ajatella tätä vielä ennen sammakon vapauttamista. Muuten teorian olisi voinut testata pikkupusulla.

Mikäköhän näistä vaihtoehdoista on toteutunut? Vai olisiko vielä joitain muita mahdollisuuksia? Nyt joudun elämään jatkuvan rupikonnapelon alaisena.

Bangkok: Chatuchak Market, Wat Phra Kaew, Wat Pho ja Wat Arun

Jos sattuu vierailemaan Bangkokissa viikonloppuna, Chatuchakin maailman suurimmat (?) markkinat on pakollinen vierailukohde. Viime viikon sunnuntaiaamuna starttasin aikaisin ja hyppäsin paikallisbussiin. Nyt matka sujui nopeammin kuin edellisenä torstai-iltana – jo puolen tunnin kuluttua olin pohjois-Bangkokissa. Sukelsin sisään Chatuchakiin muiden vierailijoiden, joita jo aamuyhdeksältä oli satoja, perässä.

Chatuchak market

 Eksyin ja paikansin itseni lukemattomia kertoja pienten ostoskäytävien labyrintissä. Jossain vaiheessa huomasin kiertäväni ympyrää yrittäessäni löytää ulospääsyä. Lopulta, neljän tunnin haahuilun ja shoppailun jälkeen (tosin kaksi tuntia ehti kulua ennen kuin ostin ensimmäistäkään asiaa – vuoden tauko shoppailussa on hieman ruostuttanut taitoja) löysin lopulta tieni ulos samasta uloskäynnistä, josta alun perin sisään markkina-alueelle kävelin.

Neighborhood cat

Chatuchakilta löytyy kaikkea: perinteisiä thaivaatteita ja trendikkäitä vaatteita, sisustusesineitä, kukkia, eläimiä, koruja, perinteisiä kirjailtuja laukkuja sekä thaiunivormuun kuuluvia feikkivuittoneita, kenkiä, mausteita, suitsukkeita, koristeita, taidetta, rannekelloja, vanhoja ja uusia kirjoja, viuhkoja, hattuja, julisteita, tyynyjä, lukkoja, elektroniikkaa, puusta veistettyjä ruokailuvälineitä, antiikkia, tuulikelloja, buddhapatsaita…Opaskirjoissa neuvotaan tinkimään kaikesta torilla myytävästä – huomasin sen olevan melko vaikeaa. Useassa kojussa oli seinällä lappu, jossa ilmoitettiin, että hinnoista ei tingitä. No, hinnat olivat joka tapauksessa halpoja, parilla eurolla sai vaikka mitä. Oma hintaherkkyys tosin on jo vioittunut – 200 bahtia mistä tahansa tuntuu nakhonthailaisittain kovalta hinnalta.

Maanantaina vuorossa oli sitten pakollinen temppelikierros: Wat Phra Kaew ja Grand Palace sekä Wat Pho Ratakosinilla ja Wat Arun toisella puolella jokea Thonburissa. Wat Phra Kaewiin kiiruhdin heti aamulla ennen pahinta auringonpaistetta. Housuni peittivät polvet, mutta vartija ohjasi minut silti hakemaan saronkia jalkojen peitoksi panttia vastaan. Siistit varvassandaalit sentään kelpasivat kengiksi. Polvipituinen hamekin olisi kelvannut. Vasta Wat Phra Kaewssa käytyäni törmäsin kyltteihin, jotka ilmoittivat suurimman osan palatsia olevan suljettu – kuninkaan vanhempi sisko kuoli reilu viikko sitten ja palatsin alueella oli muistotilaisuus.

Guardian of Wat Phra Kaew

Library in Wat Phra Kaew

Wat Phra Kaewin temppelin alue kiilsi auringossa, portteja vartioivat jättiläiset olivat pelottavia ja aluetta kiertävä käytävä Ramakienia esittävine seinämaalauksineen rauhallinen ja viileä – en tosin tiedä, mitä näistä kolmesta kuuluisammasta temppelistä kannattaisi käydä katsomassa, jos aikaa on vain yhteen. Wat Phossa makaavan Buddhan kuva on huomattavasti vaikuttavampi kuin Wat Phra Kaewin pikkuruinen Emerald Buddha ja Phon temppelin alue on kaunis ja rauhallinen. Wat Arun taas on itsessään majesteetillinen, sen muiden rakennusten yli kohoavan tornin tosin näkee joeltakin ihan hyvin. Mutta kun Wat Aruniin kiipeää jyrkkiä portaita, on näköala joelle ja Thonburiin erittäin kaunis. Seuraavalla kerralla ajoitan vierailun sulkemisaikaan, kello kuuteen, jolloin päivänvalo on kauneimmillaan. Sisäänpääsymaksu Wat Phra Kaewiin oli naurettavan korkea 400 bahtia, thaimaalaiset kävelivät sisään ilmaiseksi. Wat Phohon ja Wat Aruniin pääsi halvemmalla, 50 bahtilla.

Miniature model of Angkor Wat in Wat Phra Kaew

Reclining Buddha in Wat Pho

Buddha's pillows in Wat Pho

Wat Arun

The stairs up the chedi in Wat Arun were steep enough

Tiistaina olikin kotiinpaluun aika. Num auttoi minut taksiin Pra Pin Klaolta. Tunnin matka Mochitille ei maksanut juuri mitään, 120 bahtia. Taksit ovat siis Bangkokissa halpoja ja turvallisia. Mochitilla bussi Phitsanulokin kautta Ban Yaengiin löytyi helposti – infotiski ohjasi oikean bussifirman luukulle, kun näytin Philokista mukaan ottamaani aikataulua, luukulla kerrottiin laiturin numero ja terminaalin uloskäynnillä taukoa pitävä bussi-isäntä osoitti kädellään laituria suoraan edessä, toisella puolella tietä. Ban Yeangissa odottivatkin sitten Sathiya ja Prayoon, jotka olivat halunneet varmistaa turvallisen kotiinpääsyn hakemalla minut pysäkiltä.

Bangkok: Chinatown, Siam, Ko Kret ja Khao San – kulttuurishokkeja toinen toisensa perään

Ensimmäisenä aamunani Bangkokissa seurasin ikkunastani hetken paikallisia asukkaita, jotka yöpuvuissansa ja aamutakeissa vaelsivat aamupalaostoksille aamun almukierroksella olevien munkkien vanavedessä. Lähdin siis itsekin tutkimusmatkalle kanaalien välissä oleville pikkukujille ja löysin herkullisen aamiaisen. Seuraavina aamuina toimin myös kuten paikalliset: hain tienvarsien myyjiltä aamiaiseksi riisiä ja chilitöntä kastiketta.

My breakfast: rice cakes and banana in warm coconut  milk 

Pra Pin Klao Bridge and Rama 8th bridge behind it. I lived on the left side of the river, behind the two high towers.

Ennen kahdeksaa olin jo Chao Praya Expressin kyydissä eli jokilaivalla matkalla kohti Chinatownia. Eksyttäydyin torikujien ihmisvilinään ja vaeltelin ympäriinsä ihmetellen pienten kauppojen tavaranpaljoutta. Lopulta löysin tieni temppelille, jonne muutama muukin farang oli eksynyt lisäkseni. Metro- ja Skytrain-matkojen jälkeen olinkin täysin erilaisessa maastossa: Siamin ostoskeskusten kiilto, glamour ja ilmastointi aiheuttivat pienoisen kulttuurishokin. Löysin kuitenkin etsimäni: elokuvateatterin sekä kirjakaupan, jossa suurin osa myytävistä kirjoista oli englanninkielisiä.

Chinatown market

Chinatown

Lauantaina Num ja Chompoo veivät minut Bangkokin pohjoispuolella olevalle Ko Kretille – pikkuruiselle saarelle, jota asuttaa savikulhoistaan tunnettu Mon-kansa. Olisin mennyt saarella käymään yksinkin, mutta onneksi Num ja Chompoo olivat mukana – muuten en olisi tajunnut vuokrata pyörää ja lähteä turistien kansoittamalta pitkältä ja kapealta kauppakujalta polkemaan saaren ympäri. Saari oli täynnä hedelmäpuutarhoja, joiden välissä risteilivät pienet kanavat. Autotietä ei ollut, sen sijaan saarta kiersi betonista valettu kapea laituri, jolta itse tehdyt sillat johtivat puisten seipäiden varaan rakennetuille taloille. Saari oli ihmeellinen vastakohta edellisenä päivänä kohtaamilleni vilkkaalle ja kansoitetulle Chinatownille sekä ostoskeskusten rahalta haisevalle maailmalle, jota aiemmin olin nähnyt vain televisiosta.

Ko Kret main road and our bikes

Deep fried flowers, their leaves and roots for sale at Ko Kret

We stopped to eat in a lovely little restaurant at Ko Kret. This boy is showing how to make cold coffee the Thai way.

Small and elaborate candies for sale - this style was brought to Thailand by the Portuguese hundreds of years ago 

Ko Kretille pääsee Bangkokista bussilla tai erikseen järjestetyillä long boat-risteilyillä. Mantereelta saarelle vie lautta. Tästä lauttaylityksestä saa pulittaa huimat kaksi bahtia. Saarella sain taas miettiä, miten thaimaalaisen vieraanvaraisuuden suhteen tulisi toimia: Num ja Chompoo maksoivat lounaani sekä lauttamatkani.

Ko Kret is known for the pottery - like this one which offers shade for the cute puppy

Houses at Ko Kret

Palattuamme takaisin Bangkokiin päätin käydä katsastamassa, miltä backpackereiden ghetoksi mainostettu Khao San Road näyttää. Ylitin Chao Prayan jokiveneellä ja suunnistin Khao Sanin suuntaan. Kadunpätkän lähestyessä tien varsiin ilmestyi englanninkielisillä kylteillä nimettyjä ravintoloita, thai-hieromalaitoksia sekä t-paitoja ja koruja myyviä kojuja. Ohitettuani thainyrkkeilykoulun katua, joka päättyi talon seinään, kiipesin ylös portaat, jotka johtivat guest housen tiskille. Yhdet portaat alas, guest housen alakerran ravintolan läpi ja hups – olinkin Khao Sanin alussa.

Risteyksessä pyöri villisti takseja, moottoripyöriä ja tuktukeja. Vasta Bangkokiin saapuneet rinkkaselkäiset farangit yrittivät ylittää tietä. Tien toiselta puolelta avautuvan Khao Sanin kansoitti länsimaalaiset lapsiperheet, poikaporukat ja pariskunnat sekä thaimaalaiset ravintoloiden, räätäleiden, tatuointiliikkeiden ja thaihierontalaitosten sisäänheittäjät. Thaimaalaisiin tapoihin ei yleensä kuulu aggressiivinen markkinointi – niinpä nähdessäni nämä paikalliset työntekijät he tuntuivat olevan jotenkin väärässä paikassa.

Khao San Road and masses of farangs

Kävelin kadun päästä päähän hiljakseen. Ihmettelin länsimaalaisia matkaajia. En ollut nähnyt tällaista määrää farangeja kuukausiin. Vastaavaa reppureissaajien muurahaispesää en ollut nähnyt ikinä. Aluksi ajattelin, että mikään ei voi olla kauempana ”oikeasta” thaimaalaisesta elämästä kuin tämä lyhyt kadunpätkä. Lopulta Khao San kiehtoikin minua sen verran paljon, että päädyin sinne vielä toisenakin iltana kävelemään. Chompoo kertoi, että paikalliset tulevat aina silloin tällöin istumaan iltaa Khao Sanille ja ihmettelemään turisteja. Niin minäkin tein – istuin yhden ravintolan terassille odottelemaan ruokaa Changin seurassa ja seurasin ohikulkevia matkailijoita.

Vesiputous - My first waterfall

Viikko ennen Bangkokin matkaa Sathiya vei meidät lähelle vuoria hmong-kylään. Tästä reissusta kirjoitin tarkemmin Interpedian blogiimme. Matkalla takaisin päin kävimme kääntymässä läheisellä vesiputouksella. Nakhon thain alueella on muutama kansallispuisto ja lukemattomia vesiputouksia, jotka sadekauden edetessä tulevat päivä päivältä kauniimmiksi. Tätä sähköntuotantoon valjastettua vesiputousta ihaillaksemme pääsimme seikkailemaan metsäpolkua pitkin kostealle kalliolle ja takaisin puiden oksien ali. Mukana olleet lapset löysivät paljon bambunvarsia kotiin vietäväksi ja kokattavaksi.

Me - survived through the 15 metres of jungle

In English: A bit over a week ago, before going to Bangkok, Sathiya took us to see dormitory's boys playing in a football tournament in a hmong-village about 20 km from here. The village is near the mountains and on the way back we drove to see one of the many waterfalls around here - the first one that I saw in Thailand.

Waterfall near Nakhon thai

Bangkok, enkelten kaupunki – City of angels

Bangkokin nimi thaiksi on Krung thep (tai osa nimestä, koko nimi on maailman pisin paikan nimi ja sen roomalaisille kirjaimille litteroitu muoto veisi viisi riviä) eli Enkelten kaupunki. Useita viikkoja kestäneen epävarmuuden jälkeen, sain viimein viikko sitten torstaina kyydin Sathiyalta ja Prayoonilta Philokin bussiasemalle, josta aloitin reilun viiden tunnin matkan 1.luokan bussissa Philokista Bangkokiin. Mistä epävarmuus..? Noh, kun ilmoitin suunnitelmistani Sathiyalle ensimmäisen kerran, koko aihe sivuutettiin eikä asiaa kommentoitu lainkaan. Seuraavalla kerralla Sathiya kertoi, että oli juuri suunnitellut meille vuoristoreissua kyseiselle viikonlopulle. Useamman päivän ajan kyselin sitten, onko vuoristoreissu mahdollisesti toteutumassa. Kieltävää vastausta en saanut missään vaiheessa, joten keskiviikkona ennen torstaiksi suunnittelemaani lähtöä kerroin vielä kertaalleen, että olen lähdössä Bangkokiin – yksin. Siis ilman Ireneä. Tässä vaiheessa paikalliset viimein tajusivat, että olen oikeasti lähdössä ja totesivat, että voimmekin hyvin yhdistää työluvan haun Philokista ja minun viemisen bussiasemalle.

Aikaisin torstaiaamuna Prayoonin pickup siis kurvasi pihaamme ja ennen puolta päivää istuimme jo tutuksi tulleessa toimistossa ”governmentin” luona. Työluvat olivat jo valmiina, tarvittiin enää allekirjoituksemme. Pois lähtiessämme huomasin, että lupa oli muuten kunnossa, kansalaisuudeksi vain oli lipsahtanut sekä minulle että Irenelle ”Filipino”. Minulla oli kuitenkin jo kiire bussille, toivoin saapuvani Bangkokiin ennen pimeän tuloa. Nyt siis odotamme jännityksellä, mitä tapahtuu, kun yritämme saada uutta viisumia (nykyistä on enää reilu viikko jäljellä). Epäselvää on myös se, saammeko viisumin Philokista, kuten Sathiya ja Prayoon ovat sanoneet, vai onko edessä viisuminhakuretki Laosin puolelle.

Lopulta pääsin onnellisesti bussiin. Saattamassa minua oli kuusi ihmistä. Eli viisi enemmän kuin tänne lähtiessäni Helsinki-Vantaalla. Sathiya ja Prayoon olivat äärettömän huolissaan siitä, mitä minulle oikein Bangkokissa käy. Irenekin alkoi huolestua. Pikkuhiljaa minäkin aloin olla varma, että jotain pahaa on pakko tapahtua. Pakostihan paikallisten hirveään huolestumiseen oli joku syy – ehkä Bangkokissa ryöstetään ja huijataan viattomia pikkuturisteja liukuhihnalta? Ehkä minun oli turha haaveilla löytäväni perille guest houseen, josta olin varannut huoneen?

Thaimaassa busseja on neljää eri tasoa: perusbussit, 2.luokan bussit, 1.luokan bussit ja VIP-bussit. Omassa 1.luokan bussissani oli jääkylmä ilmastointi sekä skottiruudulliset peitot, joilla saattoi suojautua vilustumiselta, bussiemäntä ja –isäntä, joiden tehtävänä oli jakaa matkan hintaan kuuluva ruoka (menomatkalla tulista possua ja riisiä sekä thaimaalaisia makeisia jälkkäriksi), sekä thaimaalaista musiikkia tarpeeksi kovaa kauttimista. Televisiot pysyivät onneksi kiinni koko matkan ajan ja sain nukuttua.

Tietä Phitsanulokista Bangkokiin reunustivat jo tutuksi tulleet riisipellot, tumman vihreät puut, joiden nimiä en tiennyt, huoltoasemat, pikkukaupungit kerran valkoisine kerrostaloineen sekä ruokakärryt, joita niiden omistajat olivat parkkeeraaneet tien pientareelle.

Bangkokin lähestyessä horisonttiin ilmestyivät pilvenpiirtäjät. Bussin päämääränä oli Bangkokin pohjoinen linja-autoasema Mochit. Siellä palloilin hetken aikaa, paikallisia seuraten ja bussiaseman infotiskiltä apua kysyen. Lopulta löysin tieni paikallisbussien terminaaliin – takapihan kautta. Olin saanut guest housesta ohjeet busseista, joilla pääsisin Pra Pin Klao sillalle. Ensimmäisessä kokeiluni kohteeksi joutuneessa bussissa ei ollut kuskia paikalla ja matkustaja, rouva parka, jolle yritin thaiksi selittää ”pai saphan pra pin klao mai?” ei tajunnut yhtään, mistä oli kysymys. Toisen bussin kanssa tärppäsi paremmin: naiskuski tajusi, minne haluan, ja kun istuin kuskin takana olevalle penkille, piti huolen myös siitä, että jään oikealla pysäkillä pois (puolentoista tunnin bussimatkalla ruuhkaisen Bangkokin läpi kuski ehti myös yrittää silmäpeliä peilin kautta useampaan kertaan).

Image of the Queen in a temple's yard

 Perjantai 12.8 on Thaimaan kuningattaren syntymäpäivä ja kansallinen vapaapäivä. Sen kunniaksi Bangkok oli koristeltu: jokaisessa risteyksessä oli jättimäinen kuningattaren kuva – useimmat niistä vuosikymmenien takaa, puihin ja pensaisiin oli viritetty valonauhoja, Thaimaan liput ja kuningattaren siniset liput oli nostettu lipputankoihin, joita oli teiden varrella ja risteyksissä.

Pra pin klaolla etsin ohjeiden mukaan oransseihin liiveihin pukeutuneet moottoripyörätaksien kuskit. Kymmenellä bahtilla sain kyydin Ban yin kanin poliisiasemalle keskelle Bangkokilaista kaupunginosaa, jossa hetken aikaa ihmettelin, mihin suuntaan lähtisin, jotta löytäisin guest housen.

Baan Num - The two windows upstairs were to my room

Guest houseni löysin alunperin tripadvisor.comista. Baan Num on pieni kolmen huoneen talo Thonburissa, Chao Prayan toisella puolella. Se majoittaa vain naisia ja guest housea pyörittää nuorehko naispariskunta, Num ja Chompoo. Talo oli pikkukanaalin ja talojen väliin ahdetun kujan varrella. Se oli thaityyliin rakennettu: alakerran seininä toimivat aaltopeltilevyt ja toisen kerroksen puisen lattian sekä peltilevyjen väliin jäi puolen metrin rako. Huoneeni oli askeettinen ja ihana: tumma puulattia, thaimaalainen ohut patja lattialla, hyttysverkko, kaksi lattiatyynyä ja matala pöytä.

Baan Num - My room

Baan Num - My room

Num ja Chompoo olivat itse vieraanvaraisuus: kun saavuin torstai-iltana perille, ensimmäinen kysymys oli (joka itse asiassa on normaali thai-tervehdys) ”Oletko jo syönyt?”. Kun vastasin kieltävästi, Chompoo lähti hakemaan minulle illallista lähiravintolasta. Juttelimme sitten tunnin ja tom yam kungin verran siitä, mitä Thaimaassa teen ja mitä suunnitelmia minulla on Bangkokin osalta. Guest housessa ei ollut lisäkseni muita asukkaita koko aikana, joten jäin yksinomaan rauhaani, kun Num ja Chompoo lähtivät korttelin toisella puolella olevaan kotiinsa.

Baan Num - Living room downstairs

Downstairs at Baan Num - Bathrooms

In English: I finally managed to get myself to Bangkok. On my way there, we got our working permits from Philok - too bad that they claim our nationality is "Filipino". The bus ride in 1st class bus from Philok to Bangkok took a bit over five hours.  In this case 1st class meant air-conditioning and complimentary meals. 

According to the guidance that I had got from the guest house I was going to stay at, I took a local bus from the northern bus terminal in Bangkok, Mochit. It wasn't that hard after I found the terminal for local buses. Bangkok during rush hour was - an experience. It took one and a half hours to get to the Pra Pin Klao Bridge near the guest house. I had good time to look at the city and all the lights and decorations that had been put to place for Queen's birthday.

Baan Num - Neighbour's terrace from upstairs' window

I stayed at Baan Num, a wonderful small guest house for women in Thonburi, on the other side of the Chao Praya river. There was only three rooms in the house that was built in traditional thai way. I was the only guest so I had the whole house to myself. My room was simple but lovely - a thin mattress on the floor for sleeping, two pillows for sitting, a small table and a mosquito net. The price wasn't bad at all, only 350 baht for night (you get to pay double in guest houses at Khao San Road).

Asioita, joita kaipaan Suomesta

Heti aluksi haluan varmistaa, että ei, en ole keskittynyt täällä koti-ikävöintiin. Läheisiä ihmisiä on tietysti ikävä, samalla tavalla kuin ikävä olisi, jos olisi Suomessa eikä näkisi ystäviä pitkään aikaan. Seuraavassa listaan asioita, joita olen huomannut ikävöiväni täällä – en paljoa, mutta kuitenkin.

Meri

Tajusin jossain vaiheessa, että olen asunut jo monta vuotta vähintään parin sadan metrin päässä meren rannasta. No, nyt sinne on aika paljon pidempi matka. Ruskea tulvavesi pelloilla tai mutainen asuntolan lampi ei kumpikaan onnistu korvaamaan meren läheisyyttä. Hiukset tahmaiseksi puhaltava tuuli, kun istuu veneessä matkalla Porvoosta Vessöhön, lokkien huuto (!) aurinkoisena kesäaamuna ja horisontti, jonka takana on muu maailma. Niistä pääsen iloitsemaan vasta vuoden kuluttua. Täällä on onneksi vuoret – toinen varmaa ikävöintiä aikaansaava maisema.

Hiustensuoristin

Joo, olisihan täälläkin hiustensuoristimia. Ja kaikkea muutakin. En vaan ole jaksanut panostaa kampaamiseen tai meikkaamiseen. Samalla kuitenkin olen haaveillut laittautumisesta. Siitä, että voisi suoristaa hiukset ja värittää kasvot ja laittaa korkokengät jalkaan iänikuisten läpsyköiden sijaan. En tiennyt olevani taipuvainen näin naisellisiin kaipauksenkohteisiin. Lähestulkoon vuoden ”au naturel” tyylin jälkeen hankin varmaan ripsien pidennykset ja rakennekynnet heti ensimmäisenä päivänä Suomessa.

We went to pedicure - I had to do something...

Grillinyytit ja kylmä, kuiva valkoviini

Thairuoka ja viini ei oikein mahdu edes samaan lauseeseen. Eikä täällä viiniä ravintoloissa tarjotakaan, ruokajuomaksi valitaan vesi, olut tai viski. Ihmisten kesäiset facebook-päivitykset saivat aikaan äidin grillinyyttien ja hyvän valkkarin ikävöinnin.

Elokuvat

Pääkaupunkiseudun leffafestareiden aika lähestyy. Normaalisti se tarkoittaisi minulle leffateattereiden pimeyteen katoamista pariksi viikoksi. Täällä ei tule televisiosta leffoja (no pakistanilaiselta Filmmaxilta näkyy joskus jotain 90-luvulla tehtyjä lasten leffoja, mutta kanava ei näy kunnolla, ja intialaisilta kanavilta näkyisi Bollywood-leffoja, mutta hindin taito on hieman hakusessa), lähin leffateatteri on Philokissa, eikä sielläkään näe tekstitettyjä, vaan dubattuja leffoja, ja onnettoman hidas nettiyhteys – sekä kämpillä asuntolassa – takaa sen, että leffoja ei voi hakea netistäkään. Kunhan pääsen Bangkokiin, leffateatterivierailu on listalla melkein ekana.

Doraemon ja Stitch

Piirroshahmot ovat täällä suosittuja niin aikuisten kuin lastenkin keskuudessa. Sininen, pyöreänaamainen otus Doraemon taitaa olla kaikista suosituin. Sillä kuvioitua lattiapaperia löytyy asuntolan lisäksi ostoskeskuksista, Prayoonin ja Sathiyan pick-up on koristeltu Doraemon-tarroilla, busseissa roikkuu Doraemon pehmoleluja, kotien ja toimistojen seinillä on Doraemon-kelloja ja t-paitoja, joissa komeilee sininen naama, on myynnissä kaikenlaisilla night ja day marketeilla ja bazaareissa.

Itselleni olen aikaansaanut pienen pakkomielteen Doraemonin lisäksi Stitchistä. Täältä löytäisi t-paitojen lisäksi kaikkea muuta hyödyllistä jommankumman kuvilla koristeltua tavaraa: laukkuja, reppuja, lounasrasioita, vihkoja, kyniä, kenkiä, sateenvarjoja, avaimenperiä…en ole osannut vielä päättää, mitä hankin. Ostoksissa on se huono puoli, että ne pitää lähettää postitse Suomeen ennen marraskuun loppua. Doraemon pehmolelun jo melkein ostin, mutta 190 bahtia tuntui kovalta hinnalta, sillä kun ostaa jo päivän ruoat mulle ja Irenelle. Olen kuitenkin toistaiseksi nukkunut ihan hyvin ilman pehmolelua.

Vuonna 2554

Sathiyan ja Prayoonin mukaan työlupiemme pitäisi olla valmiita tänään tiistaina. Nyt olemme asuneet tässä elefantin pään muotoisessa maassa jo reilut kaksi kuukautta. Enkä ole vielä kirjoittanut mitään yleistä kuvausta maasta. Nyt korjaan suuren puutteen blogissani – vuorossa siis Faktaruta om Thailand tai Thailand i ett nötskal, miten se nyt yläasteen ruotsin kirjassa olikaan ilmaistu.

Flag of Thailand

Thaimaa on kooltaan noin 1,5 kertaa Suomen kokoinen ja asukkaita täällä on noin 65 miljoonaa. Thaimaata hallitsee kuningas Bhumipol, käsittääkseni tämän hetkisistä koko maailman kuninkaallisista pisimpään hallinnut kruunupää – ja luultavasti myös rakastetuin. Kuninkaaseen liittyvä henkilöpalvonta on hieman hämmentävää, itse en sitä ole päässyt käytännössä todistamaan, mutta joka kodista, ravintolasta ja kaupasta löytyvät kuninkaan kuvilla koristetut seinäkalenterit, taulut ja korut varmistavat sen, että Bhumipol on läsnä mihin ikinä menemmekin. Bhumipolilla on enää hyvin vähän poliittista valtaa. Poliittinen epävarmuus on jatkunut Thaimaassa siitä lähtien, kun täydestä monarkiasta 1932 luovuttiin ja armeija on kaapannut vallan useampaan otteeseen.

The King Bhumipol in a calendar

Suurin osa thaimaalaisista on buddhalaisia ja käytössä on buddhalainen ajanlasku. Täällä elämme siis vuotta 2554. Uutta vuotta vietetään huhtikuussa (Songkran), tosin nykyisin myös länsimaisen ajanlaskun mukaista uutta vuotta juhlistetaan. Vuodenaikoja on kolme, nyt elokuussa sadekausi on vahvimmillaan. Lokakuun alusta alkaa siirtyminen kylmään kauteen, joka jatkuu helmikuulle. Helmikuussa päättyy kouluvuosi ja lapset jäävät ”kesä”lomalle kuumimman kauden, maalis-huhtikuun ajaksi.

1900-luvun alussa Thaimaata modernisoitiin ja länsimaistettiin vauhdikkaasti. Yksi askel tällä matkalla oli sukunimien käyttöönotto. Nykyisinkin thaimaalaiset puhuttelevat toisiaan aina etunimellä – keskinäisestä asemasta riippumatta. Sukunimen tultua pakolliseksi silloinen kuningas keksi itse sukunimet kaikille merkittäville suvuille ja loput kansalaiset saivat käyttää omaa mielikuvitustansa. Erilaisia sukunimiä on luovuuden lopputuloksena lukemattomia ja sukunimikaimat ovat lähes 100 prosenttisella varmuudella sukulaisia keskenään. Hmong-heimon jäsenet eivät esimerkiksi saa mennä keskenään naimisiin, jos heillä on sama sukunimi.

Muuta mielenkiintoista:

- Thaimaan kansallislaulu soitetaan joka aamu klo 8 sekä illalla klo 18 radiossa ja televisiossa

- Jokaiselle viikonpäivälle on väri. Osa thaimaalaisista pukeutuu värin mukaan. Maanantain väri on kuninkaan väri eli keltainen.

- Sekä thaimaalaisia että hmongeja koskevat seuraavat säännöt: kenenkään päähän ei saa koskea eikä jalkaterillä saa osoittaa ketään

- Thaimaalaiset uskovat yleisesti horoskooppeihin ja ennustamiseen korteista, kädestä, ihan mistä vaan. Etunimen, syntymäviikonpäivän ja varpaiden pituuden perusteella voidaan myös kertoa, millainen elämä ihmiselle on tiedossa. Prayoon katsoi käteni viivat nopeasti läpi. Nähtävästi mitään vakavaa ei löytynyt. Kielitaidon puute esti tarkemman ennustuksen tekemisen.

Sopeutumisen esiasteita - Proofs of being accustomed to Thai-life

Olen ehkä saavuttanut sen sopeutumispisteen thaimaalaiseen maalaiseloon, jonka voin saavuttaa. Seuraavassa todisteita sopeutumisestani:

Lämpötila

Lämpötilahan ei ole laskenut täällä alle 20 asteen kertaakaan. Sateiden alettua kunnolla sisälämpötila laski kuitenkin parina yönä alle 25 asteeseen. Lopputulos – heräsin yöllä kylmyyteen. Oppilaamme hieman huvittuivat tästä pohjoisen asukista, joka alkoi kulkea sukat jalassa ja neulepaita päällä, kun ulkona ja sisällä paleli niin paljon. Suomessa tarvitsen talvisin kolme peittoa, etten palelisi öisin, joten ehkä yksi peitto ei voisikaan riittää subtropiikin öihin.

”Reikä lattiassa”-vessat

Thaimaassa ”normaaleja” pönttöjä yleisempiä ovat reiät lattiassa, joskus posliiniset, toisinaan pelkät reiät. Vessan käyttötapa ilmenee niiden englanninkielisestä nimestä: squat toilet. Ensimmäinen käyttökerta vaati pientä havainnollistavaa opetusta, mutta hyvin äkkiä reikä lattiassa-vessoista tuli vessoja siinä missä muutkin vessat. Nehän ovat itse asiassa ihan käteviä. Vessoja kuitenkin.

Chiliii

Täällä riisin ja kastikkeen seuraksi saa usein pienen kulhollisen chilikastiketta, jossa suhttulisessa nesteessä uiskentelee punaisen ja vihreän chilin palasia. Tänne tullessani muutama lusikankärjellinen oli tarpeeksi – ruoan sai sillä riittävän maustetuksi. Nyt samaan riisiannokseen kuluu jo puolikas kupillinen, chilejä tulee siis syötyä suunnilleen pari kokonaista aterian aikana. Olen kuitenkin vielä kaukana paikallisesta chilin kulutuksesta. Sitten, kun kaadan koko kupillisen suoraan riisin päälle ja syön vielä erikseen pari chilipalkoa, olen saavuttanut thaimaalaisen maun ruoan tulisuuden suhteen. Sitten ruoka ei enää maistukaan miltään ilman chiliä.

Chilisauce for rice

In English:

I may have started to be accustomed to living here. Proofs? Last week after the rains, nights and mornings got so cold (under 25 degrees) that one blanket was not enough to keep me from freezing while sleeping and I had to start wearing a pullover and socks for the day. Our students didn't know what to think. 

The Thai style squat toilets start to be just like any other toilets. Nothing special in those anymore. And chili…I’m eating more and more of it.

Thai-kieli eli Ainon oppivuodet (tai -kuukaudet) Thaimaassa

Thaiopintoni edistyvät - hitaasti mutta varmasti. Viime viikolla paukuttelin henkseleitä, kun onnistuin tilaamaan ravintolassa, jossa emme aiemmin olleet syöneet kahdestaan Irenen kanssa, lounasta kokonaan thaikielellä. Lisäksi sain käännettyä Prayoonin pienellä avustuksella kyseisen ravintolan juomalistan (thaikirjaimet eivät ole siitä helpommasta päästä aakkosia...). Jotain on siis tapahtunut.

Pikkuhiljaa sanavarasto on kasvanut. Se, että ymmärtäisin sanan thaimaalaisen suusta on tosin hyvin kaukana siitä, että osaisin itse sanoa sen ja tulla ymmärretyksi: kun tooneja eli äänen korkeuksia ja painotuksia on kielessä viisi erilaista, voin sanoa sanan neljällä eri tavalla väärin. Vaikka kirjaimet muistissa olisivatkin.

Thai language - understanding one font doesn't mean you could understand all of them

Olen kielioppinörtti ja kielten maailma on kiehtonut minua siitä lähtien, kun ennen lukemaan oppimista luin kirjoja "englanniksi". Thain kielioppi on ensi näkemältä yksinkertaisuudessaan ihailtava ja sanojen muodostaminen lähestulkoon idioottimaisen yksinkertaista. Thain kielessä ei ole aikamuotoja eikä sanoja taivuteta. Nämä korvataan prepositioilla ja muilla tavoilla ilmaista aikaa. Esimerkiksi, jos joku henkilö on lähtenyt, sanotaan "hän mennä jo" (khau pai leeo).

Sitten alkaakin hankaluudet. Adjektiivien paikka lauseessa on hieman haastava: iso musta kissa onkin kissa iso musta (määu jai si dam). Jos sitten haluaisi pyytää kaksi lusikkaa ravintolassa, niin pelkästään sanojen lusikka ja kaksi muistaminen ei riitä - on tiedettävä myös sanan lusikka luokittelusana (tsoon soong khan). Ja sitä ei ole sanakirjassa.

The study material I brought from Finland

Toistaiseksi hauskinta thaissa on ollut sanojen muodostamisen oivaltaminen. Esimerkiksi kokiksen saa kyllä varmasti tilattua ihan englanniksikin, mutta thaiksi sen nimi on naam dääng eli punainen vesi (fanta on sitten oranssi vesi). Valkoinen väri on taas si khao eli väri riisi. Naapuri on ystävä talo. Antiikki on tavara vanha. Juusto on voi kiinteä. Ja niin edelleen. Eli jos jotain sanaa ei tiedä, sen voi helpostikin keksiä yhdistämällä samaan asiaan liittyviä sanoja keskenään.

Parin kuukauden opintojen ja ennen kaikkea englannin opetuksen jälkeen, voisin myös todeta, että thain sanavarasto on huomattavasi suomea ja englantia niukempi (en ole tehnyt mitään laajempaa tutkimusta, joten voin olla väärässäkin). Esimerkiksi samalla verbillä "juu", voidaan kuvata asumista, elämistä ja sijaitsemista: mitä tahansa olemista jossain paikassa (tai paikasta). Tästä johtuukin paikallisten usein hieman kummalliset sanavalinnat, kun he puhuvat englantia: lamppu on fire, lampun sytyttäminen ja sammuttaminen todetaan sanoilla open ja close ja missä tahansa joku asuu tai on vain sillä hetkellä käymässä, käytettävä verbi on englanniksi stay.

Sataa, sataa ropisee ja sitten tulvii - Nakhon thai in flood

Sateiden alettua kunnolla öisessä äänien kuorossa sammakoista on muodostunut kovaäänisin orkesteri. Pienemmät sammakot huutavat ja isommat rupikonnat kurnuttavat niin, että korvatulpistakaan ei ole hyötyä. Tänään päiväämme taustoitti uusi ääni - veden kohina. Nakhon thaihin virtaava joki ei ole enää pelkkä joki. Vettä virtaa myös riisipelloilta toisille. Autoteiden alle on kaivettu onkaloita, joita pitkin vesi pääsee (jos pääsee) näiden sen luonnollista kulkua vaikeuttavien esteiden ali. Alikulut muodostavat pienet villisti pyörivät kosket molemmille puolille tietä.

Rain - trying to remove the mountains from the view

Jo viime viikolla sain seurata useampana päivänä harmaata sumuista seinää, joka lähestyi Laosista päin. Lähestyessään seinä peitti ensin kauemmat vuoret ja pian lähelläkin olevat vuoret oli poispyyhkäisty parvekkeeltamme avautuvasta näkymästä veden voimalla. Sateen nostama kylmä tuuli, salamat ja ukkosen äänet saavuttivat meidät ennen vaakatasoon pyrkivää piiskaavaa vettä.

After rain you can always start to look for the rainbows

Sunnuntain vastaisena yönä alkanut sade jatkui maanantaiaamuun saakka. Tavatessamme Sathiyan ja Prayoonin puolen päivän aikaan asuntolalla he kertoivat, että lähikylissä tulviva vesi laskeutuisi Nakhon thaihin parin tunnin kuluessa. Matkatessamme autolla lounaalle tietämme reunistikin jo muuttunut maisema. Lounasravintolasta, jonka pöydästä normaalisti näkee pellon, jolla laiduntaa pari laihaa, valkoista lehmää ja jolla kukko haaremeineen tallustelee edestakaisin, olikin tullut ravintola järven rannalla. Pellon sijaan kaiteen alta näkyi kalojen jättämiä pyöreitä, laajenevia renkaita vaalean ruskean veden pinnalla sekä rannalta toiselle matkalla oleva pieni musta piste, jonka kiemurteleva häntä paljasti käärmeeksi.

This used to be a view over a field

Asuntolan kohdalla vesi täytti peltojen ruudukkoa voimalla kohisten. Tui oli kaivanut kalastushaavin esiin ja kalasti asuntolan kirkon kulmalla. Lapset liittyivät Tuin seuraan, kun heidät oli haettu koulusta normaalia aiemmin - ennen kuin pian uhkaava tulva ehtisi katkaista tietä kouluun. Prayoon vei meidät autolla katsomaan kanaalia, jonka rannalla ihailimme kalastajia viime viikolla. Nyt joki näytti ylikypsältä hedelmältä, joka puhkeaisi hetkenä minä hyvänsä.

Tui and the boys fishing from the newly born river

In English: It has been raining lately. A lot. First there was regular afternoon showers last week when the mountains were covered by a misty grey curtain and we could tell from the cold wind that storm was coming. Then on Saturday night it started to rain and rain didn't stop until Monday morning.

Today around noon Sathiya and Prayoon told us that water would be rising in a few hours - the near-by villages were already flooding. When we drove to Rim Na restaurant in the next village by the Dansai road, the field beside the restaurant had turned in to a lake and fish had replaced cows and chickens.

The pond of dormitory and fields turned into a lake behind

The water runs with huge force from one area of rice paddies to another. Tunnels that have been dug under the roads channel the flood water and hopefully keep the roads clear. The dormitory and guest house are no longer in the middle of rice fields. Now we have our own lakeside mansion.