perjantai 10. kesäkuuta 2011

Ensimmäinen opetustunti

Viimein, viikko saapumisemme jälkeen koitti ensimmäisen englannin tunnin aika. Ehkäpä pieni odotus oli ihan hyvä, lapset ehtivät hieman tottua meihin ja kummallisiin tapoihimme. Nytkin päätimme olla käyttämättä mikrofoneja ja sen sijaan yrittää saada äänemme kuuluviin huutamalla. Opetusryhmänä oli yllätykseksemme koko asuntolan lapsikatras, yli 60 päätä. Ja ikäjakauma oli 8-18 vuotta. Joten tasoerot olivat melkoiset. Täällä kouluissa aloitetaan englannin opiskelu kuulemani mukaan vasta 9-vuotiaana. Pienimmät lapset eivät siis tajunneet lainkaan, mitä puhuimme. Vanhemmillakin taisi olla vaikeuksia. Muutaman pikkupojan oli äärettömän vaikea pysyä hereillä tai hiljaa.

Opetuksessamme apuna oli Te, joka tulkkasi opetuksemme thaiksi. Se olikin mielenkiintoista. Kysyimme englanniksi lasten nimiä,  Te käänsi thaiksi ja lapset vastasivat thaiksi. Jotenkin saimme kuitenkin tunnin vedettyä ja totesimme, että opetusryhmiä olisi syytä pienentää ja opetusta ehkä muutenkin järkeistää.

Tunnin jälkeen jäin muutaman vanhemman lapsen kanssa juttelemaan. Heitä englannin oppiminen selkeästi kiinnosti, mutta paikallinen opetus ei ollut toiminut lainkaan. Osaaminen oli Suomeen verrattuna kolmasluokkalaisen tasolla, jos silläkään. Lapset kuitenkin onnistuneesti kysyivät minulta, minkä ikäinen olen ja vastasivat suht oikein kun kysyin jokaiselta heidän ikäänsä. Onneksi osaan jo numerot thaiksi. Lisäksi todettiin, että tulen Suomesta (thaiksi Finlään).

Jos lapset jotain oppivat, niin ehkä joillekin jäi päähän sana "please", jota kukaan lapsista ei tunnustanut kuulleensa aiemmin...Jos thaimaalainen kieltenopetus on samanlaista kuin Suomessa saamani thaikielen opetus (opettaja oli Thaimaasta kotoisin), niin en kyllä yhtään ihmettele sitä, että lapset eivät osaa käyttää englantia, vaikka opiskelevat sitä koulussa 10 vuotta. Opetus keskittyi siihen, että oppilaat lukivat ääneen vuorotellen opettajan etukäteen kirjoittamien monisteiden lauseita.  Mitään muuta opetusmetodia ei ainakaan omilla thain tunneillani tunnettu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.