Bangkok: Chatuchak Market, Wat Phra Kaew, Wat Pho ja Wat Arun

Jos sattuu vierailemaan Bangkokissa viikonloppuna, Chatuchakin maailman suurimmat (?) markkinat on pakollinen vierailukohde. Viime viikon sunnuntaiaamuna starttasin aikaisin ja hyppäsin paikallisbussiin. Nyt matka sujui nopeammin kuin edellisenä torstai-iltana – jo puolen tunnin kuluttua olin pohjois-Bangkokissa. Sukelsin sisään Chatuchakiin muiden vierailijoiden, joita jo aamuyhdeksältä oli satoja, perässä.

Chatuchak market

 Eksyin ja paikansin itseni lukemattomia kertoja pienten ostoskäytävien labyrintissä. Jossain vaiheessa huomasin kiertäväni ympyrää yrittäessäni löytää ulospääsyä. Lopulta, neljän tunnin haahuilun ja shoppailun jälkeen (tosin kaksi tuntia ehti kulua ennen kuin ostin ensimmäistäkään asiaa – vuoden tauko shoppailussa on hieman ruostuttanut taitoja) löysin lopulta tieni ulos samasta uloskäynnistä, josta alun perin sisään markkina-alueelle kävelin.

Neighborhood cat

Chatuchakilta löytyy kaikkea: perinteisiä thaivaatteita ja trendikkäitä vaatteita, sisustusesineitä, kukkia, eläimiä, koruja, perinteisiä kirjailtuja laukkuja sekä thaiunivormuun kuuluvia feikkivuittoneita, kenkiä, mausteita, suitsukkeita, koristeita, taidetta, rannekelloja, vanhoja ja uusia kirjoja, viuhkoja, hattuja, julisteita, tyynyjä, lukkoja, elektroniikkaa, puusta veistettyjä ruokailuvälineitä, antiikkia, tuulikelloja, buddhapatsaita…Opaskirjoissa neuvotaan tinkimään kaikesta torilla myytävästä – huomasin sen olevan melko vaikeaa. Useassa kojussa oli seinällä lappu, jossa ilmoitettiin, että hinnoista ei tingitä. No, hinnat olivat joka tapauksessa halpoja, parilla eurolla sai vaikka mitä. Oma hintaherkkyys tosin on jo vioittunut – 200 bahtia mistä tahansa tuntuu nakhonthailaisittain kovalta hinnalta.

Maanantaina vuorossa oli sitten pakollinen temppelikierros: Wat Phra Kaew ja Grand Palace sekä Wat Pho Ratakosinilla ja Wat Arun toisella puolella jokea Thonburissa. Wat Phra Kaewiin kiiruhdin heti aamulla ennen pahinta auringonpaistetta. Housuni peittivät polvet, mutta vartija ohjasi minut silti hakemaan saronkia jalkojen peitoksi panttia vastaan. Siistit varvassandaalit sentään kelpasivat kengiksi. Polvipituinen hamekin olisi kelvannut. Vasta Wat Phra Kaewssa käytyäni törmäsin kyltteihin, jotka ilmoittivat suurimman osan palatsia olevan suljettu – kuninkaan vanhempi sisko kuoli reilu viikko sitten ja palatsin alueella oli muistotilaisuus.

Guardian of Wat Phra Kaew

Library in Wat Phra Kaew

Wat Phra Kaewin temppelin alue kiilsi auringossa, portteja vartioivat jättiläiset olivat pelottavia ja aluetta kiertävä käytävä Ramakienia esittävine seinämaalauksineen rauhallinen ja viileä – en tosin tiedä, mitä näistä kolmesta kuuluisammasta temppelistä kannattaisi käydä katsomassa, jos aikaa on vain yhteen. Wat Phossa makaavan Buddhan kuva on huomattavasti vaikuttavampi kuin Wat Phra Kaewin pikkuruinen Emerald Buddha ja Phon temppelin alue on kaunis ja rauhallinen. Wat Arun taas on itsessään majesteetillinen, sen muiden rakennusten yli kohoavan tornin tosin näkee joeltakin ihan hyvin. Mutta kun Wat Aruniin kiipeää jyrkkiä portaita, on näköala joelle ja Thonburiin erittäin kaunis. Seuraavalla kerralla ajoitan vierailun sulkemisaikaan, kello kuuteen, jolloin päivänvalo on kauneimmillaan. Sisäänpääsymaksu Wat Phra Kaewiin oli naurettavan korkea 400 bahtia, thaimaalaiset kävelivät sisään ilmaiseksi. Wat Phohon ja Wat Aruniin pääsi halvemmalla, 50 bahtilla.

Miniature model of Angkor Wat in Wat Phra Kaew

Reclining Buddha in Wat Pho

Buddha's pillows in Wat Pho

Wat Arun

The stairs up the chedi in Wat Arun were steep enough

Tiistaina olikin kotiinpaluun aika. Num auttoi minut taksiin Pra Pin Klaolta. Tunnin matka Mochitille ei maksanut juuri mitään, 120 bahtia. Taksit ovat siis Bangkokissa halpoja ja turvallisia. Mochitilla bussi Phitsanulokin kautta Ban Yaengiin löytyi helposti – infotiski ohjasi oikean bussifirman luukulle, kun näytin Philokista mukaan ottamaani aikataulua, luukulla kerrottiin laiturin numero ja terminaalin uloskäynnillä taukoa pitävä bussi-isäntä osoitti kädellään laituria suoraan edessä, toisella puolella tietä. Ban Yeangissa odottivatkin sitten Sathiya ja Prayoon, jotka olivat halunneet varmistaa turvallisen kotiinpääsyn hakemalla minut pysäkiltä.