Pad thai – kokkikoulun anteja

Thaimaassa tarjotaan turisteilla kaikenlaista tekemistä suuremmissa turistikohteissa. Etelästä löytyy sukellusta, kiipeilyä ja snorklausta, pohjoisesta patikointiretkiä, kyläilyjä vuoristoheimojen luona ja gibbon experienceä. Kaikista suuremmista kohteista löytyy thairuoan saloja jakavia kokkikouluja.

Chiang Main tarjonnasta valitsemassani kokkikoulussa, Asia Scenic Cooking Schoolissa sain lähestulkoon yksityisopetusta. Päivän ensimmäisen osan jaoin opettajani hollantilaisen pariskunnan kanssa, iltapäiväksi jäin yksin. Tässä, kuten muissakin lukuisista Chiang Main thaimaalaiseen keittiöön perehdyttävistä keittokouluista, oppilas valitsee listalta ruoat, jotka haluaa kokata. Ruoat on jaettu ns. aiheittain kategorioihin: stir fry, appetizer, dessert, curry paste, soup jne. Jokaisessa kategoriassa on kolmesta neljään vaihtoehtoa. Omat valintani olivat pad thai, som tam eli papaijasalaatti, vihreä curry, josta tehtiin siis tahna ja keitto erikseen sekä tom yam kung (katkarapu) ja jälkkäriksi friteeratut banaanit. Kaikki onnistuivat mielestäni oikein hyvin.

My version of pad thai

Pad thain ohje Asia Scenicin mukaan pakkaamassa keittokirjassa oli seuraava (yhden hengen annos):

2 rkl ruokaöljyä (ei oliiviöljyä, esim. rypsiöljyä)

1 rkl sokeria

2 rkl kalakastiketta

3 rkl osterikastiketta

1 kupillinen vettä (sen verran, että nuudelit pehmenevät)

2-3 pilkottua valkosipulin kynttä

1 pala tofua pieneksi pilkottuna

1 kevät/ruohosipuli (chive) pilkottuna noin 3-4 sentin pituisiksi pätkiksi

100 g pavun versoja

50 g pilkottua kanaa

200 g riisinuudeleita (pehmeitä) tai vastaava määrä enkelinhiusnuudeleita

1 muna

Tarjoiluun:

paahdettuja maapähkinöitä

lime

100 g pavun versoja

2 kevät/ruohosipulia

sokeria

chiliä

etikkaa

Ensin valkosipuli kuullotettiin paistinpannulla, jossa ruokaöljy oli kuumennettu. Valkosipulin annettiin porista öljyssä matalalla lämmöllä, kunnes se alkoi tuoksua. Sitten lisättiin kana ja tofu, joita käänneltiin öljyssä noin minuutin verran. Sitten lisättiin kananmuna ja kaikki mausteet (sokeri, kala- ja osterikastike). Lämpoä lisättiin (käytössä kaasuliesi, kuten kaikkialla Thaimaassa) ja pannulle olevat ainekset siirrettiin hieman syrjempään. Avoimeen aukkoon heitettiin nuudelit ja päälle kupillinen vettä. Ensin hiukkasen ja sitten hieman enemmän vettä.

Kuun nuudelit olivat pehmenneet, joukkoon lisättiin ns. tuoretavara eli pavun versot ja kevätsipuli. Nämä sekoitettiin nopeasti muihin aineksiin. Sitten koko setti kaadettiin lautaselle. Päälle tai sivuun asetellaan reilusti paahdettuja ja hienonnettuja maapähkinöitä, lisää pavunversoja ja pari kokonaista kevät/ruohosipulia sekä pikkuisen limetin puolikas (Thaimaassa limetit ovat kooltaan noin puolet Suomesta saatavista ja kuori on ohut sekä pehmeä). Lopuksi ruokailija itse maustaa pad thain haluamakseen sokerilla, kuivatulla chilirouheella ja etikalla.

Sunset from Ko Lanta

Sunset at Ko Lanta, Khlong Khong beach

Mummia on ääretön ikävä

Minulla on ollut uskomaton onni elää näinkin vanhaksi nauttien kaikkien neljän isovanhempani seurasta. Varsinkin viimeisten kymmenisen vuoden aikana olen oppinut tuntemaan heidät ihmisinä enkä pelkästään isovanhempina.

Vaikka kaikki neljä isovanhempaani ovatkin olleet aina ikäänsä nähden hyvässä kunnossa, niin vuosia olen pelännyt puhelimen soidessa, että soittaja kertoo jotain tapahtuneen jollekin isovanhemmistani. Matkalla Chiang Maista Bangkokiin bussissa, keskustellessani viereisen thaimaalaisen miehen kanssa burmalaisen taiteen historiasta en osannut odottaa. Mutta puhelin soi. Loppumatkan katselin ikkunasta vaaleankeltaista täysikuuta ja mietin, näkyykö se sairaalan ikkunasta Suomessa.

Eniten matkaan lähtiessä minua pelotti se, että en näkisikään enää läheisiäni. Tiedän mummin pelänneen samaa. Hän ei halunnut minun lähtevän ja vaikka sitä ei ääneen sanonutkaan, syynä oli pelko siitä, että emme enää ehtisi nähdä. Puhuin mummin kanssa puhelimessa kerran lähtöni jälkeen, juhannuksena, mutta ikävä oli niin kova, ettei mummi enää sen jälkeen kyennyt minulle puhumaan, vaikka mahdollisuuksia olisikin ollut.

Tänään perjantaina mummi siunataan Hämeenlinnassa. Ajatus siitä, että en ole paikalla ja ajatus ylipäänsä tuntuu epätodelliselta. Vaikka kesällä pelko välillä valtasi mieleni ja hieman yritin suunnitella toimintaani, jos jotain tällaista tapahtuu, en uskaltanut ajatella kovin pitkälle. Ja nyt kun pelätystä tuli totta, alun neuvottomuuden, pakenemisen ja suunnattomuuden jälkeen hyvin pian tajusin, että nyt ei ole aika palata kotiin.

Mummi lähti onneksi suorilta jaloin. Ostosreissulla, jossa ajatuksissa oli ensi kesä ja seuraava viikonloppu.

Ajatus mummista nostaa palan kurkkuun. Enää kahden viikon jälkeen suru ei kuitenkaan ole täysin hallitsematon. Itken harvoin ja vain vähän kerrallaan.

Aina kun ajoin viikonlopuksi Hämeenlinnaan, mummin kanssa avattiin heti ensin pullo skumppaa. Sitten joimme sitä Eskon pienimuotoisella avustuksella loppuillan telkkarin ääressä. Jossain vaiheessa, vuosi vuodelta aiemmin, mummi pää alkoi nuokkua. Mummi muistutti minua monesti, että ikinä ei kannata sitoutua. Ei ainakaan missään nimessä millään tavalla ennen kuin on 25-vuotias. Myöhemmin ikäraja taisi nousta ikäni mukaan.

Mummi on aina pitänyt vanhanaikaisista tyttöjen kirjoista. Viimeksi vuosi sitten sain lahjaksi Seljan tyttöjen sarjan viimeisen osan. Se on vielä lukemattomana kirjahyllyssäni. Tai siis kirjalaatikossa kellarissa. Huomaan, että imperfektissä on vielä harjoiteltavaa.

Nyt harmittaa, kun en ehtinyt opetella leipomaan mummin pikapullia. Mummi jaksoi aina etsiä uusia reseptejä ja kokeilla niitä. Minun kasvissyöntini aiheutti päänvaivaa. Mummi oli varmaan tyytyväinen kuultuaan äidiltä, että syön täällä lihaa.

Vaikka suurin osa elämästä jatkuu Suomessa ihan siitä samasta kohtaa, mihin se jäi viime keväänä, niin nyt on yksi iso osa, jota ilman minun on opittava elämään. Ensikertalaisesta se tuntuu vaikealta.

Pohjois-Thaimaan ihmeitä herra Geren seurassa

Lento Chiang Maihin on lyhyt kuin mikä. No Phitsanulokiin lento on vielä lyhkäisempi. Olin varannut meille huoneen guest housesta (Funky Monkey) etukäteen, mutta sovittu kyyti antoi odottaa itseään. Jonkinmoisen venailun jälkeen paikallinen bussi eli punainen song-taew, pick-upista muokattu kulkuneuvo, jota guest housen omistajan joku sukulainen kuskasi, tuli meitä hakemaan. Chiang Mai vaikutti heti Bangkokia hiljaisemmalta, viileämmältä ja rauhallisemmalta paikalta. Viileyden saimme jo seuraavana päivänä unohtaa.

Our guest house room in Chiang Mai

Ekana iltana ehdimme vain syömään ja faija sai nauttia hyvästä ja halvasta thairuoasta. Useissa länkkäreille suunnitelluissa, helpoissa ravintoloissa ruoka oli pahasti ylihinnoiteltua. Guest housen pitäjän suosituksesta löysimme hyvän ravintolan vanhasta kaupungista - ravintolan, jossa ei lisäksemme taaskaan paljoa muita länkkäreitä näkynyt.

Strike a pose... Doi Suthep

Toisen päivän ohjelmaksi muodostui autoretki Chiang Main viereiselle temppelikukkulalle Doi Suthepille ja thainyrkkeilyottelu illalla. Viikkoa aiemmin Chiang Main valloittanut tulva oli tuhonnut osia thainyrkkeilystadionista, jossa virallisia otteluja järjestetään joka perjantai. Vaihtoehdokseksemme jäi ”fake fight”: vanhaan kaupunkiin turisteille rakennettu pikkuareena, jossa eri-ikä- tai kokosarjojen pojat, miehet ja naiset ottelivat keskenään. Areenaa ympäröi kokoelma baareja, jotka varmistivat sen, että jokaisella on koko ajan jotain juotavaa (meillä Chang-olutta) edessään. Itse en suuremmin nauttinut siitä, kun noin 8-vuotiaat pikkupojat potkivat toisiaan, mutta en ole koskaan ollutkaan kiinnostunut kamppailulajeista. Karatesta innostunut ladon oven levyiseksi kohta kasvava isäni sen sijaan tuntui viihtyvän (tosin hänkin oli aika yllättynyt ensimmäisten ottelijoiden, pikkunatiaisten, noustessa kehään).

Thai boxing in Chiang Mai

 Viikon lähestyessä loppuaan vuokrasimme auton ja ajelimme kolmen päivän aikana ns. Mae Hong Son loopin. Aloitimme vierailulla Thaimaan korkeimmalle huipulle, Doi Inthanonin kansallispuistoon. Auton vuokraaminen ja sillä ajaminen on ainakin Pohjois-Thaimaassa helppoa. Tarjolla olevat ajokkivaihtoehdot ovat uusia. Suuremmat tiet ovat hyväkuntoisia, mutta käännyttyämme kansallispuistoon kiipeävälle tielle, alkoi haastavampi osuus.

Sadekausi ja sen tuomat tulvat ja mutavyöryt olivat jättäneet jälkensä pienempinä ja isompina kuoppina, vajonneina tienosina sekä kaistoille valuvina muta- ja kivikasoina. Mae Sariangiin Burman rajalle saavuttuamme valitsemamme guest housen työntekijä ihmetteli, mitä kautta olimme kaupunkiin selvinneet. Tiet olivat olleet suljettuja vielä edellisenä päivänä. Myöhemmin opimme kantapään kautta, että pikkuista Honda Jazzia ei välttämättä kannata valita, jos aikoo seikkailla Mae Hong Soon Loopin päätieltä vesiputouksille ja luoliin johtaville pikkuteille – tässä tapauksessa varmempi valinta on jompikumpi Thaimaan yleisemmistä autotyypeistä: pick-up tai jeeppi.

Doi Inthanonilla pysähtelimme ensin vesiputouksilla, jotka suomalaisen näkökulmasta olivat todella hienoja. Ennen varsinaista huippua (2565 m), jolta ei suurempia näköaloja avaudu, ihmettelimme avautuvia maisemia kuninkaallisten chedien luona. Kuninkaalliset ilmavoimat rakennuttivat Inthanonin huipun lähelle modernit chedit kuninkaan ja kuningattaren 60-vuotissyntymäpäivien kunniaksi parikymmentä vuotta sitten.

Doi Inthanon - Royal Chedis

Matka Mae Sariangiin jatkui illan suuhun saakka kapeiden harjujen ja pehmeiden laaksojen kautta mutkittelevaa tietä pitkin. Ruskeiden maissipeltojen ja banaanipuiden vieressä kasvoi mäntyjä. Suuremmalle tielle päästyämme maisema muistutti suomalaista saaristoa. Maa oli punaisenruskea neulasista ja maaperä oli kivinen.

Mae Sariang on Nakhon thain kokoinen pikkukaupunki samannimisen joen rannalla. Joki pullisteli ruskeana uomassaan ja tiikkisen guest house (Riverhouse Hotel) huoneemme parvekkeelta olisi melkein voinut hypätä jokeen. Kaupungissa, kuten muuallakin Mae Hong Sonin provinssissa, asuu jonkin verran muslimeja, jotka ovat aikoinaan siirtyneet Burmasta rajan yli Thaimaan puolelle. Mae Sariangin illallispaikassa faija sai maistaa oman reissunsa tulisinta ruokaa. Chilin määrä meni omankin sietokykyni äärirajoilla. Paperia kului molemmilla otsan, silmien ja nenän pyyhkimiseen.

Mae Sariang

Seuraavat päivämatkat olivat lyhyempiä. Reilu sata kilometriä Mae Hong Soniin kesti nelisen tuntia luolaseikkailuneen ja lounaineen. Heti alkumatkasta poikkesimme tieltä huomattuamme taas yhden kyltin, jossa mainostettiin tienvarren ihmeitä.

Tien päästä löytyi parkkipaikka, johon meidät viitottiin pysähtymään. Punainen pick-up otti meidät kyytiinsä ja kuljetti jyrkkää rinnettä ylöspäin. Tietä ei voinut juuri serpentiksi kutsua, koska mutkia oli vain muutama tien keskittyessä nousemaan kohti luolan suuta. Pick-upin laidoissa oli roikuttava jommallakummalla kädellä, jottei painovoiman vaikutuksia tarvitsisi tuntea omalla takamuksella.

From the road to Mae Hong Son

Luolalla odotti kolme työntekijää. Hieman ihmettelimme työntekijöiden paljoutta, kun kyseessä oli niinkin syrjäinen nähtävyys. Kuitenkin sinne eksyi samaan aikaan thaimaalainen kaksikko, joten oppaallamme oli jopa neljän hengen seurue ohjattavanaan alas luolaan. Luolasta ulospäästyämme faija onnistui liukastumaan näyttävästi ja paikalliset nauroivat, kuten aiheeseen kuului. Mikä olisikaan hauskempaa kuin iso valkoinen mies neljä raajaa ilmassa ja rikkoutunut puuporras takapuolen alla.

Mae Hong Sonissa olimme jo iltapäivällä ja ehdimme tutustua päivänvalossa vuorten laaksoon rakennetun kaupungin burmalaistyyppisiin temppeleihin. Iltapäivän urheilutuokioksi osoittautui kävely Doi Kung Mun temppelivuorelle. Ylös johtavat portaat näyttivät alhaalta katsottuna loppumattomilta. Hikisen puolituntisen jälkeen pääsimme ihailemaan laskevan auringon kultaamia stupia, joihin munkkipojat hinasivat lippunauhoja sekä molemmille puolille kukkulaa avautuvia vuorimaisemia.

Doi Kung Mu

Yövyimme Jongkham Placen bungalowissa iltatorin lähellä. Mae Hong Son oli hiljainen. Sadekausi oli vasta loppunut ja turistit valtaisivat kaupungin runsaan kuukauden kuluttua. Tingimme käsityöostoksista hmongien ja karenien toritiskien takana pimenneessä illassa. Lisäksemme kaupunkiin oli eksynyt vain kourallinen turisteja.

Mae Hong Son

Viimeinen kokonainen matkapäivä ennen faijan kotiinpaluuta alkoi aamupalan hankkimisella Mae Hong Sonin torilta. Ostimme nuudeleita, jotka pysähdyimme syömään matkan varrelle. Hyvin pian vastaan tuli Tham Plalle eli Fish Cavelle ohjaava kyltti. Sieltä löytyi thaimaalaisittain hyvinkin suositun oloinen nähtävyys: kukkulan rinteessä oleva luola, johon on rakennettu alttari ja jossa uiskentelee sadoittain kaloja. Epäselväksi jää, olivatko kalat paikalla ennen vai jälkeen turisteja. Luolan vieressä oli muutama myyntikoju, joissa myytiin leipää ja hedelmiä, joilla jokainen vierailija vuorotellen ruokki jättimäisiä vedeneläviä.

Matka Paihin jatkui. Seuraava kyltti sivuteille ohjasi meitä Tham Mae La-Nan luolaan. Yrityksestä huolimatta emme kuitenkaan sinne ikinä löytäneet. Tosin lähestulkoon jäimme sille tielle. Tämä sivupolku alkoi lupaavasti. Pysähdyimme ensin mustien lahujen kylään ostamaan juomista ja ihailemaan maisemia. Kylä oli pieni ja köyhä, mutta sen lävistävän tien varrelta löytyi yksi home stay paikka. 

Black Lahu village Jobu

Jatkoimme matkaa ja ajoimme sotilaiden tiesulun läpi. Löysimme Mae La-Nan kylän. Kysyimme tietä luolalle ja ohjeiden mukaan ajoimme betonista tietä, joka nousi korkealle ohittaen asutuksen ja pellot. Kun tietä alkoi ympäröidä pelkkä metsä, se kääntyi laskuun. Jyrkkään laskuun. Tie tuntui pujottelurinteeltä. Missään ei enää näkynyt tienviittoja luolalle. Lopulta betoni loppui ja tie jatkui mutaisena eteenpäin. Tässä vaiheessa päätimme kääntää pienen Honda Jazzin ympäri. Nousin ylös autosta varmistamaan, ettei kumpikaan pää putoa metsän puolelle ja iholleni läiskähteli pari sadepisaraa. Kavuttuani takaisin autoon faija sai ottaa kaikki ajotaitonsa käyttöön. Emme kumpikaan uskaltaneet hengittää ennen kuin tie kääntyi viimein laskusuuntaiseksi. Jazz vinkui ja vonkui, kun sitä tsempattiin ylös jyrkkää betoniestettä. Vasta päätielle päästyämme uskalsimme hengähtää, ottaa asian puheeksi ja naurahtaa. Läheltä piti.

Reissussa Richard Geren kanssa - Bangkok

Isän tultua pääsin nauttimaan aavistuksen korkeamman tasoisesta majoituksesta sekä ruokailuista. Yövyimme kaksi yötä Silomissa Bandara Suites hotellin 19. kerroksessa kolmen huoneen sviitissä. Koko huoneen korkuisista ikkunoista avautui näkymä pilvenpiirtäjien kaupunkiin. Huoneeni kaapissa odotti kylpytakki ja molemmilla oli omat kylpyhuoneet. Pikkuiset saippua- ja vartalovoidepurtilot siirtyivät matkatavarodeni joukkoon.

Our room in Bandara Suites

Ensimmäisenä iltana lääkitsimme ensin isän nälkää nuudelisopalla tukkoisen ja meluisen Silomin varrelta löytyneessä ravintolassa, johon muita länsimaalaisia ei eksynytkään. Liekö syynä se, että missään ei kerrottu, mitä ruokaa ravintola tarjoaa. Pienen kävelyretken jälkeen nousimme Banyan Tree hotellin huipulle ihailemaan auringonlaskua Bangkokin pilvenpiirtäjien ylle. Faija piffasi lasin chiantia. Oma kukkaro ei olisi 600 bahtin hintaan taipunutkaan.

Sunset over Bangkok from Banyan Tree hotel's roof top bar

Päätin näyttää faijalle vielä ihmeellisen Khao San roadin ennen illallista. Tein virheen ja otin taksin Banyanin edestä – kuski ei suostunut käyttämään mittaria ja tinkaamassani hinnassa oli vielä viitisenkymmentä bahtia ylimääräistä. Bangkokissa ei siis ikinä kannata ottaa taksia suoraan turistikohteiden edestä. Jos ottaa, niin kannattaa joko varmistaa, että taksi laittaa mittarin päälle tai tingata ensimmäinen hintatarjous noin viidesosaan.

Khao Sanin valoja, vilskettä, kauppoja ja farangeja ihmettelimme hetkisen ennen kuin kävelimme joen rantaan illalliselle. Faija luovutti onneksi minulle vastuun ruokatilauksista viikoksi. Varmistin, että hän pääsee maistamaan omia suosikkejani (jotka tietenkin omasta mielestäni edustavat parasta thai-ruokaa).

Oikeassa sängyssä kunnollisten lakanoiden välissä nukutun yön jälkeen olin suunnitellut seuraavan päivän ohjelmaksi temppelikierroksen. Kävimme katsastamassa omat suosikkini: Wat Arunin ja Wat Phon. Lisäjännitystä tarjosi Chao Phraya Express jokilaivojen laitureille noussut joki. Thaimaalaiseen tapaan asiat sujuivat kuten normaalisti, vaikka kauppojen ja laiturin lattioilla olikin kymmenisen senttiä vettä. Laudoista ja kivistä oli rakennettu siltoja, joita pitkin kulku kävi eivätkä jalat kastuneet.

Olin varannut illaksi sikakalliin jokilaivaravintolaristeilyn, joten päivällä söimme kevyesti. Vein faijan Wang Langille, jossa paikalliset tekivät maanantaisia ruokaostoksiaan ja ostin tien varren kojusta erilaisia friteerattuja tofuherkkuja sekä pieneen vihreään lehteen käärittyjä makeita jälkiruokapaloja.

Ennen illallisristeilyä ehdimme vielä kastautumaan hotellin uima-altaaseen. Pääsin siis uimaan ensimmäistä kertaa sitten kesän 2010. Uima-altaan reunalta bongasin faijan kohtalotoverin (tai sitten suomalaisen miehen, jolla oli erittäin nuori vaimo). Suomen kieltä en kuullut, mutta leijonavaakunatatuointia lapaluussa tuskin on muilla kuin suomalaisilla.

Old rice barge that was turned into a restaurant

Ravintolaristeily kesti muutaman tunnin. Vanhasta riisialuksesta kunnostettu alus ajoi Chao Phrayaa edes takaisin vanhalta Farang-alueelta Rama 8 –sillalle saakka. Ruokalajeja oli kymmeniä ja jokainen annos oli suht pieni. Kahdestaan saimme lähestulkoon kaiken syötyä. Ruokalajit tarjosivat faijalle paljon uusia makuelämyksiä. Minulle ne edustivat osin thaifuusiokeittiötä ja mausteisuus oli määritetty (tietenkin) turistien makuhermojen mukaan. Itse en siis pitänyt ruokaa muutamaa hyvää ruokalajia lukuun ottamatta erityisen hyvänä. Ruoan lisäksi pääsimme seuramaan perinteistä thaitanssia. Hinta kokemukselle oli suht suolainen 1,600 bahtia ilman juomia, mutta kokonaisuudessaan kokemus oli hyvä. Hieman minua ihmetytti ruoan kanssa tarjotut viinipaketit…viinit ja thairuoka harvemmin sopivat yhteen.

Our appetizers and main courses at Chao Phraya Evening cruise

Vietimme faijan kanssa kimpassa Bangkokissa kaksi yötä. Tiistaina ennen lähtöä Chiang Maihin ehdimme vielä hotellin kuntosalille ja Chinatowniin vaeltelemaan ja lounastamaan. Faija joutui ihmettelemään myös täkäläista vessamallia. Täytyy tunnustaa, että en osaa sanoa, mikä olisi oikea tapa käyttää ”reikä lattiassa”-tyyppistä hotelli helpotusta miessukupuolelle.

There was somekind of a festival in Chinatown, some call it vegetarian festival

Kirjoituksen otsikosta…faija sai kuulla useampaan kertaan kysymyksen siitä, onko hän mahdollisesti näytellyt elokuvissa. Kuulumma ulkonäkö on aivan samanlainen kuin jollain Hollywood-tähdellä. Chiang Main guest housen omistajattaren mukaan faija on ilmetty Richard Gere.

Paluu Bangkokiin

Tällä hetkellä matkani jatkuu Ko Lantalla, jonne päädyin Chiang Maista Tonsain kautta. Tonsailla ei netin käyttö onnistunut, joten nyt saan viimein joitain tarinoita tänne blogiinkin. Aloitan Bangkokista, jossa olin lokakuun alussa.

Irenen lähdettyä syyskuun lopussa minulle koitti yhden päivän yksinäisyys. Pakkasin rinkan ja paketoin huoneeni odottamaan marraskuuta. Herra tohtori aloitti Irenen entisessä huoneessa remonttihommat jo auringon nousun aikaan.

Edellisestä Bangkokin matkasta poiketen, tällä kertaa sain kyydin vain Nakhon thain linja-autoasemalle saakka. Prayoon tuli yksin viemään minua. Hieman ihmettelin – en tiennyt, oliko Sathiya loukkaantunut jostain vai edelleen niin surullinen Irenen lähdöstä, että ei kestänyt tulla minua hyvästelemään.

Philokissa onnistuin valitsemaan väärän bussiyhtiön. Matka läpi tulvavesien valtaaman maaseudun kesti lähes kahdeksan tuntia. Bangkokin lähestyessä pikkukylät olivat muuttaneet tien varteen telttoihin, katoksiin ja pressuilla peitettyihin autoihin. Banaanipuista näkyi vain ylimmät lehdet ja palmut nousivat yksinäisinä keskeltä riisipellot peittänyttä merta.

View from my window in Baan Num, my Bangkok guest house

 Bangkokissa olin taas yötä Baan Numissa. Sinne saapuminen oli siis hieman kuin olisi tullut jonkun kaverin kotiin käymään. Num ja Chompu viettivät lauantai-illan kanssani, kävimme syömässä israelilaista ruokaa Shoshanassa Khao San Roadin kupeessa.

Sitä ennen ehdin ihmetellä Chao Phraya Expressin laitureille noussutta vettä matkalla Dusitiin, josta löytyy maailman suurin kokonaan tiikistä tehty rakennus: Vimanmek palatsi. Vimanmekin rakensi kuningas Chulalongkorn palatsikseen viime vuosisadan alussa. Se ei toiminut palatsina kuin muutaman vuoden ja unohtui metsän keskelle vuosikymmeniksi kunnes nykyinen kuningatar kunnosti paikan. Tarjolla olleesta englanninkielisestä opetuksesta ymmärsin noin puolet treenattuani thai-englantia kuitenkin jo neljä kuukautta. Palatsista löytyvät erilaiset eurooppalaiset astiat esiteltiin tarkasti ja opas oli käyttänyt vuosia r-kirjaimen lausumisen treenaamiseen. Tämä ei suinkaan helpottanut ymmärtämistä.

Vimanmek Palace - Biggest teak building in the world

Vimanmekin vieressä samalla Dusitin alueella on muutama muukin vanha palatsirakennus. Niistä kahdessa on esillä nykyisen kuninkaan ottamia valokuvia. Kuvateksteille ei voinut kuin hymyillä. Niissä ylistettiin ja kehuttiin kuninkaan teknisiä ja taiteellisia taitoja valokuvaajana ja kuningas sai kunnian myös Bangkokin 80-luvun tulvien ratkaisusta. Hän oli käynyt omin käsin kuvaamassa tulvan vaivaamia kohteita, esittänyt kuvat viranomaisille ja näin saanut heidät ymmärtämään, mitä tulisi tehdä. Kuningas toki tuntuu olevan mies paikallaan, mutta hänestä kertovien tekstien sävy on usein hieman...hymyilyttävä.

Chao Phraya had already filled this guy's garden

Thonburin puolella on vilkas Wang Langin laituri, jolla länsimaisia harvemmin jää lautasta pois. Bangkok days kirjasta tiesin, että siellä on vilkas ruokatori. Kävin tarkastamassa paikan ennen isän tuloa Bangokiin. Buddhalaisen kasvisyöntifestivaalin vuoksi paikka oli täynnä keltaisia lippuja, jotka kertovat ravintoloiden tai katukojujen tarjoavan kasvisruokaa.

Ehdin käydä Bangkok daysin insiroimana myös Wat Rachanaddalla, joka on ulkonäöltään poikkeava temppeli: valkoinen rakennus, jossa on kymmeniä mustia teräksisiä torneja. Isän lento saapui sunnuntaina iltapäivällä yhden aikaan, joten myös sunnuntaiaamuna ehdin tehokkaana tyttönä vielä National Galleryyn ihmettelemään thaimaalaisia taidemaalauksia (joita ei ollut montaa) sekä kansallismuseoon, jossa tutkittavaa olisi riittänyt päiviksi. National Gallery vaikutti paikalta, jossa voi helpostikin olla yksin keskellä miljoonakaupunkia. Lisäkseni taidetta ihailin yksi länsimaalainen nainen.

Breakfast porridge thai style: greasy boiled rice with minced pork, liver, leek and an egg

Tien päällä - On the road

Blogaustauko pääsi venähtämään ennätyspitkäksi. Viimeiset kaksi viikkoa olen matkannut ja ollut seuraneiti-matkaopas. Pisin pysähdys oli ensimmäiset neljä yötä Bangkokissa. Sen jälkeen tutustuin Pohjois-Thaimaahan viikon verran ja nyt suuntana on taas etelä. Ensi yön vietän bussissa kohti Bangkokia.

Yritän saada aikaiseksi yksityiskohtaisemmat kuvaukset viime viikkojen kohteista. Lyhyesti lueteltuna ne olivat seuraavat: Bangkok, Chiang Mai, Doi Inthanon, Mae Sariang, Mae Hong Son ja Pai sekä lopuksi palasin takasin Chiang Maihin, Thaimaan toiseksi suurimpaan kaupunkiin.

Tällä hetkellä suunnitelmani ovat kiinnitetty huomisaamuun saakka. Bangkokiin saavuttuani minun on viimeistään päätettävä, mihin menen ja miten. Nyt hörpiskelen rauhassa banaanikookosmaitosuklaapirtelöä parin korttelin päässä guest housestani, jossa reppuni on vielä tunnin verran vartioituna.

Bangkok

Faija oli täällä viime viikon seuranani, siitä siis johtuivat uudet hommat seuraneitinä ja matkaoppaana. Nyt olisi vielä loppulokakuuksi tarjolla matkaopaspalveluita, jotka sisältävät tiiviin ohjelman, tulkin, tietoa paikallisesta kielestä ja kulttuurista sekä matkan thairuoan ihmeelliseen maailmaan. Opastettavan tulee vain kattaa omat sekä oppaan majoittumis-, ruoka-, jne kustannukset.

Wat Phrathat Doi Suthep

Viimeiseen kahteen viikkoon on mahtunut kaikenlaisia seikkailuita: kiipeilyä korkealla Chiang Maita ympäröivillä vuorilla, elefanttiratsastusta, korkeita vesiputouksia, viidakkoseikkailu Honda Jazzilla, thainyrkkeilyä. Ja paljon muuta. Niistä myöhemmin lisää. Jos jaksan.

Doi Inthanon - Mae Klang waterfall

In English:

The last two weeks I’ve been busy traveling around Thailand. And working as a tour guide, translator and travel planner. As well as reading the map and finding our way with the car through Mae Hong Son loop. First, two almost two weeks ago I left for Bangkok where I stayed for two nights before meeting my father who came to visit me. Then I spent two nights more in Bangkok, this time with my father. My lodging was updated from very simple Baan Num in Thonburi to lush Bandara suites 19^th floor suite in Silom.

After I had showed the previously checked sights in BKK to my dad, we flew over to Chiang Mai, stayed there for two nights and rented a car. Our small, black rented Honda Jazz was then our transporter for the rest of the week. We drove first to Mae Sariang near Burmese border, continued next day to the jewel of northern Thailand, Mae Hong Son’s little town, and finally to Pai, an increasingly popular melting pot of a village by the river Pai about 200 kilometres from Chiang Mai.

Now after a couple of more days in Chiang Mai, next destination is south. Don’t know how or where I’m going, I only have bus trip to Bangkok booked.