Sathiyan ja Prayoonin mukaan työlupiemme pitäisi olla valmiita tänään tiistaina. Nyt olemme asuneet tässä elefantin pään muotoisessa maassa jo reilut kaksi kuukautta. Enkä ole vielä kirjoittanut mitään yleistä kuvausta maasta. Nyt korjaan suuren puutteen blogissani – vuorossa siis Faktaruta om Thailand tai Thailand i ett nötskal, miten se nyt yläasteen ruotsin kirjassa olikaan ilmaistu.
![]() |
| Flag of Thailand |
Thaimaa on kooltaan noin 1,5 kertaa Suomen kokoinen ja asukkaita täällä on noin 65 miljoonaa. Thaimaata hallitsee kuningas Bhumipol, käsittääkseni tämän hetkisistä koko maailman kuninkaallisista pisimpään hallinnut kruunupää – ja luultavasti myös rakastetuin. Kuninkaaseen liittyvä henkilöpalvonta on hieman hämmentävää, itse en sitä ole päässyt käytännössä todistamaan, mutta joka kodista, ravintolasta ja kaupasta löytyvät kuninkaan kuvilla koristetut seinäkalenterit, taulut ja korut varmistavat sen, että Bhumipol on läsnä mihin ikinä menemmekin. Bhumipolilla on enää hyvin vähän poliittista valtaa. Poliittinen epävarmuus on jatkunut Thaimaassa siitä lähtien, kun täydestä monarkiasta 1932 luovuttiin ja armeija on kaapannut vallan useampaan otteeseen.
![]() |
| The King Bhumipol in a calendar |
Suurin osa thaimaalaisista on buddhalaisia ja käytössä on buddhalainen ajanlasku. Täällä elämme siis vuotta 2554. Uutta vuotta vietetään huhtikuussa (Songkran), tosin nykyisin myös länsimaisen ajanlaskun mukaista uutta vuotta juhlistetaan. Vuodenaikoja on kolme, nyt elokuussa sadekausi on vahvimmillaan. Lokakuun alusta alkaa siirtyminen kylmään kauteen, joka jatkuu helmikuulle. Helmikuussa päättyy kouluvuosi ja lapset jäävät ”kesä”lomalle kuumimman kauden, maalis-huhtikuun ajaksi.
1900-luvun alussa Thaimaata modernisoitiin ja länsimaistettiin vauhdikkaasti. Yksi askel tällä matkalla oli sukunimien käyttöönotto. Nykyisinkin thaimaalaiset puhuttelevat toisiaan aina etunimellä – keskinäisestä asemasta riippumatta. Sukunimen tultua pakolliseksi silloinen kuningas keksi itse sukunimet kaikille merkittäville suvuille ja loput kansalaiset saivat käyttää omaa mielikuvitustansa. Erilaisia sukunimiä on luovuuden lopputuloksena lukemattomia ja sukunimikaimat ovat lähes 100 prosenttisella varmuudella sukulaisia keskenään. Hmong-heimon jäsenet eivät esimerkiksi saa mennä keskenään naimisiin, jos heillä on sama sukunimi.
Muuta mielenkiintoista:
- Thaimaan kansallislaulu soitetaan joka aamu klo 8 sekä illalla klo 18 radiossa ja televisiossa
- Jokaiselle viikonpäivälle on väri. Osa thaimaalaisista pukeutuu värin mukaan. Maanantain väri on kuninkaan väri eli keltainen.
- Sekä thaimaalaisia että hmongeja koskevat seuraavat säännöt: kenenkään päähän ei saa koskea eikä jalkaterillä saa osoittaa ketään
- Thaimaalaiset uskovat yleisesti horoskooppeihin ja ennustamiseen korteista, kädestä, ihan mistä vaan. Etunimen, syntymäviikonpäivän ja varpaiden pituuden perusteella voidaan myös kertoa, millainen elämä ihmiselle on tiedossa. Prayoon katsoi käteni viivat nopeasti läpi. Nähtävästi mitään vakavaa ei löytynyt. Kielitaidon puute esti tarkemman ennustuksen tekemisen.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.