15-vuoden possuton vaihe loppui osaltani heti ensimmäiseen iltaan Thaimaassa. Täällä on mahdotonta saada ruokaa ilman kanaa tai porsasta. Porsaan jauhelihaa lisätään melkein kaikkeen. Tietenkin voisin yrittää elää hedelmillä ja riisillä, mutta totesin, että ensinnäkin ei ole järin kohteliasta kieltäytyä ruoasta, jota paikalliset tarjoavat, ja toiseksi kasvissyönti yksilön omana valintana on erittäin länsimaalainen tapa ja mahdollisuus (Intia ja hindut ovat sitten asia erikseen).
| Riisiä lounaaksi / Lunch in restaurant near-by |
Irenen ja minun keittiössä ei ole ruoanlaittomahdollisuutta, joten aamu-ja iltaruokamme sisältävät thaiosastolta jonkin kivan värisen ja makuisen hedelmän ja farang-osastolta leipää, juustoa ja jogurttia. Itse olen pikkuhiljaa luopumassa juustosta ja jogurtista - täältä saatava juusto ei maistu miltään ja jogurtti maistuu sokerilta.
Lounas syödään joko jossain läheisessä ravintolassa, asuntolassa tai sitten haemme etukäteen Nakhon thain torilta ruokaa, jonka lämmitämme itse. Ravintolassa syömisestä hankalaa tekee se, että ruokalistat on kirjoitettu pääosin thaiksi. Läheisimmän ravintolan listalta n. 1/15 on käännetty englanniksi. Listalta löytyy esim. Spicy Shrimp Garden, joka oli yllätyksekseni melko mieto keitto, jossa oli muutaman katkaravun lisäksi merilevää ja possun jauhelihapalloja. Toisessa ravintolassa taas on tarjolla "englanninkielinen lista", jossa osa ravintolan tarjoamien ruokien thaikielisistä nimistä on translitteroitu latinalaisille aakkosille.
Kaiken kaikkiaan ruoka on hyvää. Vastatehtyä, tuoreista aineista, jotka joku on ostanut samana aamuna torilta, johon ne on tuotu läheisiltä pelloilta. Lähiruokaa siis. Chiliä kuluu koko ajan enemmän, mutta sokeriin en oikein ole tottunut. Keräsin albumiini kuvasarjaa kohtaamistani kulinaristisista nautinnoista. Enjoy!
Thai-ruokaa Flickrissä
In English
Thai food is spicy and sweet. Normally not at the same time, but both in their extreme. Here, in north of Thailand, there are lots of dishes where one is supposed to add sugar, chili, fish sauce or vinegar by oneself. So not everything is spicy at first - you just gotta be careful with the chili.
| Tom Yam - no need to add more chili |
For me and Irene, rice once or twice a day is enough. Generally our breakfast is very farang: toast, cheese and yogurt. For dinner and sometimes for breakfast we add a thai fruit. Fruits here come in all the colors: pink dragonfruit (pitaya), purple mangosteen, yellow or greenish mango, orange papaya or red rambutan. I added some photos to my album, enjoy! Thai-food in Flickr
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.