Matkalla matkustetaan - nyt Sukhothaihin

Sukhothaihin päästäksemme meidän on ensin matkustettava Phitsanulokiin. Matkan Phitsanulokiin voi jo käyttää nukkumiseen, koska maisemat tien varrella on tullut nähtyä muutamaan otteeseen. Tällä kertaa se ei vaan onnistu, koska ärsyttävin täällä tapaamani lapsi, noin 7-vuotias poika, on päättänyt, että Irene on leikkikalu. Hän heiluttelee pientä karvaista apina-avaimenperää Irenen naaman edessä ja tökkii sillä Ireneä naamaan. Tekisi mieli ottaa poikaa ranteista kiinni ja sanoa kovaan ääneen ”Häivy”. Näen jo, kuinka poika alkaisi pureskella alahuultaan ja juoksisi bussin etuosassa istuvan isänsä luo ennen kuin alkaisi itkeä. Ja kuinka linja-auton kapean käytävän toiselta puolelta meitä katseleva vanha ruskeaksi rypistynyt nainen katsoisi meitä vielä entistä tuomitsevammin. Annan siis silmien painua kiinni ja yritän unohtaa pienen kiusankappaleen.

Phitsanulokissa vaihdamme bussia. Edessäni istuu kaksi nuorta farang-miestä. Punapartainen ja pienipäinen kaveri lukee innolla sivuja Laosista Lounarin South-East Asia on a Shoestring versiosta – kirja, jonka juuri tilasin Book Depositorysta. Mietiskelen, kuinka kauan pojat ovat olleet reissussa ja mistä he ovat kotoisin. Kuluneesta Lounarista, jonka sivuja koristaa ruskea tahra, voisi päätellä, että matka on jatkunut jo kauemminkin. Sen sijaan poikien edellisestä parturikäynnistä ei ole kauaakaan – molemmilla hiustupsut ylettyvät juuri ja juuri korvien yläpuolelle.

Sukhothai New city

56 kilometriä Sukhothaihin. Harmaa tie kulkee vetisten riisipeltojen läpi kuin loppumaton laituri. Vuoria ei näy enää edes horisontissa. Annan ajatusteni harhailla, ne sekoittuvat päässäni ja vanhat muistot kohtaavat uusia bussin ikkunan takaa tulleita mietteitä. Matkustaminen bussissa tai junassa on yksi lempiasioistani. Voin hyvällä omatunnolla olla tekemättä mitään ja silti teen jotain. Määränpäällä ei ole väliä ja matkan toivon kestävän mahdollisimman kauan.

Valitsen matkustusmeditaatiolleni taustamusiikiksi 22 Pistepirkkoa. Sister May tuo mieleeni Ruissalon hiekan varpaideni alla ja kesän 2005. Liian aikaisin olemme perillä Sukhothaissa. Bussipysäkiltä hyppäämme tuktukin kyytiin ja pian olemmekin jo Trip Advisorin perusteella valitsemamme TR Guest Housen edessä uudessa Sukhothaissa. Valitsemme tarjolla olevista huonevaihtoehdoista kalliimman, 600 bahtia yöltä maksavan bungalowin.

Our lovely little bungalow

Lisäksemme hotelli tuntuu olevan täynnä ranskalaisia lapsiperheitä. En tiedä, milloin reppumatkailusta lasten kanssa on tullut hyvä idea viettää kesäloma. Ehkä se on Ranskassa aina ollutkin. Joka tapauksessa pariskuntia joko yhden pienemmän tai useamman kouluikäisen lapsen kanssa tuntuu olevan noin puolet Sukhothaissa tapaamistamme farangeista.

Ensimmäisen illan vietämme makoillen sateen jälkeen bungalowin tiikkisellä terassilla lukien. Löydän hotellin kirjahyllystä lainaksi englanninkielisen painoksen Sovituksesta. Seuraavana aamuna suuntaamme Sukhothain historialliseen kaupunkiin (jonka vuoksi turistit Sukhothaihin tulevat, muuta nähtävää ei ole) syötyämme ensin runsaan länsimaisen aamiaisen: toastia, paistettuja munia, teetä ja hedelmiä.

Wat Si Chum

Sukhothain historiallinen puisto on Unescon maailmaperintökohde: alue täynnä raunioita Sukhothain kuningaskunnasta, joka hallitsi alueella 1200-luvulta 1400-luvulle, tästä tosin vain lyhyen aikaa kukoistaen. Pyöräilemme aluetta ristiin rastiin temppeliltä, saarelta ja buddhapatsaalta toiselle. Hotellimme täyttyessä illalla muista matkustajista ja lähtiessämme seuraavana aamuna takaisin Nakhon thaita kohden huomaan vatsan pohjassa ja jaloissa orastavan levottomuuden tunteen. Kaipaisin jo kauemmaksi, haluaisin kiivetä Bangkokin tai Chiang Main bussin kyytiin. Mutta vielä ei ole sen aika. Bussissa takaisin Nakhon thaihin ilmastoinnin virkaa toimittavat avoimet ikkunat. Painan pääni taakse ja annan ikkunasta työntyvän pölyisen ja hiekkaisen ilman lyödä leukaani vasten. Perillä pääsen pesemään matkan hiekat kasvoistani.

Ruins in Sukhothai