Puolen vuoden pestin päätös

Kesäkuun alussa saavuin paikkaan, josta en tiennyt mitään. Puolessa vuodessa ehdin oppia, kuinka maalla eletään, miten suhtautua thaimaalaisiin tapaamisaikoihin, miten tilataan ruokaa ravintolassa ja väistellään mopolla kuoppia tiessä. Opin pesemään pyykit pesukoneella, josta vesiä ei saanut ohjata lattiassa olevaan viemäriin vaan sinisellä muoviputkella riisipellolle. Opin käyttämään sateenvarjoa aurinkoisina päivinä. Opin muutaman sanan hmongia ja huomattavasti enemmän thaita. Opin seisomaan päälläni. Opin paloittelemaan mangon niin, että sen syöminen on helppoa. Opin tinkimään ostoksista. Opin ostamaan juomavettä isoissa parinkymmenen litran muovipulloissa, joita ”vesimies” toi kerran viikossa pick upin lavalla guest housen pihaan. Opin ajoittamaan valokuvaamisen pariin tuntiin ennen auringonlaskua.

My last sunset in Nakhon thai

Lauantaiksi käytiin jo ostamassa minulle bussilippu Phitsanulokista Surat thaniiin. Täysin epäthaimaalaiseen tapaan lähtöön siis valmistauduttiin etukäteen. Bussi lähtee Philokista kello 16.30 ja on seuraavana aamuna puoli kahdeksan aikaan perillä etelässä. Surat thanista on vielä puolentoista tunnin matka Ko Samuille lautalla. Iltapäivällä saadaankin sitten koko porukka kasaan, kun tytöt Suomesta saapuvat.

Lähtööni valmistauduttiin läksiäisillä. Erikseen järjestettiin läksiäislounas, johon osallistuivat kaikki asuntolan työntekijät, tänne pariksi viikoksi saapuneet tanskalaiset vieraat sekä englannin opettaja Beer Kalajaan koulusta, jossa kesällä opetimme Irenen kanssa. Lounaaseen kuului tom yamia, tom ka kaita, paikallista mereneläväsalaattia, hapanimeläpossua ja katkarapuja sekä vihanneksia paistettuna osterikastikkeessa. Oma ruokahalu oli valitettavasti hakusessa flunssan vuoksi. Ruoan jälkeen kaikki pitivät minulle puheen ja minä pidin omasta puolestani kiitospuheen. Sitten tuijottelin pari minuuttia kynsiäni, kun lounaan kymmenen osallistujaa rukoilivat puolestani.

Asuntolan kirkossa järjestettiin läksiäiset lasten kanssa. Onnistuin hillitsemään itseni enkä alkanut itkeä ikävääni – vielä. 8-10-vuotiaiden lasten kuoro lauloi minulle kiitoslaulun hmongiksi ja thaiksi. Al antoi minulle lahjaksi hmong-laukun kaikkien lasten puolesta. DIar oli neulonut sinivalkoisen kaulaliinan. Jau lauloi ja säesti itseään kitaralla. Laulu kertoi lähtemisestä ja ikävästä. 10-vuotias Herl tuli vielä ryhmäkuvan jälkeen halaamaan ja sanoi ”I love you”.

Nyt on edessä uudet seikkailut. Mielenkiinnolla odotan, heittääkö elämä minut joskus takaisin Nakhon thaihin. Jään ihmettelemään, mitä näistä asuntolan lapsista isona oikein on tullutkaan. Ehkä saan joskus tietää, pääsivätkö asuntolan työntekijät Te ja Ab ulkomaille, kuten he haaveilevat.

Som tam - papaijasalaatti

Marraskuun suosikkiruoka on ollut som tam, jota olen hakenut iltatorilta tai ravintolasta tien varresta. Salaatti pakataan muovipussiin, mukaan laitetaan vähän tuoretta kaalia ja vihreälehtisiä yrttejä. Erikseen ostan viiden tai kymmenen bahtin annoksen tahmariisiä eli sticky riceä.

Som tamia saa täältä kahta lajia: thaimaalaista tai laoslaista. Thaimaalaiseen tulee paahdettuja maapähkinöitä ja laoslaiseen tulee kalakastiketta ja pieni taskurapu.

Som tam ingredients

Som tamia myyvän ravintolan tunnistaa tien varresta siitä, että vitriinissä on esillä tomaatteja, porkkanaa, kaalia ja limettejä.

Poikamaisia tyttöjä ja tyttömäisiä poikia

Thaimaassa sukupuoliroolit ovat mukavasti sekaisin. Vietin lauantain ns. English campilla ja tutustuin thaimaalaisiin teineihin. 15-18 vuotiaiden poikien osalta ero hmong-poikiin on huomattava. Thaimaalaisista teinipojista yllättävän suuren osan kohdalla on ensi näkemältä vaikea sanoa, onko kyseessä tyttö vai poika. 

Pojilla on usein pitkät kynnet, he liikuttelevat käsiään naisellisesti, puhuvat pehmeällä ja hiljaisella äänellä, hihittelevät keskenään, lisäävät huulikiiltoa ruoan jälkeen, kantavat käsilaukkua, hihkuvat innoissaan korkealla äänellä. Silti se ei tarkoita, että kaikki nämä pojat olisivat koulun loppua odottavia tulevia ladyboyta.

Miehillä on täällä lupa olla naisellisempia kuin Euroopassa. Useat pojat tanssivat thaitanssia siinä missä tytötkin. Nakhon thain festivaalien päätanssija oli tyttöjä päätä pidempi ja metriä leveämpi poika, joka liikutteli tanssiessa käsiään kauniimmin kuin olen aiemmin nähnyt yhdenkään tanssijan tekevän. Paraatissa esiintyneet pojat oli meikattu paksulla kerroksella meikkivoidetta, poskipunalla ja huulipunalla siinä missä tytötkin. Miehet käyttävät usein erilaisia pantoja ja pinnejä hiuksissaan.

A boy in his make up in Loi krathong parade

Guest house on sen sijaan täyttynyt naispariskunnista. Näiden pariskuntien kohdalla toista osapuolta on vuorostaan vaikeaa erottaa pojasta. Hiukset on leikattu lyhyeksi, meikkiä ei ole pisaraakaan ja vaatteet ovat miehekkäitä. Naisten ja teinipoikien suosimat käsien liikkeet ja hihkaisut loistavat poissaolollaan.

Loi Krathong Sukhothaissa

Pari viikkoa sitten ympäri Thaimaata vietettiin Loi Krathongia. Loi Krathongin ajankohdan määrää thaimaalaisen kalenterin kahdennelletoista kuukaudelle osuva täysikuu. Tänä vuonna juhla oli marraskuun 10. päivänä.

Loi Krathongin alkuperä määritetään Sukhothain aikakaudelle satojen vuosien päähän. Juhlamenoihin kuuluvat paraatit, joista suurin järjestetään Sukhothain kaupungissa, parin sadan kilometrin päässä Nakhon thaista. Illan pimennyttyä ihmiset ympäri Thaimaata laskevat krathongeja lampiin ja jokiin. Ne ovat kelluvia kukka-asetelmia, jotka täytetään ruoalla ja muilla uhrilahjoilla. Lauttoja on eri muodoissa: sydäminä, veneinä, joutsenina, nalleina tai perinteisinä ympyröinä. Niiden keskellä on aina kynttilä ja suitsukkeita, jotka sytytetään palamaan ennen krathongin veteen laskemista.

Krathongeilla on useampia merkityksiä. Toisaalta niitä uhrataan veden jumalille ja kiitetään päättyneen sadekauden vesistä. Toisaalta ne taas vievät mukanaan menneen vuoden surut ja pahat teot. Loi Krathong on valon juhla ja sadekauden päättymistä sekä sadonkorjuun alkua juhlistava festivaali. Etenkin Thaimaan pohjoisosassa juhlaan kuuluu myös suurten paperilyhtyjen lähettäminen öiselle taivaalle. Pieninä tähtinä ylös kohotessaan ne tuovat onnea lähettäjilleen. 

Girl with flower arrangement

Sathiya ja Prayoon veivät minut ihastelemaan festivaalimenoja Sukhothaihin. Saavuimme paikalle iltapäivällä, kun puolet paraatista oli jo ohittanut Sukhothain historiallisen alueen sisäänkäynnin. Ehdimme kuitenkin hyvin seurailla paraatia vielä pari tuntia. Kävimme ensin ostamassa tarvittavan määrän eväitä alueen täyttäneistä ruokakojuista: jäätelöä, pieniä kookospähkinöitä, maapähkinöitä ja maissia.

Thousands of people were gathered in the historical city

Verrattuna edellisenä viikonloppuna näkemääni Nakhon thain paraatiin Sukhothain paraati oli näyttävyydeltään eri luokassa. Kylien ja koulujen kauneimmat tytöt oli puettu ja meikattu, nostettu kantolavoille tai festivaali”kärryihin”. Kymmeniä tyttöjä ja poikia tanssi thai-tanssia perinteissä asuissa. 

Beauty queen in the parade holding a krathong

These girls didn't have problems balancing

Traditional dancing

Every institution or village had their name and some slogans on banderols

Äänentoistolaitteet oli sidottu kiinni suuriin kärryihin tai lavoille, joiden alla oli pyörät. Työläisasuihin puetut miehet tai naiset vetivät tai työnsivät kaiuttimia tanssijoiden perässä. Oli thaisoittimilla varustettuja orkestereja, vanhempia rouvia, jotka esittivät perinteisten käsitöiden tekoa, amuletteja kerääviä miehiä indigoasuissa kaulat täynnä raskaita amulettiriipuksia, elefantteja, parin metrin korkuisia khratongeja.

A mobile PA

Aurinko paistoi kuumasti, mutta tytöt jaksoivat hymyillä otsalta tippuvasta hiestä huolimatta. Minua huolestutti erilaisia lavoja kantavat pojat – paraatin kulkema matka oli pitkä eikä asuihin yleensä kuulunut hattuja tai varjoja. Minulle riitti pari tuntia paraatin ihailua – sitten lähdettiin kiertelemään alueen matkamuisto-, ruoka- ja vaatekauppoja.

Umbrellas

Sunset over a temple ruin

Illan pimettyä alkoivat Light and Sound esitykset, joista ensimmäiseen minulle ostettiin lippu. Temppeliraunion ympärille oli rakennettu lava ja katsomo. Lavalla näyteltiin Sukhothain kuningaskunnan alku, käydyt sodat ja kaupungin elämää. Muutama sata nuorta oli puettu kuninkaiksi, alamaisiksi, tanssijoiksi ja sotilaiksi. Omalta paikaltani näin lähinnä päitä jossain kaukana, kuulin musiikin ja selostukset kaiuttimista ja esityksen lopulla näin toki illan ensimmäiset ilotulitukset.

Lights in Sukhothai

Light and Soundin jälkeen kävimme ostamassa minulle krathongin ja etsimme paikan, josta seurata illan lopettavia ilotulituksia. Puolilta öin ne viimein valaisivat taivaan, jota jo koristivat ihmisten taivaalle vapauttamat paperilyhdyt.

Krathong ready to be set in the pond

Musiikkia Thaimaasta

Raportoin vaihteeksi thaimaalaisesta musiikista. Suosituinta täällä taitaa olla paikallinen iskelmä. Paraateissa ja maaseudulla kuulee myös perinteisen oloista thaimusiikkia. Musiikkikanavat sen sijaan soittavat länsimaisen oloista musiikkia, joka kuitenkin on hyvin paikallista: tunteellista, suloista ja söpöä. Ja kaikissa videoissa on tietenkin mukana sanat, niin niitä voi laulaa karaokena. Sanoista se vinkki, että GOR-RAK-TUR tarkoittaa "Rakastan sinua". Jos sellainen tulee jossain kohtaa vastaan.

Clashilla oli uraa takanaan noin kymmenen vuotta, kun se hajosi vuosi sitten. Bändin musiikki on thaimaalaista rockia. Ei siis mitään hc-kamaa vaan rakkauslauluja, hitaita ja tunteellisia. Rockbändiksi tämän tunnistaa parhaiten vaatteista ja hiustyyleistä.

Bird Thongchai on kai kuuluisin thaimaalainen laulaja. Vaikka videosta ei uskoisi, herralla on ikää jo 52-vuotta. Bird on thaimaalaisittain renesanssishowmies. Hän ei pelkästää laula, vaan myös näyttelee televisiossa, leffoissa, musikaaleissa ja mainoksissa. Birdin ura on kestänyt jo vuosikymmeniä ja mies tunnetaan kaikkialla Thaimaassa.

Sitten on tietysti Carabao, perinteistä thaimusiikkia "modernisti" soittava partaniekkojen orkesteri, jonka tunnus, vesipuhvelin pääkallo, näkyy Thaimaassa yllättävissä paikoissa. Sen voi näyttää myös käsimerkkinä, laittamalla käden nyrkkiin ja nostamalla peukalon ja pikkurillin pystyyn.

Juhlintaa Nakhon thaissa

Marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna Nakhon thaista tuli hetkeksi varsin vilkas kaupunki. ”Keskustassa” juhlistettiin viikon verran Nakhon thain perustamiseen johtanutta sotaa ja sen voittoa. Satoja vuosia sitten, Sukhothain kuningaskunnan alun aikaan, Sukhothain ensimmäisen kuninkaan veli voitti asuntolan viereisillä vuorilla kambodzhalaiset. Voiton kunniaksi vuorille nostettiin lippuja, jotka nytkin nostettiin sinne festivaalin huipentuessa.

Thais love fairy lights - here the wheel has been decorated in Thai way

Bar in Nakhon thai! 

Nakhon thain keskustan koulun piha-alue muuttui festivaalialueeksi, lavoineen, ravintoloineen, tivoleineen ja bazaareineen. Festivaalin ensimmäisenä iltana ajelin yhdessä asuntolan lasten kanssa koulurekalla keskustaan ja kiertelimme siellä pari tuntia. Viikon verran jokailtainen pakko oli käydä alueella syömässä. Tarjolla oli nuudeleita, som tamia eli papaijasalaattia, erilaisia lihatikkuja, hattaraa, donitseja, popcornia, friteerattua kanaa, jäätelöä, juomia, crepejä, paistettuja hyönteisiä, thaipizzaa. Kaikkea. Lasten suosikit olivat selkeästi pad thai ja hattara.

Hmong girls

Thai dancing

Viikonloppuna, sekä lauantai- että sunnuntai-iltana alueella esitettiin valtava Light and Sound spektaakkeli. Satoja paikallisia oli mukana kuvaelmassa, jossa satojen vuosien takaiset historialliset tapahtumat hengitettiin eloon. Kaiuttimista huudatettiin vuorosanat ja taustamusiikki thaitansseille ja taisteluille kambodzhalaisten kanssa.

Boys carrying royal fans and umbrellas

This village decided to build an elephant to the parade

Lauantai-iltapäivänä Nakhon thain pääkadun varsi täyttyi ihmisistä, jotka tulivat seuraamaan juhlaparaatia. Nakhon thaihin saatiin aikaiseksi ruuhka, kun päätie oli suljettu suurilta osin. Kaupungin ainoat liikennevalot olivat viikon verran käytössä niin aamuisin kuin iltaisinkin. Keskustaan oli parkkeerattu tuhansia mopoja. Paraatissa parasta osaamistaan näyttivät kaikki Nakhon thain alueen kylät. Nakhon thain alueella asukkaita on noin 80 000, joten potentiaalisia vieraita löytyikin (Nakhon thain alueen Nakhon thai-nimisellä alialueella on noin 10 000 asukasta ja itse asun alialueella sijaitsevan Nakhon thai-nimisen kylän lähellä - kylän, jossa nämä juhlallisuudet järjestettiin).

This photographer has nice moves. Umbrellas offer shade.

A local beauty

Man in the parade dresses in indigo coloured country side uniform

Thousands of motorbikes

Nakhon thaihin oli avattu jopa kaksi baaria! Apteekin viereisen varastotilan nosto-ovi oli avattu, sen eteen kadulle oli nostettu muovipöytiä ja tuoleja, oluttölkkikuutioista oli koottu esiintymislava, jonka päällä istui laulajakitaristi. Lisäkseni bongasin festivaalin aikana kylästä kolme farangia, joista kaksi viipyi kylässä useampia päiviä. Herrat eivät puhuneet englantia kovinkaan hyvin, mutta päättelin heidän taitavan rakkauden kieltä paremmin – juhla-alueella heillä oli naispuoliset thaiystävät seuranaan.

Bangkokin parhaat jutut

Bangkok on miljoonakaupungiksi helppo. Siellä on helppo liikkua, syödä ja shoppailla. Ruokaa on tarjolla vähintäänkin jokaisessa kadunkulmassa. Nähtävyyksiä riittää pidemmäksikin ajaksi. Paikalliset ovat ystävällisiä ja avuliaita. Turistimassoista huolimatta kaupungista löytyy paljon paikkoja, joissa pääsee olemaan ainoa länsimaalainen vierailija. Tässä lista omista suosikeistani Bangkokissa.

1. Chao Phraya

Joki, joka erottaa Bangkokin Thonburista. Minulle Thonburikin on Bangkokia ja sen puolelta löytyy lempimajapaikkani, -ruokapaikkani ja -temppelini. Chao Phrayan Express laivoilla kaupungissa pääsee liikkumaan edullisesti ja viileästi etelästä pohjoiseen. Samalla pääsee ihailemaan joen varren luksushotelleja, Wat Arunin profiilia, Grand Palacen kattoja ja Chinatownin ränsistyneitä puisia taloja, jotka kurottautuvat joen päälle.

New River City complex - one of the different views you get from Chao Phraya Express boats

2. Temppelit: Wat Arun, Wat Pho, Wat Phra Kaew

Bangkokin kolme vierailluinta temppeliä ovat Grand Palacen yhteydestä löytyvä Wat Phra Kaew, sen vieressä sijaitseva Wat Pho ja Chao Phrayan toisella puolella kohoava Wat Arun. Näistä suosikkini on Wat Arun, jonka chedin korkeimmalle tasanteelle kiipeäminen on mukava pieni urheilusuoritus 30-asteen iltapäivän kuumuudessa. Wat Phon sisällytin myös kierrokseen, kun esittelin Bangkokia faijalle. Wat Phon alueelta löytyy rauhallisia paikkoja ja vaikuttava, jättimäinen makaavaa Buddhaa esittävä patsas. Wat Phra Kaew kerää turistit ihmettelemään pienen pientä jade-Buddhaa ja aluetta vartioivia jättiläispatsaita. Temppeliä kiertävän muurin sisäänsä kätkemät Ramakien-seinämaalaukset ovat oma suosikkini hintavassa kohteessa. Arunin ja Phon sisäänpääsymaksut ovat 50 bahtia kuhunkin, mutta Wat Phra Kaewiin sisäänpäästäkseen turisti saa pulittaa 400 bahtia.

Steep stairs to the top of Wat Arun

A painter repairing Ramakien murals in Wat Phra Kaew

3. Chinatown tai Wang Lang

Ruokailu joko Chinatownin tai Wang Langin pienillä kujilla on elämys. Kojuja on vieri vieressä, osasta saa ruokaa, osasta vaatteita, koruja, tarroja, vihkoja tai kenkiä, mitä vaan. Wang Langissa, ruoka- ja ostosalueella, joka alkaa suoraan Chao Phraya Expressin Siriraj-laiturilta, saatat hyvällä tuurilla olla ainoa farang, joka on eksynyt paikkaan ruokaostoksille.

Coffee and drink stall in Wang Lang

4. Khao San Road

Khao San Roadeja löytyy varmasti muualtakin Kaakkois-Aasian reippureissauskohteiden pääkaupungeista. Minulle se on kuitenkin ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa tuttavuus. En osaa sanoa, mikä tässä onnettomassa kadun pätkässä minua vetää puoleensa, jotenkin sinne kuitenkin aina päädyn kävelemään ja ihmettelemään.

Khao San Road - a magnet for me. Don't know why.

5. Bangkok auringonlaskussa Banyan Treen katolta

Banyan Treen katolta aukeaa näköala toisenlaiseen Bangkokiin, pilvenpiirtäjiin, uima-altaisiin, kehäteihin ja siltojen valoihin. Sisäänpääsy hotelliin on ilmainen, aulasta neuvotaan siististi pukeutuneet turistit yläkertaan ja kattoravintolan baarin puoli on varmasti täynnä puolta tuntia ennen auringonlaskua. Drinkit eivät sitten olekaan ilmaisia. Ylihinnoiteltuun thai-olueeseen ei kannata sijoittaa. Sen sijaan kannattaa valita drinkkilistalta joku älytön vaihtoehto ja ihmetellä thaimaalaisten ravintolatyöntekijöiden englanninkielen taitoa.

Sun setting over Bangkok. View from the top of the Banyan Tree hotel in Silom.

Etelä-Thaimaan kautta Malesiaan - Viisumijuoksu

Matka Hat Yaihin alkoi onnekkaissa merkeissä.

Olin ostanut minibussilipun vain Trangiin asti. Sama bussi jatkoi kuitenkin Hat Yaihin. Se ei suinkaan suostunut viemään minua Trangin bussiasemalle, vaan jätti rautatieasemalle useamman kilometrin päähän. Saman kohtalon koki Jenkeistä kotoisin ollut mies, joka oli ollut kuukausia Lantalla töissä. Hän jakoi kiltisti tuk tukin bussiasemalle kanssani. Hieman ennen linja-autoasemaa huomasin, että jotain puuttuu. Kameralaukkuni! Se oli jäänyt lähtöhässäkässä minibussiin. Onneksi tällä tuktuk-tuttavuudella oli minibussifirman kortti, jossa oli puhelinnumero.

Päästyämme linja-autoasemalle bongasin pitkän länsimaisen miehen sukellusfirman paidassa. Samainen tyyppi oli tullut alkumatkan edessäni minibussissa. Juoksin hänen luokseen ja kysyin, jos alkuperäinen minibussi olisi vielä asemalla. Se löytyi nopeasti. Ovet olivat lukossa, mutta silmäni erottivat kameralaukun kokoisen möhkäleen penkillä. Pian kuskikin löytyi ja onnellisen sattuman kautta sain kamerani takaisin. Se oli paras synttärilahja.

Hat Yaihin oli parin tunnin matka seuraavalla minibussilla. Hat Yai on Thaimaan kolmanneksi suurin kaupunki. Lisäkseni törmäsin siellä yhteen tai kahteen länkkärituristiin. Suurin osa odotteli matkansa jatkumista Kuala Lumpuriin tai Singaporeen. Minä sen sijaan päätin jäädä yöksi.

Colourful buildings in Hat Yai 

Hat Yaissa on toki turisteja - aasialaisia turisteja, Malesiasta, Japanista ja Etelä-Koreasta. Hat Yai on aasialaisten miesten Pattaya. Tyttöbaareja löytyy ja oman hostellini vieressä oli hotelli-ravintola-palvelukeskus Pink Lady, jota mainosti armeijallinen simpsakoita neitejä, joiden luvattiin takaavaan täydellinen palvelukokemus. Oma hostellinikin oli hieman hämärä – viereisen apteekin tiskillä ensimmäisenä oli valikoima kondomeja ja epäilen vahvasti, että huoneita sai varattua myös tuntitaksalla.

Hat Yai vaikutti kuitenkin ihan miellyttävältä kaupungilta. Viimeinen terrori-isku sinne on tehty vuonna 2006. En tuntenut oloani turvattomaksi. Eteläisemmissä provinsseissa sen sijaan terrori on joka päiväistä. Sinä päivänä, kun olin Hat Yaissa, pari sataa kilometriä etelämpänä tehtiin kaksi aseistettua iskua, joissa kuoli kymmenisen ihmistä.

Syntymäpäiväni kunniaksi kävin jalkahieronnassa ja vastaanotin onnittelupuheluita Suomesta. Ostin herkkuja hotellihuoneeseen ja siellä totesin kuumeen nousseen takaisin 38 asteeseen. Onneksi olin jo varautunut kuumelääkkeillä.

Seuraavana päivänä edessä oli rajanylitys ja minivankyyti Penangin saarelle Malesiaan. Olin hankkinut noin 350 bahtia maksaneen lipun jo edellisenä päivänä. Auton piti lähteä klo 10.30, mutta saapuessani matkatoimistoon, josta lipun olin ostanut, minulle ilmoitettiin, että vuoro oli peruttu. Päätellen siitä, että kaikki muut matkatoimistot myivät lippuja vuoroihin 9.30 ja 11.30, 10.30 vuoroa tuskin ikinä olikaan olemassa. Pääsin kuitenkin matkaan – vain reilua tuntia myöhemmin kuin olin suunnitellut.

Georgetown pier

Matka ja rajan ylitys sujui ongelmitta. Iltapäivällä olin jo Penangissa, Georgetownissa. Olin varannut Red Inn Penangista Georgetownin Unescon perintökohteen alueelta jo sängyn neljän hengen huoneesta, 30 ringitiä yö. Hostelli oli siisti ja palvelu oli hyvää. Viiteen päivään venähtäneen oleskeluni aikana respassa opittiin kutsumaan minua Miss Sofiaksi. Ulkona olevaa mopovuokraamoa pyörittänyt häiriintyneen, mutta kiltin oloinen ukkeli taas oppi kutsumaan minua Ainuuksi. Respasta minut neuvottiin sekä lääkärille, Thaimaan konsulaattiin että Penangin länsirannalla olevaan luonnonpuistoon.

Ensimmäisenä iltana pääsin vahingossa osallistumaan Deepavalin juhlintaan Little Indiassa, johon eksyimme iltaruoan etsintäretkellämme australialaisen Jessin kanssa. Hindujen vuoden suurimman juhlan vuoksi Thaimaan konsulaatti oli suljettu, joten omistin seuraavan päivän sairastamiselle ja lääkärikäynnille.

Beautiful old houses in Georgetown

Viisuminhaku olikin helpompaa kuin olin kuvitellut. Bussi, jolla konsulaattiin yritin aluksi päästä, ei tosin helpottanut asiaa lainkaan – kuski jätti minut väärin ymmärtämiensä ohjeiden perusteella usean kilometrin päähän konsulaatista. Reippaana tyttönä kävelin sitten kolmisen varttia. Onnistuin kuitenkin löytämään konsulaatin ja hakemukseni jätettyä tiukanoloinen malaijimies ilmoitti, että voin tulla sitten kolmen tunnin kuluttua hakemaan viisumin. Valmiin viisumin hain taksilla. Välissä oli mukavasti aikaa käydä Penangin museossa tutustumassa saaren historiaan.

Georgetownissa näkyi saaren historia edelleen hyvin. Samassa korttelissa oli kiinalaisia temppeleitä, moskeijoita ja hindutemppeleitä. Kaikki kyltit oli kirjoitettu malaijin lisäksi kiinaksi ja englanniksi. Kauniissa vanhassa kaupungissa oli niin intialaisia, eurooppalaisia, kiinalaisia kuin thaimaalaisiakin ravintoloita.

Blue Mansion in Georgetown

Konsulaattikäyntini jälkeen varasin lentolipun lauantaiksi Penangista Bangkokiin. Vuorokauden matka tulvien keskelle ei innostanut. Minulla oli siis vielä yksi kokonainen päivä aikaa tutustua saareen. Päätin lähteä bussilla saaren länsiosan kansallispuistoon. Lenkkarit saivat taas vaihteeksi käyttöä. Bussimatka kesti reilun tunnin. Samalla sai nopean vilkaisun Penangin rantakohteisiin, joihin Suomestakin tehdään ryhmämatkoja. Ihan ryhmämatkakohteilta vaikuttivat.

Perillä valitsin kahdesta reitistä: toisen kävely olisi johtanut reilussa tunnissa Monkey Beachille, toisen taas parissa tunnissa Turtle Beachille. Valitsin jälkimmäisen. Polku kulki ylöspäin tiiviin metsän keskellä. Onneksi olin varautunut litralla vettä. Kulkuni hidastui ja takana tullut pari saavutti minut. Tunnistin heidät samaksi pariskunnaksi, joka oli tullut kanssani bussin kyytiin Love Lanen risteyksestä Georgetownista.

Turtle Beach in Penang

Englanniksi jututtaminen ei onnistunut, vaihdoin espanjaksi ja sitten puhuttiinkin espanjaa loppu päivä. Gemma ja Frances olivat seuranani ihanalla rannalla, jolle saavuimme väsyneinä, venematkalla, jonka saimme neuvoteltua kiinalaisten nuorten kanssa takaisin ”kaupunkiin”, ettei meidän tarvinnut kävellä kahta tuntia takaisin, oluella vanhassa kaupungissa päästyämme bussilla takaisin Georgetowniin ja vielä illalla tähän asti kummallisimmassa ravintolassa, jossa olen ikinä ollut, Red Gardenissa. Espanjan kielikylpypäivän jälkeen ajattelin espanjaksi vielä pari päivää Nakhon thaihin saavuttuani.

Red Garden oli kokemus. Tyyliltään samanlainen food garden kuin täälläpäin maailmaa on suosiossa. Laajaa muovipöydin sisustettua aluetta kiersi ryhmä ravintolatiskejä, joista sai Aasian eri keittiöiden ruokaa. Kaikista ihmeellisintä oli esiintymislava, jossa show alkoi kymmenen aikaan illalla. Illan teema oli country. Kun ensimmäinen biisi kajahti nauhalta, lavan viereisestä pöydästä ponkaisi seisomaan kuusikymppinen setä, joka syöksyi tanssilattialle. Tanssilattialle mies ”tanssi” ja ”lauloi” biisiä aukoen suutaan sanojen mukaan. Eikä tässä vielä kaikki! Tämän kummallisen shown päätyttyä muutaman biisin jälkeen, lavalle tuli tanssiryhmä: kaksi bikiniasuista tyttöä ja kaksi erittäin naisellista poikaa. Yhden tanssin jälkeen tanssiryhmästä tuli lauluryhmä. Tytöt esittivät nuotinvierestä taustanauhan avulla yhden biisin ja pojat toisen.

Red Garden and the go go girls and boys

Sitten oli kolmannen kummallisen orkesterin vuoro. Samaan aikaan viereisen pöydän intialaismies alkoi pitkän silmäpeliyrityksen jälkeen tilailla pöytäämme olutta. Yhtäkkiä tarjoilija nosti oman olutmukini pois pöydästä ja vei sen intialaisen pöytään. Seurasin kiltisti perässä. Kohteliaan small talkin jälkeen siirryin takaisin omaan pöytään ja españalaiset ymmärsivät, että nyt voisi olla hyvä aika lähteä.

A Chinese temple or clan house in Georgetown

Nakhon thain kirjakerho, kolmas osa

The Guernsay Literary and Potato Peel Society oli hauska pieni kirja, joka kertoi toisen maailman sodan aikana saksalaisten miehittämästä Guernsayn saaresta Englannin kanaalissa. Kirja oli kokonaisuudessaan kirjoitettu kirjeiden muotoon, joita lontoolainen kirjailijatar ja hänen ystävänsä Englannissa ja Guernsayn saarella vaihtoivat tiheään.

The Sister oli jo toinen Rosamund Luptonin kirjoittama kirja, jonka Irene tilasi Book Depositorystä. The Sister on Luptonin debyyttiromaani ja pidin siitä enemmän kuin Afterwardsista. Mutta ei kirja silti ollut kovinkaan hyvä. Kirjassa nuori englantilainen nainen palaa takaisin Lontooseen, kun hänen siskonsa katoaa. Kirja on kirjoitettu yhdeksi pitkäksi kirjeeksi kadonneelle siskolle.

Maailmankansalaisen etiikan Irene sai mukaansa joltain ystävältä. Sitä olen lueskellut silloin tällöin, kun olen kaivannut jotain syvällisempää luettavaa. Onhan se niin kuin joku tenttikirja. Mutta kun on aikaa ja mielenkiintoa, niin miksei sitä yrittäisi vähän sivistää itseään.

What the psychic told the pilgrim on Jane Christmasin kirjoittama matkakertomus hänen 2000-luvun puolivälissä antamasta 50-vuotislahjasta itselleen: Camino del Santiago de Compostelan kävelemisestä. Se oli ihan mukava matkakertomus, joka sai minut haaveilemaan Espanjan matkailusta, espanjan puhumisesta ja flamencosta. Jos olisin yhtään patikoijatyyppiä, olisin ehkä innostunut aiheesta niin paljon, että olisi pitänyt alkaa suunnitella reissua Pohjois-Espanjaan ensi kesäksi.

Howard Jacobsonin kirjoittama The Finkler Question oli jo toinen juutalaiskirjallisuudeksi nimeämääni kirjallisuustyyliä edustava teos (minua vuosikymmeniä pidemmän lukijanuran tehnyt Irene ei ollut kuullut vastaavaa termiä aiemmin – alan epäilemään itseäni lukijana). Se oli tavallaan Vadelmavenepakolainen, mutta kyseessä ei ollutkaan kansalaisuuden vaan uskonnon ihannointi. Kirjassa oli hyviä kohtia, hienoja lauseita ja ajatuksia, mutta loppua kohden se kävi puuduttavaksi. Usean naiskirjailijan teoksen jälkeen se oli kuitenkin mukavaa vaihtelua ja sarkastiseen sävyyn kirjoitettu kirja sai minut välillä nauramaankin – mitä Vadelmavenepakolainen ei onnistunut tekemään.

The Help kuuluu sarjaan ”laatuviihdekirjallisuutta naisille”. Kirjasta tehty elokuva on kai ollut vastikään Jenkeissä ensi-illassa. Thaimaahan se tuskin tulee, koska täällä Hollywood-leffoista vain action, komedia ja romanttiset elokuvat pääsevät levitykseen. Kirja kertoo 60-luvun Mississippistä ja tummaihoisista kotiapulaisista. Ei valvottanut yöllä, ei pistänyt ajattelemaan suuria asioita, mutta luin kirjan muutamassa päivässä ahmien ja se palaa edelleen viikkojen jälkeen välillä mieleeni.

Body Surfing jatkoi edellisen kirjan linjaa: nopeaa, helppoa, viihdyttävää. Kirja, joka sopisi hyvin rannalle mukaan tai luettavaksi sängyssä sairaslomalla. Tällä kertaa minut vietiin New Hampshireen ja 2000-luvun alkuun. Tässä kirjassa ei edes yritetty esittää, että juonessa olisi kysymys jostain muusta kuin rakkaustarinasta. Lainaan saman kirjailijan kirjoja ehkä joskus, jos tarvitsen jotain helppoa ja nopeaa.

Water for elephantsissa oli jotain hyvää, koska sain sen luettu loppuun. Viihdyttävä se oli ja nopealukuinen. Niistä osista, joissa päähenkilö on vanha kärttyinen ukkeli, jopa pidin. Kai tarinassa jotain on, kun siitä on päätetty tehdä elokuva. Kuulemani mukaan siinä ei tosin ole kuin alussa ja lopussa näitä omia lempikohtiani.

Sairasloma Ko Lantalla

Saatuani täyden annoksen Tonsaita ja sen henkeä salpaavan kauniita maisemia oli edessä lyhyt siirtyminen Ko Lantalle. Varsinainen liikkuminen Ko Lantan suuntaan kesti kolmisen tuntia. Thaimaalaiseen tapaan suomailaisseurueeni eteni matkallaan kuitenkin rauhallisesti. Tonsailla odottelimme rannassa tunnin verran longtail boatin täyttymistä. Kun näin ei käynyt ja sadepilvet lähestyivät rantaa harmaana seinämänä, hyppäsimme veneeseen kolmistaan ja jaoimme 800 bahtin hinnan keskenämme. Jonkin verran saimme alennustakin.

Ao Nangista songtaew Krabin keskustaan on halpa. Tarjolla olisi myös songtaewn näköisiä autoja, uudempia ja kiiltävämpiä, jotka pyysivät matkasta kolminkertaista hintaa. Krabilla etsimme ruoka- ja vessatauon jälkeen minivan-firman, jonka autoilla pääsisi Ko Lantalle. Ohjeita piti kysyä muutamaan kertaan, mutta melko helposti myyntitiski löytyi tien varresta keskustasta. Hintakaan ei ollut paha, 200 bahtia parin tunnin matkasta.

Saavuimme Ko Lantalle pimeän tultua. Olimme valinneet yhden monista rannoista kohteeksemme. Ko Lantalla on yksi päätie, joka kulkee satamasta ja sitä ympäröivästä tiiviimmin rakennetusta lomakaupungista etelään haarautuen saaren puolivälin jälkeen kahdeksi tieksi, joista toinen jatkaa eteläkärkeen ja toinen lävistää saaren ja kohtaa eteläkärjen itärannan kautta. Oma rantamme oli kolmas tietä etelään kuljettaessa, Hat Khlong Khong.

One of the better beaches in Ko Lanta

Minivan pysähtyi pimeän kujan päähän ja ilmoitti, että me jäisimme tässä pois. Pimeästä erottui kahden resortin valomainokset. Käskystä keräsimme kamppeemme ja suuntasimme bungalowien välistä rantaa kohden. Matkasta väsyneinä emme jaksaneet kävellä ensimmäistä resortia pidemmälle. New Lanta Beachista löytyi kolmen hengen betonibungalow 500 bahtilla. Huone oli siisti. Iso kylpyhuone, sähköt ja televisio tuntuivat luksukselta.

Hat Khlong Khong

Seuraavaksi päiväksi vuokrattiin mopot ja niillä ajellessa kuluikin koko päivä. Omani pysyi käynnissä, kun jaksoi, käynnistyi, kun viitsi ja kiihdytti itsenäisesti omaa vauhtiaan niin, että jarrukäsi oli kovilla. Lantalla tiet olivat ihan ok kunnossa ja bensaa sai tien varren pikkutiskeiltä lasipulloissa. Ajoimme parin kivan rannan kautta etelän suuntaan ja palasimme pienessä sateessa saaren pohjoisosan asutuskeskittymään. Siellä törmäsimme Elinan ja Ninnin alkumatkan tuttuihin, Timoon ja Kiraan, joiden kanssa käytiin drinkeillä meidän resortimme viereisessä ulkoilmabaarissa, jossa tunnelmaa toivat nuotio ja tähtitaivas.

Perjantaina kaikilla oli laiska olo (ei krapulaa kuitenkaan – sitä ei yhdestä piña coladasta taida saada – ellei se ole litran tuoppi). Jäimme suosiolla resortin altaalle löhöämään. Lantalla suurin osa paikallisväestöstä tuntui olevan muslimeja. Altaan reunalla bikineissä oli alaston olo, kun vieressä resortin työntekijät istuskelivat päästä varpaisiin verhottuina. Lasten välinen universaali kieli tuli taas todistettua, kun resortin omistavan perheen pienimmäinen polski altaassa ja leikki ainoan länsimaisen lapsivieraan kanssa kutsuen tätä yleisnimellä Farang…

Local kids playing in the waves

Onneksi jäimme altaalle. Alkuiltapäivästä oloni alkoi olla aika heikko ja koko kroppaan sattui. Kuumetta olikin sitten päälle 38-astetta eikä ruoka pysynyt sisällä. Tytöt olivat vielä onneksi pelikunnossa ja hakivat vettä kaupasta. Yön ja seuraavan päivän aikana tytötkin yksi kerrallaan kaatuivat kuumeisina sänkyyn.

Sunnuntaina nousin sängyn pohjalta ja kävin tutustumassa rantaamme. Se oli kivinen, paremmat rannat uimiseen löytyvät muualta. Rantaa reunustivat hippibaarin käsikirjasta löytyvät baarien nimet Freedom bar, Sunset bar, Chillout bar jne. Sienipirtelöitä ja herkkujointteja olisi löytynyt menuilta. Rannan hiekasta pilkisti lasinsiruja joka toisella askeleella. Muualta Ko Lantalta löytyisi varmasti lapsiystävällisempiä kohteita, ruotsalaisia lihapullia ja nallekerhoja.

Syntymäpäiväni aamuksi varasin lipun seuraavan matkan alkutaipaleelle: minivaniin Ko Lantalta Trangin pikkukaupunkiin mantereelle.

Sadonkorjuu – Harvest

Ilman täyttää kesäkuun alusta tuttu suitsukkeiden tuoksu. Riisipellot ovat kasvaneet täyteen mittaansa poissa ollessani. Tänään ajaessani mopolla keskustaan tien varren pellolla riisiä korjasi parikymmenpäinen ryhmä hattupäitä.

The rice growing in nursery in June

Boys were fishing in the muddy fields while farmer was preparing it for the rice

The rice was planted in the watery fields

Kesäkuun alussa riisi oli vielä kehdossaan. Pienet palstat olivat täynnä kirkkaan vihreää kasvustoa, josta niitettiin nyrkin kokoisia tukkoja irti. Sateiden täytettyä laajat aukeat muutamalla sentillä vettä, pellot alkoivat näyttää pelloilta. Riisinistutusjoukot, joihin peltojen omistajat olivat saaneet perheet ja ystävät mukaan, istuttivat selkä vääränä tukkoja tasaisin välimatkoin pelloille. Samalla sadon jumalille rakennettiin pieniä uhrialttareita peltojen reunoille.

By November water on the fields was only a memory

Riisi sai kasvaa pelloissa nelisen kuukautta. Välillä sadevesi peitti taimet päiviksi, välillä kuivempi jakso kuivasi pellot ruskeiksi. Syyskuussa riisi oli saavuttanut jo metrin mitan.

Time for the harvest to begin

Eilen tajusin, että sadonkorjuun aika on pakko olla pian. Riisipellot olivat jo latvoistaan kullan keltaisia ja kohosivat korkeuksiin. Ja tänään tunsin sieraimissani tutun tuoksun, jonka todisti merkiksi sadonkorjuusta asuntolan takaa löytynyt sadonkorjuujoukkue lierihatuissaan.

In English:

Harvest time has started in Nakhon thai. When we first arrived here, rice was still in its nurseries. The same week groups of farmers and their families started to cut down the rice and plant it in the fields around in small bundles.

The rains came and filled the fields with water and growing rice was sometimes drowning in the flooding water. But now after a month the fields have turned golden and rice has reached its final height.

The smells of burning incense are floating in the air just like in June. Back then merit was made for the gods of rain so that the rainy season would be a good one. Now the gods are asked for a good harvest time.