keskiviikko 10. elokuuta 2011

Doraemon ja Stitch


Piirroshahmot ovat täällä suosittuja niin aikuisten kuin lastenkin keskuudessa. Sininen, pyöreänaamainen otus Doraemon taitaa olla kaikista suosituin. Sillä kuvioitua lattiapaperia löytyy asuntolan lisäksi ostoskeskuksista, Prayoonin ja Sathiyan pick-up on koristeltu Doraemon-tarroilla, busseissa roikkuu Doraemon pehmoleluja, kotien ja toimistojen seinillä on Doraemon-kelloja ja t-paitoja, joissa komeilee sininen naama, on myynnissä kaikenlaisilla night ja day marketeilla ja bazaareissa.




Itselleni olen aikaansaanut pienen pakkomielteen Doraemonin lisäksi Stitchistä. Täältä löytäisi t-paitojen lisäksi kaikkea muuta hyödyllistä jommankumman kuvilla koristeltua tavaraa: laukkuja, reppuja, lounasrasioita, vihkoja, kyniä, kenkiä, sateenvarjoja, avaimenperiä…en ole osannut vielä päättää, mitä hankin. Ostoksissa on se huono puoli, että ne pitää lähettää postitse Suomeen ennen marraskuun loppua. Doraemon pehmolelun jo melkein ostin, mutta 190 bahtia tuntui kovalta hinnalta, sillä kun ostaa jo päivän ruoat mulle ja Irenelle. Olen kuitenkin toistaiseksi nukkunut ihan hyvin ilman pehmolelua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.