Kierros Balilla

Airilta palasimme Balille Ekajayan pikaveneellä. Saimme itsemme shuttle bussiin Kutalle, josta otimme paikallisen mittaritaksin Padang Padang Beachille Kutasta etelään. Kutasta etelään rannikko on ylä- ja alamäkeä. Reppu selässä jaksoin ylös yhden ylämäen ennen kuin ilmoitin, että tähän mestaan jäädään, vaikka olisikin kuinka kauhea. Kauhea se oli – Padang Padang Inn, josta lounari jopa puhui positiivisesti. Pimeä lavuaariton huone, jossa vessan ovi oli kirjoitettu täyteen terveisiä viime vuosikymmeneltä.

Luovuttuamme repuistamme lähdimme etsimään rantaa ja majoitusta seuraavalle yölle. Heti vierestä löytyi paljon mukavampi, valoisampi ja siistimpi huone samaan 150 000 rupian perushintaan. Padang Padang Beach taas oli kyllä vaikuttavan näköinen, mutta soveltui paremmin surffaamiseen kuin uimiseen. Illan vietimme läheisessä italialaisravintolassa ja muutimme uuteen majapaikkaan heti herättyämme – kärsiminen pimeässä ja nihkeässä sellissä jäi pelkkien yöunien mittaiseksi.

Koska Padang Padangilla ei oikein ollut muuta tekemistä kuin surffaaminen, vuokrasimme seuraavaksi päiväksi mopon. Ajoimme etelään Uluwatulle – rannasta nousevalle kalliolle oli rakennettu oikea surffikylä. Maisema oli kaunis, yksinäinen surffaaja taisteli aaltojen kanssa ja seinämän kaupat sekä ravintolat olivat aavemaisen autioita. Kaikista kauneimman rannan löysimme kuitenkin vasta illansuussa – aurinko oli jo laskemassa emmekä voineet jäädä kuin hetkeksi. Balanganin ranta on Uluwatun alueen rannoista pohjoisin. Ranta oli siisti ja aallot sellaisia, että niissä olisi ollut hauskaa ilman lautaakin.

Ystäväni paluu Suomeen lähestyi. Neuvottelimme majapaikastamme meille auton ja kuskin Sanuriin, jossa vietimme viimeisen yhteisen päivän. Kilometrejä ei matkaan kulunut montaakaan, aikaa noin tunti ja rahaakin 200 000 rupiaa (n. 20 euroa). Sanurissa hortoilimme hetken pitkin rantatietä. Kävimme katsomassa muutaman homestayn, joita kadunvarren huutelijat olisivat meille tarjonneet. Ne olivat kamalia. Onneksi kysäisin ohikulkevalta länkkäriltä apua ja löysimme ihanan Little Pondin, jossa 150 000 rupian hintaan kuului uima-allas, kuuma vesi, pyyhkeet, vessapaperi ja wifi.

Sanuria kansoittavat turistit ovat vastakohta Kutan bailaajille. Matkailijoiden keski-ikä tuntuu olevan tukevasti 50-vuoden yläpuolella. Neljän kilometrin mittaista mukavaa uimarantaa reunustavalla kävelytiellä esteinä olivat rollaattorit ja kepin kanssa eteenpäin köpöttelevät tatuoidut mummot ja papat. Kohderyhmä oli selkeästi meitä seniorimpi väki – kasvisvaihtoehtoja sai etsiä ruokalistoilta suurennuslasin kanssa. Sanurissa pääsin viimein lääkäriin. Paikallinen naislääkäri totesi parhaat päivänsä nähneellä klinikalla, että minulla on tulehdus kurkussa, nenässä ja korvissa. Mukaan pakattiin kolmea eri lääkettä muutaman päivän tehokuuri. Toivottavasti kahdeksi viikoksi lukkiutuneet korvat jo avautuvat.

Ystäväni suuntasi Sanurista paluumatkalle Suomeen. Itse hyppäsin taas shuttle busin kyytiin. Tällä kertaa suuntana oli Candidasa itärannikolla, josta tarkoitukseni oli päästä jotenkin Amediin parikymmentä kilometriä pohjoisemmaksi. Candidasassa bussipysäkiltä tarjottiin mopoakyytiä Amediin. 125 000 rupian hintaan päädyttiin lyhyen neuvottelun kautta – se oli hieman vähemmän kuin hinta, jonka maksamiseen olin valmistautunut.

Aluksi ajattelin, että matka mopolla vuorten välissä ja niiden päällä kiemurtelevaa tietä pitkin oli yllättävän hyvä sijoitus. Pysähdyimme matkan varrella ottamaan kuvia riisiterasseista, jotka laskeutuivat alas vuorenrinteitä laaksoon. Amedissa, josta majoitukseeni oli vielä yllättävän pitkä matka, huono tuuri saavutti minut ja etenkin kuskin. Vettä alkoi sataa kaatamalla. Olin saanut jo kuskilta tämän sadeviitan, joten oma oloni oli meitä ympäröivään harmaaseen sadeseinään verrattaen hyvä. Kuskin keltainen t-paita oli jo aivan läpimärkä. Sadeviitan kainolosta valui vettä niskaani ja lätäköiden yli ajaessamme vesi suihkusi suoraan sisään shortsieni lahkeista. Muutamassa kohtaa vuoren rinteiltä alasvaluva vesi oli muodostanut pieniä puroja keskelle tietä. Yhdessä paikassa vettä tuli joen verran. Minä laskeuduin mopon selästä, pakkasin rinkan ja repun sadeviitan alle ja pienet paikalliset pojat taluttivat minut kuin vanhan mummon voimakkaan virran yli. Perille päästessä kuskia ei naurattanut.

Jos vain voisin sanovani pitäväni näistä reggaeihmeistä, aasialaisista rastapäistä, joiden ensimmäiset vuorosanat liittyvät aina taikasieniin tai vihreämpään ruohoon, niin olisin varmasti viihtynyt Aasissa, Balin koillisrannalla, Meditasi-bungaloweissa paremmin. Mökkini oli kuin elokuvasta liukuvine bambuseinineen. Näköalanani oli kymmenen metrin päässä kuistini kaiteesta alkava aava meri, Lombokin saari ja mustalle hiekkarannalle riviin pysäköidyt kalastusveneet. Mutta ei…ehdin hetkeksi istahtaa alas majoituksen omistavan Smiling Buddha nimeä tottelevan herran kanssa, kysellä joogatunneista ja meditaatiosta, kunnes jo totesin, että tänne en voi jäädä kuin hetkeksi. Varsinkin kun yksi yö muuten niin satumaisessa bungalowissa maksaa 300 000 rupiaa eli hieman alle 30 euroa.

Meditasissa ei ollut wifiä – edes puhelin ei kuulunut siellä. Seudun rannikko on hyvää snorklailu- ja sukellusaluetta, mutta minulta pieneltä lääkäri kielsi korvien kastumisen korvatulehduksen vuoksi. Rantatien varresta kohosivat puutarhojen peittämät vuoret ja tietä reunustivat pienet kalastajakylät. Edes Aasissa ei kuitenkaan päässyt pakoon ”transport, transport” ja ”Hello, how are you”-huutoja. Halusin takaisin Airille…

Paratiisissa

Pikaveneet Gili-saarille starttaavat Padang Baista yhdeksän aikaan aamulla. Yhtiöitä on monia ja hinnat tuntuvat vaihtelevan. Kaikki kuitenkin mainostavat olevansa nopein vaihtoehto. Noin puolessatoista tunnissa olimme perillä Gili Trawanganilla. Olin löytänyt meille majoitusvaihtoehdon reissukavereiden blogitekstistä, joten kieltäydyimme muista homestaytarjouksista ja suuntasimme kohti Gili T:n ”keskustan” pohjoisreunaa ja Gili Smile Homestayta. Sieltä meille löytyikin siisti huone terassilla 150 000 rupialla.

Beach at Gili Trawangan

Gili-saarilla ei ole autoja eikä mopoja. Paikallisesta julkisesta liikenteestä vastaavat hevoskärryt. Kavioiden kopsutus ja renkaiden ritinä hiekkateitä vasten ovat korvaystävällisempää kuunneltavaa kuin moottoripyörien kaasuttelu. Gili Trawanganilla on kuitenkin helpointa liikkua pyörällä, mekin vuokrasimme renkaat allemme kahdeksi päiväksi.

There are no dogs on the islands but a LOT of cats - and they're so cute!

Gili T:tä mainostetaan bilesaarena. Saarella on kolme virallista päivää juhlintaan: maanantai, keskiviikko ja perjantai. Keskiviikon bileet olivat irkkupubissa (jossa ei onneksi ollut irkkubändiä soittamassa). Sadekauden aikana sekä bileet että saari muutenkin tuntuivat rauhallisilta.

The cheapest and best food was served in the Gili T Art Market

Gili T:ltäkin on edelleen helppoa löytää pätkä hiekkarantaa, jossa rannassa saa makoilla yksin. Saarta ympäröi korallit, joiden päällä kelluimme snorkkeleiden kanssa yhden aamupäivän. Itäranta on rakennettu tiiviisti, mutta pohjois- ja länsirannikolla resortteja ei ole kuin muutama.

Storm coming to Gili T

Horses and carriages - Gili taxis

Gili Airille pääsee Gili Trawanganilta kaksi kertaa päivässä island hopping veneellä. Matka kestää puolisen tuntia. Air on kuitenkin aivan eri maailmasta kuin Gili Trawangan. Olin myyty jo rannassa. Ei asvaltoitua tietä, vähemmän homestay-paikkoja, vähemmän luksusta, vähemmän liikennettä, vähemmän ihmisiä. Yövyimme saaren länsirannalla Pongkor-mökeissä.

A dirt road goes around Gili Air

Makoiltuamme päivän rannassa (minä yritin snorklaillakin laihoin tuloksin – maski vuoti) kävelimme saaren ympäri. Siinä kesti reilu tunti. Löysin saaren keskeltä joogaresortin, johon palaamista pohdin seuraavan viikon. Kävimme rannassa drinkeillä ja tutustuimme Kalliossa asuneeseen indonesialaismieheen. Airillakin tuntui olevan jonkin verran paidattomia rantapoikia, jotka puhuvat kaikkia kieliä jonkin verran ja saalistavat varomattomia vaaleita neitoja. Tämä herra ei kai kuulunut heihin.

Heti ensimmäisenä iltana Airilla alkoi sade, joka kesti reippaasti yli vuorokauden. Yhden päivän vietimme siis rannan ravintolassa, jossa oli ilmainen wifi. Luimme, söimme, surffailimme ja ihmettelimme ravintolan kansoittaneita lapsiperheitä. Lapsia rankkasade ja pöydän jalkoja täristänyt ukkonen ei tuntuneet häiritsevän.

It kept raining for over 24 hours, normally you can see Lombok island on the other side

Pieniä paloja Balia

Singaporesta lensimme ystäväni kanssa Balille. Ensimmäiset kaksi yötä olimme Kutalla, lentokentän vieressä. Sopivasti saapumisiltana oli Australia Day ja baarit täyttyivät umpijurrisista ausseista maansa lippuihin pukeutuneena. Kuulemma Australia Day on vain kerran vuodessa, mutta veikkaan, että se on Kutalla kerran viikossa. Fiilis baareissa juomapullodrinkki kädessä oli kuin abiristeilyllä. Mutta maassa maan tavalla ja Kutalla ei hiljainen rentoutuminen tule kysymykseenkään.

Bileiden jälkeisestä väsymyksestä kärsimme rannalla löhöillen. Kutan ranta ei ole mikään uimaranta, se on täynnä roskia ja aallot sopivat surffauksen harjoitteluun, ei uimiseen. Kutan ja sen viereisten rantojen kadut ovat sokkeloisia. Majoitusta etsiessämme ehdimme kadottaa sijaintimme kartalla kymmenisen kertaa. Transport ja massage ovat yleisemmin kaupatut palvelut ja niitä voi etsiä ihan kuuloaistin perusteella.

Kuta beach

Hieronta on Balilla halpaa, hinnat tosin vaihtelevat kaupungeittain. 50 000 rupialla eli alle viidellä eurolla sain tunnin hieronnan, joka sisälsi jalkojen ja selän päällä kävelyä. Reilun viikon matkailun jälkeen kävimme 165 000 rupiaa maksaneissa hoitopaketeissa, joihin kuului hieronta, kasvohoito tai vartalonkuorinta ja hoitava kylpy hiuksille ja päänahalle. Suomessa tällaiseen luksukseen ei olisi varaa.

Traditional dance in Ubud

Kutalta matkustimme parin tunnin matkan sisämaahan Ubudiin shuttle bussilla, joka tuntuu olevan taksin tai vuokra-auton lisäksi kaltaisillemme turisteille sopivin liikenneväline. Ubudia pidetään balilaisen taiteen ja hiljentymisen mekkana. Kaupungin keskustan muodostavia kahta kapeaa katua reunustavat taulu-, koru-, vaate- ja joogakaupat. Löysimme 110 000 rupialla mukavan homestayn keskustasta. Paikassa oli uima-allaskin, mikä oli kuumassa ja nihkeässä kaupungissa iso plussa. Täälläkin kadunvarren taksikuskit saivat hermot kiristymään hyvin nopeasti. Jotkut kuulemma jämähtävät Ubudiin viikoiksi – itse pidin kaupunkia melko epämiellyttävänä, vaikka ravintolat ja kaupat olivatkin mukavia kuten myös ympäröivä maaseutu riisiterasseineen.

View from our terrace in Ubud's homestay

Relaxed monkey in Ubud's monkey forest

Monkey Forest in Ubud

Rice terraces near Ubud

Ubud street view

Ubudista matka jatkui Padang Baihin, rantakaupunkiin, josta pääsee pikaveneillä Gili-saarille. Padang Baista löytyi taas ihan mukava majoituspaikka puutarhoineen. Balilla ja Gili Trawanganilla lähestulkoon kaikilla homestaylla (eli paikallisilla guest houseilla) on vehreä puutarha, josta voi etsiä samoja viherkasveja, joita kotona ostaa ikkunalaudalleen. Padang Baissa olisi ollut kaksi uimarantaa, mutta emme löytäneet kumpaakaan ajoissa. Gili Airilla naapurissamme asunut parin kuukauden reppureissulla oleva hollantilaispariskunta 2- ja 4-vuotaine tyttärineen olivat viihtyneet Padang Baissa viikon ”uskomattoman kauniin” rannan vuoksi.

Padang Bai harbour and Balinese fishing boats

Monessa ravintolassa mainostetaan orgaanista ruokaa. Ainakin Ubudissa riisipeltojen keskeltä löytyneessä ravintolassa se varmasti olikin sellaista, ravintolan oma puutarha ja kasvimaa olivat ravintolan vieressä. Bali on  ollut hyvä paikka aloittaa taas kasvissyönti – paikalliseen ruokavalioon kuuluu paljon kasvisruokia sekä tofua ja tempeä, joilla saa aina korvattua mahdollisen lihan annoksissa. Samalla kahvinjuonti on loppunut - balilaisen kahvin sanotaan olevan maailmankuulua, siitä en tiedä, mutta ainakin se on paksua.

Vegetarian Nasi Campur

Organic food in Ubud

Pienessä punaisessa pisteessä

Singapore on kuin Aasian light cokis. Muutaman päivän pistäytyminen oli minulle kuin loma Euroopassa. Kaduilla on vain autoja, jalkakäytävillä voi kävellä, kukaan ei tyrkytä tuktukeja (eikä niitä edes ole) ja roskiksia on joka kadun kulmassa. Hinnatkin ovat melkein Suomen tasoa. Tekemistä riittäisi vähintään viikoksi. Onneksi suurin osa kaupoista oli suljettu kiinalaisen uuden vuoden vuoksi. Ei tullut pahaa mieltä, kun ei olisi rahaa shoppailla.

Singapore

MacRitchie reservoir

Singaporesta löytyy museoita. Ensimmäisen Singaporen päiväni aloitin visiitillä Singapore Art Museumiin. Olin kaivannut nykytaidetta kahdeksan kuukautta. Onneksi museon kokoelma oli mukavankokoinen ja mielenkiintoinen. Mieli virkistyi. Kävin myös maailman söpöimmässä museossa. Pernakan museon teemana olivat pinkit perhoset, vaaleankeltaiset kukat ja suloiset fontit. Toisesta maailmansodasta kiinnostuneena minun oli pakko päästä Battle Box museoon Fort Canningille. Siellä sodan aikaiseen bunkkeriin (? sotasanasto ei kuitenkaan ole hallussa) oli lavastettu vahanukeilla esitys siitä, miten Singapore päätti antautua japanilaisille helmikuussa 1942. Paikan intialainen opas, vanhempi herra, piti minusta erityishuolta ja toivoi, että tulen uudelleen häntä tapaamaan. Sähköpostiosoitetta en suostunut antamaan, vaikka hän sitä kohteliaasti pyysi.

Art next to Singapore Art Museum

Singapore on vihreä. Keskustan Fort Canningin lisäksi kävin hengittelemässä MacRitchie reservoirissa ja ihmettelemässä eläimiä Singapore Zoossa. Orangutanit olivat kaikista mielenkiintoisimpia.

Flamingos in the zoo

Baboons in Singapore Zoo

Little India palautti minut kävelyretkelläni hetkeksi Aasiaan. Siellä kadut olivat täynnä viiksekkäitä miehiä, autot saivat nöyrtyä väistelemään ja odottelemaan rinta rinnan käveleviä kaveriporukoita. Kaupat ja ravintolat olivat valloittaneet kadut ja sain osakseni pitkiä katseita. Muistin taas Intian tuoksun ja kuinka siitä pidänkään.

Singapore

Uuden vuoden juhlinta tuntui majoituksen hintatasossa. Yhdestä yöstä dormissa Lavender Streetilla Little Red Dotissa sai pulittaa 28 paikallista dollaria. Rahaa paloi muutenkin: MRT junaan, leffaan, museoiden sisäänpääsymaksuihin, ruokaan...kaikista kalleinta oli reilun kahden kympin Singapore Sling Clarke Quayn juottolassa. Onneksi on Ladies Night keskiviikkoisin: ilmainen sisäänpääsy ja ilmaisia juomia baareissa puoleen yöhön saakka. Sitä hyödynsimme Singaporeen matkaseuraksi saapuneen ystäväni kanssa (kohteenamme Attica Clarke Quaylla).

Happy Year of the Dragon!

Kotiinpaluu alkaa lähestyä. Suomen kylmyys pelottaa. En muista, missä talvivaatteeni ovat. Joudun käyttämään sukkia, pitkiä housuja ja oikeita kenkiä. Tuntemattomia ei tervehditä kadulla eikä vieruskaverin kanssa jutella ratikassa. Ei ainakaan aloiteta keskustelua kysymällä ikää ja siviilisäätyä. Perhettä ja ystäviä on kuitenkin ollut armoton ikävä. Hyviä syitä kotiinpaluulle on paljon.

Hanoi ja Halong Bay

Hanoissa yövyin vanhassa kaupungissa May de Ville Backpackers hostellissa. Kuuden hengen dorm oli kuin selli: kolme kaksikerroksista sänkyä jonossa ja niiden vieressä juuri ja juuri tilaa pujottautua omalle sängylleen. Lukoton yhteisvessa, jonka maitolasiseinistä suihkussa kävijöiden ääriviivat näkyivät kauniisti kuin varjoteatterissa. Onneksi kukaan viidestä miespuolisesta dorm-kaveristani ei kuorsannut, yksi tosin puhui unissaan.

Hanoin vanha kaupunki on suloinen. Se on vähän niin kuin Pariisi, mutta kadut ovat kapeammat ja ihmisiä on enemmän. Vietnamilaisia kahviloita ja katuruokaloita on jokaisessa kadunkulmassa.

Incense

Little boys near Old Quarter's lake

Hanoi Old Quarter

Nyt ilma oli syksyinen. Paikalliset olivat pukeutuneet toppatakkeihin ja pipoihin. Minulle riitti pitkät housut ja neule. Käppyräisten puiden suuret soikeat lehdet olivat oransseja ja niitä leijui maahan ympäri keskustaa. Kadut olivat täyttyneet mopoista, joiden penkkeihin oli sidottu mandariinipuita. Uuden vuoden ostoksia tehtiin myös karkki- ja kukkakaupoissa, joiden tiskit ja asiakkaat olivat tukkineet vanhan keskustan kadut.

Streets of Hanoi

Hanoista järjestin itselleni visiitin Halong Baylle. Tiukan aikataulun vuoksi aikaa ei ollut kuin yhden päivän reissuun. Se ei sinänsä haitannut: tammikuu ei ole paras aika Halong Bayn vierailulle. Lahti oli pilvinen, sumuinen ja kylmä. Kolmen päivän kiertoajelu olisi voinut olla mielenkiintoinen mutta se kannattaa tehdä joskus muulloin kuin talvella. Keskustelupalstat netissä olivat täynnä kauhukertomuksia siitä, miten turisteja oli huijattu kiertueoperaattoreiden toimesta ja kun oma reissuni sujui kommelluksista, olin yllättynyt ja tyytyväinen.

Traffic at Halong Bay

Halong Bay

Ennen lentoa Singaporeen ehdin vielä hurauttaa mopon kyydillä Ho Chi Minh mausoleumiin ja museoon sekä Kirjallisuuden temppeliin. Ho Chi Minh oli pieni ja kelmeä. Mausoleumiin jonottavaa ja setä Hon kiertävää ihmislaumaa vartioi joukko tiukkailmeisiä sotilaita valkoisissa univormuissa. Mausoleumin vierestä pääsi ihailemaan Hon asuntoa, palatsia ja autokokoelmaa. Museo oli kummallinen sekoitus abstraktia taidetta ja vanhoja lehtileikkeitä. Portin ulkopuolella kaiuttimista kuului ”Ho, Ho, Ho Chi Minh”.

Picture with uncle Ho

Hoi An ja Hue – Keski-Vietnamin pakolliset

Kello yhdeksän aamulla, huonosti nukutun yön jälkeen on ihana saapua uuteen kaupunkiin. Onneksi olin varannut huoneen valmiiksi lähestulkoon keskellä Vietnamin rannikkoa sijaitsevasta Hoi Anin pikkukaupungista. Ennakkoon varattu huone helpottaa hieman saapumisstressiä.

Sain huoneeni puoliltapäivin ja sitä ennen ehdin parissa tunnissa kävellä Hoi Anin vanhan kaupungin nähtävyydet läpi – tai sen osan, jonka yhtenä päivänä jaksoi sulattaa. Kaupunki on herttainen, ranskalaistyylinen ja rapistuva. Kylmä kausi oli saanut lehdet tippumaan puista ja paljaille oksille oli ripustettu lyhtyjä odottamaan kiinalaisen uuden vuoden juhlia. Näytti syksyltä.

River flows through Hoi An

A lady selling fruit in Hoi An old town

Hoi Aniin olisi voinut varata useammankin päivän. Silloin olisi päässyt hyödyntämään vanhan kaupungin täyttäneitä räätäleitä, joiden valikoima vaikutti näyteikkunoiden perusteella modernimmalta ja tyylikkäämmältä kuin Saigonin räätäleiden. Nyt aikaa oli kuitenkin vain yksi yö, joten työvaatekaappini ei täyttynyt enkä saanut hankittua uutta iltapukua.

A Dragon in one of the temples of Hoi An

Hoi An roof tops

Lanterns and tailors in Hoi An

Ehdin varata heti saavuttuani sleeper-bussin Hueen ja sieltä edelleen Hanoihin. Olisi kuitenkin kannattanut odottaa. Hoi Anin keskustan risteyksissä päivysti joukko easy ridereitä, joiden moottoripyörien kyydissä matka Hueen olisi ollut paljon mukavampi. Onneksi uusi tilaisuus moottoripyöräilyyn tarjoutui myöhemmin…

Bussin Hoi Anista Hueen oli tarkoitus lähteä aamulla klo 8. Lähtö oli ennen kokematon hässäkkä ihan Aasiankin mittakaavassa. Minut haettiin dösärille mopolla ja sama kaveri haki useamman rinkkaselkäisen matkaajan, kunkin vuorollaan. Ensimmäistä Huen bussi alettiin täyttää kahdeksan aikaan. Kun yritin mahtua mukaan, mopokuski esti minua. Saman kohtalon koin seuraavankin bussin kohdalla. Kuski ei suostunut vastaamaan mitään, kun kysyin, milloin pääsen bussiin, mihin bussiin pääsen ja miksen pääse näihin muihin busseihin. Lopulta tuntia myöhemmin pysäkille saapui auto, johon minutkin hyväksyttiin. Pissan hajuisessa bussissa, pahaa oloa yläpenkillä nieleskellen huumori oli koetuksella ja toivoin vain pääseväni mahdollisimman pian pois Vietnamista.

Onneksi Huen hotelli ja kaupungin nähtävyydet saivat minut taas hyvälle tuulelle. Amigo hotellissa maksoin huoneesta 17 dollaria, joka oli aika paljon verrattuna päiväbudjettiini. Kaipasin kuitenkin hyvää palvelua ja sitä sain. Kummalista, kuinka hyvä hotelli ja hyvä palvelu voivatkin parantaa mielialaa ja vaikutelmaa kokonaisesta maasta.

Citadel's gate

The Purple city inside the Citadel in Hue

Me in Hue's Citadel

Vietnamia satoja vuosia hallinnut Nguyen dynastia piti Huea pääkaupunkinaan. Tästä ajasta muistuttaa kaupunkia halkovan joen länsipuolella oleva Citadelin vanha kaupunginosa. Sumuisena ja viileänä päivänä turistisesongin ulkopuolella raunioiden, temppeleiden ja palatsien joukossa sai seikkailla yksinään. Paljon on vielä jäljellä, vaikka sekä toinen maailmansota että Vietnamissa sota tuhosivatkin kumpikin osansa kaupungista.

Tu Duc tomb

Tu Duc tomb near Hue

Treegate

My motorcycle and driver for the day

Hallitsijoilla oli aikanaan tapana rakentaa itselleen haudat ennen kuolemaansa. Näitä hautoja, jotka eivät ole mitä tahansa hautoja vaan suuria puistoja täynnä temppeleitä, pagodeja ja muuta ihmeellistä, on Huen ympäristössä useita. 13 dollarilla sain itselleni moottoripyörän kuskeineen puoleksi päiväksi. Hautojen porteista sisäänastuttuani sukelsin ihmeelliseen maailmaan, rauhalliseen, kauniiseen, vihreään.

Another tomb near Hue

And still another one...

A monk in a pagoda near Hue

Iltapäivällä oli taas aika koetella onneani Vietnamin bussien kanssa. Yöbussin piti lähteä klo 17. Silloin bussifirman toimistolle tulikin bussi, mutta minä en mahtunut mukaan. Seuraavaa bussia saikin sitten odotella puolitoista tuntia. Kyynärpäätaktiikalla raivasin tieni bussiin ensimmäisten joukossa saadakseni paikan jostain muualta kuin bussin perältä, jossa vierekkäin ahdetaan viidestä kuuteen matkustajaa. Yö sujui jotenkuten, mutta lupasin itselleni, että se oli viimeinen yöbussi, johon jalallani astun.

Incense is produced in villages around Hue