Krabilla kapuilemassa

Chiang Maista jatkoin matkaa Bangkokiin Nakhonchai Airin yöbussilla. Nakhonchai Air on fiineimpiä bussiyhtiöitä, joita löytyy. Bussiin mennessä matkatavarat läpivalaistiin. Viihtyvyydestä vastasi sinertävään univormuun puettu ”stuertti”. Penkit sai laskettua makuuasentoon ja ruokaa sekä peitto ja tyyny tuotiin heti kärkeen kaikille alle 20:lle matkustajalle.

Suru-uutiset saavuttivat minut aikanaan, mutta matkan oli pakko jatkua. Aamulla Bangkokissa ajoin taksilla eteläiselle linja-autoterminaalille ja ostin lipun seuraavan yön bussiin. Paikallisbussi vei minut Khao San roadille odottamaan etelän bussin lähtöä ja toi takaisin terminaaliin viiden tunnin odottelun jälkeen. Khao Sanilla sain maastoutua ihmisjoukkoon punaisine silmineni, sain rinkan vartioon, sain syötyä, kävin temppelissä ja vielä hetki ennen lähtöä sain olkapään ja halauksen, kun ranskalainen poika ihmetteli itkuani.

Turisteille myydään mielellään erillisiä kokonaan turisteille suunnattuja bussivuoroja, jotka eivät lähde varsinaisista terminaaleista. Hinnat kuljetuksille ja bussien laatu ovat suunnilleen samalla tasolla kuin normaalissakin liikenteessä sen mukaan, mitä olen uusilta tuttavuuksilta kuullut, mutta usein loppumatkasta bussia vaihdetaan useampaan otteeseen. Itse tykkään ns. oikeista busseista. Thaimaalaisten vieruskavereiden kanssa on mukava jutella.

Krabille saavuin aamulla seitsemän aikaan. Krabin provinssin pääkaupunki (Krabi) ei ole mikään rantakeidas. Itse suunnistin ensin song-taewilla parinkymmenen kilsan päähän Ao Nangiin, jonka jätin taakseni mahdollisimman nopeasti. Kuulemani mukaan kaupunki on täynnä aurinkomatkalaisia. Kaduilla, kaupoissa ja ravintoloissa puhutaan suomea. Raileyn ja Tonsain rannoille ja kallioille pääsee Ao Nangista longtail-veneellä.

Climbing at Tonsai

Railey West

Vene pysähtyi ensin Tonsaille. Meitä oli kuutisen turistia veneessä ja meistä neljä kahlasi rantaan Tonsailla. Ranta näytti autiolta. Puiden välistä pilkotti bungaloweja. Rannalla aloin jutella kahden muun veneestä nousseen tytön kanssa. Toinen oli Englannista kotoisin ja toisen kanssa kävi nimien kysely vaiheessa ilmi, että ihan Suomesta ollaan kotoisin. Hannan ja Christinen kanssa päädyimme sitten jakamaan bungalowin viideksi päiväksi.

Our bungalow

Bungalowissamme metsän keskellä oli sähköt iltakuudesta iltayhteentoista. Vierestä alkoi polku, jota pitkin kävellen pääsi puolessa tunnissa Raileyn rantojen puolelle. Omistajan veli piti huolta resortista ja samalla meistä. Hän tiesi liikkeistämme paremmin kuin itse niistä tiesimme.

Railey West

Christinestä sain seuraa kallioille ensimmäisenä kokonaisena päivänä Tonsailla. Maisemat olivat upeat, kalliot liukkaat ja reiteille pääseminen olisi vaatinut joitain toisenlaisia kenkiä kuin varvassandaaleita. Christine sai onneksi muuta kiipeilyseuraa loppuajaksi. Minä hapotin käsivarteni oikein kunnolla, kun roikuin kallioilla aloittelijan tekniikallani puolikkaan päivän.

Railey West

Loput päivät lojuin Pranangin paratiisirannalla. Raileyn puolella rantoja on kolme, joista Railey West ja Pranang kelpaavat uimiseen ja auringonottoon. Tonsain ranta on kivinen. Tonsain ranta houkuttelee uimista paremmin chillailuun. Siellä on vieri vieressä rantabaareja thaityynyineen ja mattoineen. Baareissa kuluikin illat reggaeta, flamencoa, U2:sta sekä Sunset barin omistajan hämärää cover-bändiä kuunnellen.

Pranang beach

Alun perin olin ajatellut olevani Tonsailla vain pari yötä. Jotenkin aika vaan kului enkä jaksanut ajatella liikkumista. Kun yhtenä iltana törmäsimme baarissa suomalaisiin Ninniin ja Elinaan, jotka olivat seuraavana päivänä jatkamassa toiselle vaihtoehtoiselle jatkoetapilleni Ko Lantalle, päätin liittyä heidän seuraansa.