sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Punaiset vastaan keltaiset - The Election Day

Sunnuntaina 3.7.2011 Thaimaassa järjestettiin eduskuntavaalit. Pääkilpailijat vaaleissa olivat kaksi suurinta puoluetta: nykyinen pääministeripuolue Demokraatit (keltapaidat) sekä Phyö Thai (punapaidat). Phyö Thain johtohahmoihin kuuluu entisen, nykyisin maanpaossa Dubaissa elävän, pääministerin Thaksin Shinawatran sisko. Vaalitaistelua ovat tämän johdosta värittäneet demokraattijohdon syytökset, joiden mukaan punapaitojen tavoitteena on muuttaa lakia niin, että Thaksinia vastaan nostetuilta syytteiltä putoaisi pohja pois, ja keltapaitojen mukaan Phyö Thaissa todellista valtaa käyttävä Thaksin voisi palata takaisin Thaimaahan.

Kaksi pääpuoluetta edustavat Thaimaan yhteiskunnallista jakoa: punapaitojen pääkannattajat ovat köyhiä maanviljelijöitä ja kannatus on suurta etenkin köyhässä pohjois-Thaimaassa. Keltapaitojen kannattajat taas ovat koulutetumpia ja pääkannatusalueita ovat kaupungit Bangkok mukaanlukien sekä turismin rikastuttama etelä-Thaimaa. Myös kuningas ja armeija lukeutuvat keltapaitojen taustajoukkoihin - onhan keltainen kuninkaan väri.

Thaimaassa edellinen armeijan suorittama vallankaappaus tapahtui vasta viime vuosikymmenellä, vuonna 2006, jolloin armeija kaappasi vallan juurikin Thaksinilta. Nyt gallupien osoitettua punapaidoille mahdollista voittoa, ulkomailla asti heräsi pelko mahdollisesta vallankaappauksesta. Armeija vakuutti olevansa kiireinen auttaessaan pohjois-Thaimaan tulvauhreja. Aikaa tai aikomusta vallankaappaukseen ei siis olisi.

Nakhon thai
Vaalikampanjointia täällä maalla ovat edustaneet pick-upit, jotka ovat ajelleet viimeisen kuukauden ajan edestakaisin kylien välillä. Autojen katoille on viritetty jomman kumman puolueen ehdokkaan mainokset sekä kaiuttimet, joista soitetaan satojen metrien päähän saakka kiirivää musiikkia vaalilupausten ohessa. Lisäksi kampanjointia hoidetaan matalammalla profiililla henkilökohtaisilla vierailuilla. Kuulemani mukaan maalla ei ole lainkaan harvinaista, että puolueet lupautuvat maksamaan kokonaisille kylille tai yksittäisille äänestäjille muutamia tuhansia bahteja vastineena oikeaan osoitteeseen annetusta äänestä.

Ennakkoäänestys päättyi viime sunnuntaina ja tänään varsinaisena vaalipäivänä äänestyspaikat sulkeutuivat klo 15. Nyt siis odotellaan vaalien tuloksia. Vaalien tuloslähetykset ovat jo alkaneet ja lopullisia tuloksia odotetaan tämän tai seuraavan vuorokauden puolella. Vaikka pelättyä vallankaappausta ei tulisikaan, edessä saattaa silti olla viikkojen sekasorto. Tänne maaseudun rauhaan mellakat tuskin yltävät, mutta Bangkokin matkasta saattaa olla turha haaveilla ennen elokuuta.



In English:
Today Thais vote for their next parliament. The fight between two main parties, Phyo Thai (red shirts) and Democrats (red shirts), has been hard. Yellow shirts accuse Phyo Thai for being led by exiled former prime minister Thaksin Shinawatra. Main candidate of Phyo Thai is Thaksin's sister, Yingluck. The red shirts on the other hand accuse the yellow shirts for not being able to resolve events that led to red shirt casualties in last year's riots.

The voting ended at 3 pm and now we're waiting for results. Whatever the result, some riots may arise in Bangkok and other big cities. At the moment the polls predict clear win for red shirts, supported mainly by poorer population, farmers and northern-Thailand.

For more information, take a look at Bangkok post.

1 kommentti:

  1. Thaimaa taisi nyt sitten saada ensimmäisen naispääministerinsä..

    Tuntuu ihmeelliseltä, kuinka niin ystävällisenoloiset ja hymyilevät ihmiset voi saada aikaan hurjiakin mellakoita.. No, toivottavasti ei oo kuitenkaan mitään pahempaa luvassa.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.