Etelä-Thaimaan kautta Malesiaan - Viisumijuoksu

Matka Hat Yaihin alkoi onnekkaissa merkeissä.

Olin ostanut minibussilipun vain Trangiin asti. Sama bussi jatkoi kuitenkin Hat Yaihin. Se ei suinkaan suostunut viemään minua Trangin bussiasemalle, vaan jätti rautatieasemalle useamman kilometrin päähän. Saman kohtalon koki Jenkeistä kotoisin ollut mies, joka oli ollut kuukausia Lantalla töissä. Hän jakoi kiltisti tuk tukin bussiasemalle kanssani. Hieman ennen linja-autoasemaa huomasin, että jotain puuttuu. Kameralaukkuni! Se oli jäänyt lähtöhässäkässä minibussiin. Onneksi tällä tuktuk-tuttavuudella oli minibussifirman kortti, jossa oli puhelinnumero.

Päästyämme linja-autoasemalle bongasin pitkän länsimaisen miehen sukellusfirman paidassa. Samainen tyyppi oli tullut alkumatkan edessäni minibussissa. Juoksin hänen luokseen ja kysyin, jos alkuperäinen minibussi olisi vielä asemalla. Se löytyi nopeasti. Ovet olivat lukossa, mutta silmäni erottivat kameralaukun kokoisen möhkäleen penkillä. Pian kuskikin löytyi ja onnellisen sattuman kautta sain kamerani takaisin. Se oli paras synttärilahja.

Hat Yaihin oli parin tunnin matka seuraavalla minibussilla. Hat Yai on Thaimaan kolmanneksi suurin kaupunki. Lisäkseni törmäsin siellä yhteen tai kahteen länkkärituristiin. Suurin osa odotteli matkansa jatkumista Kuala Lumpuriin tai Singaporeen. Minä sen sijaan päätin jäädä yöksi.

Colourful buildings in Hat Yai 

Hat Yaissa on toki turisteja - aasialaisia turisteja, Malesiasta, Japanista ja Etelä-Koreasta. Hat Yai on aasialaisten miesten Pattaya. Tyttöbaareja löytyy ja oman hostellini vieressä oli hotelli-ravintola-palvelukeskus Pink Lady, jota mainosti armeijallinen simpsakoita neitejä, joiden luvattiin takaavaan täydellinen palvelukokemus. Oma hostellinikin oli hieman hämärä – viereisen apteekin tiskillä ensimmäisenä oli valikoima kondomeja ja epäilen vahvasti, että huoneita sai varattua myös tuntitaksalla.

Hat Yai vaikutti kuitenkin ihan miellyttävältä kaupungilta. Viimeinen terrori-isku sinne on tehty vuonna 2006. En tuntenut oloani turvattomaksi. Eteläisemmissä provinsseissa sen sijaan terrori on joka päiväistä. Sinä päivänä, kun olin Hat Yaissa, pari sataa kilometriä etelämpänä tehtiin kaksi aseistettua iskua, joissa kuoli kymmenisen ihmistä.

Syntymäpäiväni kunniaksi kävin jalkahieronnassa ja vastaanotin onnittelupuheluita Suomesta. Ostin herkkuja hotellihuoneeseen ja siellä totesin kuumeen nousseen takaisin 38 asteeseen. Onneksi olin jo varautunut kuumelääkkeillä.

Seuraavana päivänä edessä oli rajanylitys ja minivankyyti Penangin saarelle Malesiaan. Olin hankkinut noin 350 bahtia maksaneen lipun jo edellisenä päivänä. Auton piti lähteä klo 10.30, mutta saapuessani matkatoimistoon, josta lipun olin ostanut, minulle ilmoitettiin, että vuoro oli peruttu. Päätellen siitä, että kaikki muut matkatoimistot myivät lippuja vuoroihin 9.30 ja 11.30, 10.30 vuoroa tuskin ikinä olikaan olemassa. Pääsin kuitenkin matkaan – vain reilua tuntia myöhemmin kuin olin suunnitellut.

Georgetown pier

Matka ja rajan ylitys sujui ongelmitta. Iltapäivällä olin jo Penangissa, Georgetownissa. Olin varannut Red Inn Penangista Georgetownin Unescon perintökohteen alueelta jo sängyn neljän hengen huoneesta, 30 ringitiä yö. Hostelli oli siisti ja palvelu oli hyvää. Viiteen päivään venähtäneen oleskeluni aikana respassa opittiin kutsumaan minua Miss Sofiaksi. Ulkona olevaa mopovuokraamoa pyörittänyt häiriintyneen, mutta kiltin oloinen ukkeli taas oppi kutsumaan minua Ainuuksi. Respasta minut neuvottiin sekä lääkärille, Thaimaan konsulaattiin että Penangin länsirannalla olevaan luonnonpuistoon.

Ensimmäisenä iltana pääsin vahingossa osallistumaan Deepavalin juhlintaan Little Indiassa, johon eksyimme iltaruoan etsintäretkellämme australialaisen Jessin kanssa. Hindujen vuoden suurimman juhlan vuoksi Thaimaan konsulaatti oli suljettu, joten omistin seuraavan päivän sairastamiselle ja lääkärikäynnille.

Beautiful old houses in Georgetown

Viisuminhaku olikin helpompaa kuin olin kuvitellut. Bussi, jolla konsulaattiin yritin aluksi päästä, ei tosin helpottanut asiaa lainkaan – kuski jätti minut väärin ymmärtämiensä ohjeiden perusteella usean kilometrin päähän konsulaatista. Reippaana tyttönä kävelin sitten kolmisen varttia. Onnistuin kuitenkin löytämään konsulaatin ja hakemukseni jätettyä tiukanoloinen malaijimies ilmoitti, että voin tulla sitten kolmen tunnin kuluttua hakemaan viisumin. Valmiin viisumin hain taksilla. Välissä oli mukavasti aikaa käydä Penangin museossa tutustumassa saaren historiaan.

Georgetownissa näkyi saaren historia edelleen hyvin. Samassa korttelissa oli kiinalaisia temppeleitä, moskeijoita ja hindutemppeleitä. Kaikki kyltit oli kirjoitettu malaijin lisäksi kiinaksi ja englanniksi. Kauniissa vanhassa kaupungissa oli niin intialaisia, eurooppalaisia, kiinalaisia kuin thaimaalaisiakin ravintoloita.

Blue Mansion in Georgetown

Konsulaattikäyntini jälkeen varasin lentolipun lauantaiksi Penangista Bangkokiin. Vuorokauden matka tulvien keskelle ei innostanut. Minulla oli siis vielä yksi kokonainen päivä aikaa tutustua saareen. Päätin lähteä bussilla saaren länsiosan kansallispuistoon. Lenkkarit saivat taas vaihteeksi käyttöä. Bussimatka kesti reilun tunnin. Samalla sai nopean vilkaisun Penangin rantakohteisiin, joihin Suomestakin tehdään ryhmämatkoja. Ihan ryhmämatkakohteilta vaikuttivat.

Perillä valitsin kahdesta reitistä: toisen kävely olisi johtanut reilussa tunnissa Monkey Beachille, toisen taas parissa tunnissa Turtle Beachille. Valitsin jälkimmäisen. Polku kulki ylöspäin tiiviin metsän keskellä. Onneksi olin varautunut litralla vettä. Kulkuni hidastui ja takana tullut pari saavutti minut. Tunnistin heidät samaksi pariskunnaksi, joka oli tullut kanssani bussin kyytiin Love Lanen risteyksestä Georgetownista.

Turtle Beach in Penang

Englanniksi jututtaminen ei onnistunut, vaihdoin espanjaksi ja sitten puhuttiinkin espanjaa loppu päivä. Gemma ja Frances olivat seuranani ihanalla rannalla, jolle saavuimme väsyneinä, venematkalla, jonka saimme neuvoteltua kiinalaisten nuorten kanssa takaisin ”kaupunkiin”, ettei meidän tarvinnut kävellä kahta tuntia takaisin, oluella vanhassa kaupungissa päästyämme bussilla takaisin Georgetowniin ja vielä illalla tähän asti kummallisimmassa ravintolassa, jossa olen ikinä ollut, Red Gardenissa. Espanjan kielikylpypäivän jälkeen ajattelin espanjaksi vielä pari päivää Nakhon thaihin saavuttuani.

Red Garden oli kokemus. Tyyliltään samanlainen food garden kuin täälläpäin maailmaa on suosiossa. Laajaa muovipöydin sisustettua aluetta kiersi ryhmä ravintolatiskejä, joista sai Aasian eri keittiöiden ruokaa. Kaikista ihmeellisintä oli esiintymislava, jossa show alkoi kymmenen aikaan illalla. Illan teema oli country. Kun ensimmäinen biisi kajahti nauhalta, lavan viereisestä pöydästä ponkaisi seisomaan kuusikymppinen setä, joka syöksyi tanssilattialle. Tanssilattialle mies ”tanssi” ja ”lauloi” biisiä aukoen suutaan sanojen mukaan. Eikä tässä vielä kaikki! Tämän kummallisen shown päätyttyä muutaman biisin jälkeen, lavalle tuli tanssiryhmä: kaksi bikiniasuista tyttöä ja kaksi erittäin naisellista poikaa. Yhden tanssin jälkeen tanssiryhmästä tuli lauluryhmä. Tytöt esittivät nuotinvierestä taustanauhan avulla yhden biisin ja pojat toisen.

Red Garden and the go go girls and boys

Sitten oli kolmannen kummallisen orkesterin vuoro. Samaan aikaan viereisen pöydän intialaismies alkoi pitkän silmäpeliyrityksen jälkeen tilailla pöytäämme olutta. Yhtäkkiä tarjoilija nosti oman olutmukini pois pöydästä ja vei sen intialaisen pöytään. Seurasin kiltisti perässä. Kohteliaan small talkin jälkeen siirryin takaisin omaan pöytään ja españalaiset ymmärsivät, että nyt voisi olla hyvä aika lähteä.

A Chinese temple or clan house in Georgetown