Päivät yksin Chiang Maissa

Chiang Mai on tunnettu Night bazaaristaan. Nyt se jäi minulta näkemättä. Ostosten tekoon olisi ollut mahdollisuus vanhan kaupungin keskustan sunnuntai-iltaisin valloittavalla Sunday Night Walking Streetillä. En halunnut kuitenkaan lisätä rinkkani painoa, joten päädyin vain kävelemään ympäriinsä ja keskityin ruokaostoksiin.

Thaimaahan tullessani olin jo kuullut siitä, kuinka aamuisin klo 8, iltaisin klo 18 ja aina ennen elokuvia soitettava kansallislaulu pysähdyttää ihmiset paikoilleen. Bangkokin leffateatterikokemusta lukuun ottamatta en ollut päässyt tällaista joukkokäyttäytymistä todistamaan. Yleensä ihmiset jatkavat toimiansa kansallislaulusta välittämättä – näin ainakin maaseudulla ja kaupungeissa, joissa tähän saakka olen käynyt. Chiang Maita lukuun ottamatta.

Chiang Maissa Sunday Walking Streetin turistipitoinen ihmismassa oli varmastikin lukenut matkaoppaansa hyvin. En tiedä, mistä hymyilyttävä ja surrealistinen kokemus sai alkunsa, paikallisista vai turisteista. Joka tapauksessa jähmetyin paikalleni kansallislaulun ajaksi, kun huomasin muidenkin turistien niin tekevän. Paikalliset seurasivat hymyillen, kun vieraat yrittivät osoittaa kunnioitustaan paikalliselle kulttuurille. Tien varren ulkohierontasalongin hierojat nousivat seisomaan ja osa asiakkaistakin, joiden thaihieronta oli selkeästi kesken, nousivat hierontatuoleistaan ylös. Hetkeen kukaan ei liikkunut eikä puhunut. Kaikki vaikuttivat hieman hämmentyneiltä. Osa paikallisista nosti toisen käden rinnalleen – turisteista ei kuitenkaan kukaan tainnut näin pitkälle mennä kunnianosoituksessaan.

Ensimmäinen Baan Nud Kunissa vietetty yö oli kuuma ja hikinen. Huoneessa ei ollut hyttysverkkoa, hyönteisiä sen sijaan riitti. Olin suunnitellut lepääväni raskaan lomaviikon jälkeen (paikasta toiseen siirtyminen päivittäin on rankkaa), mutta päädyinkin varaamaan ruoanlaittokurssin. Aamu- ja iltapäivän vietin siis vanhassa kaupungissa ruokaa laittaen. Kurssi kustansi 900 bahtia, mutta oli kyllä hintansa arvoinen.

Cooking school in Chiang Mai

Kurssin jälkeen kävelin päämäärättömästi polttavan kuumassa iltapäiväauringossa ympäri vanhaa kaupunkia. Aikani käveltyäni ohitin kiipeilykurssia mainostaneen putiikin. Tein u-käännöksen ja astuin sisään kyselemään kursseja ja niiden hintoja. Vaikka seuraavan päivän kurssi oli jo täynnä, omistaja päätti järjestää ilokseni toisenkin kurssin tiistaille. Niinpä sain ohjelmaa koko päiväksi. Hinta hieman kirpaisi, 2500 bahtia, mutta olin säästänyt viikon verran ruoassa ja majoituksessa, kun isä maksoi kaiken, joten totesin budjetissani olevan rillutteluvaraa.

Chiang Main kiipeilykalliot ovat noin tunnin ajomatkan päässä kaupungista. Aivan yhtä upea paikka ei ole kyseessä kuin Raileyn ja Tonsain rantakalliot Krabilla, mutta näkymät reittien huipuilta olivat uskomattoman upeat. Crazy Horse-kallio on myös hiljaisempi paikka ja siellä reittien kunnosta pitää huolta kaksi paikallista kiipeilyfirmaa – Krabilla ei kuulemani mukaan ole vastaavaa vastuunjakoa.

Kurssilla oli lisäkseni itävaltalainen Christian. Meillä oli seuranamme kaksi opettajaa ja kaksi pikkulinnunkokoista kiinalaista harjoittelijaa. Päivän aikana ehdimme kiivetä neljä reittiä ja laskeutua noin sadan metrin pudotuksen luolaan. Raskainta urheilua oli kiipeilymestoille nouseminen metsän keskelle rakennettuja polkuja pitkin.

I climbed here!

Kävin jo tiistaina varmistamassa paikkani keskiviikkoillan paluubussiin Bangkokiin. Ennen lähtöä minulla oli aikaa vuokrata fillari ja harrastaa vaarallisinta urheilua, jota Thaimaassa voi harkita harrastavansa: pyöräilyä liikenteen seassa. Autot kyllä osaavat väistellä, mutta Chiang Mai on täynnä yksisuuntaisia teitä, liikennevaloja ei ole nimeksikään, vaan toiseen suuntaan ajaakseen on tehtävä u-käännös, ja autojen lisäksi teiltä löytyy mopoja ja song-taeweita. Nopeusrajoituksia ei ole. Vanhassa kaupungissa liikennettä on sen verran vähän, että pyöräily sujui rauhallisesti. Lähdettyäni seikkailemaan joen rannan suuntaan jouduinkin sitten ihmettelemään – käytössäni olleessa turistikartassa ei ollut tietenkään merkittynä teiden suuntia.

Selvisin hengissä ja selvisin myös thaihierontaan. Vanhassa kaupungissa oli hieno hierontapaikka, Lila Thai Massage, jossa vankilassa koulutetut ja sieltä vapautuneet naishierojat pääsevät käyttämään taitojaan rehellisiin töihin. Hieronnan jälkeen olisin halunnut yhdelle Chiang Main temppeleistä juttelemaan munkkien kanssa. Turisteilla on siellä mahdollisuus ns. monk chattiin päivittäin. Nyt munkit olivat kuitenkin työn touhussa, buddhist lent loppui 12.10 eikä munkkeja näkynyt keskustelualueella.