Mihin oikein lähdinkään? So, where am I actually?

Työskentelen marraskuun loppupuolelle saakka englannin opettajana asuntolassa, jossa asuu noin 70 8-20-vuotiasta lasta. Lapsista melkein kaikki kuuluvat etelä-Kiinasta lähtöisin olevaan vuoristossa asuvaan hmong-heimoon. Tällä hetkellä asuntolassa asuu yksi thai-poika.

Syy asuntolan olemassaoloon on toisaalta se, että hmongien asunsijoilla vuoristossa ei ole kunnon kouluja. Käsittääkseni Thaimaan valtio on rakennuttanut kyllä koulurakennuksia näillekin seuduille, mutta niissä ei ole opettajia. Jotta lapset saisivat kunnon koulutuksen, heidän on siis käytävä koulua kaukana kotoaan. Toinen syy asuntolan perustamiseen on ollut se, että lasten vanhemmat ovat elannon hankkimisessa vuokramaan sijainnin ja satojen armoilla. Vanhemmat saattavat olla useita viikkoja tai kuukausia muualla töissä ja tällöin isommat lapset huolehtivat pienemmistä kotonaan. Asuntola mahdollistaa lapsille turvallisen elinympäristön, jossa he saavat majoituksen lisäksi ruokaa ja kuljetukset kouluun.

Asuntola/The dormitory

Hmong-heimo on perinteiltään isäntiemme mukaan hyvinkin epätasa-arvoinen. Miehillä saattaa olla useita vaimoja ja lapsia on kaikkien kanssa paljon. Vastuu lapsista ja kodista on naisilla. Sekä naiset että miehet osallistuvat elannon hankkimiseen. Lapsia pyritään asuntolassa valmistamaan elämään thaimaalaisessa yhteiskunnassa - elämä vuorilla hmong-kylissä ja thaimaalaisissa kaupungeissa on kuulemani mukaan hyvin erilaista. Thai-yhteisössä selvitäkseen on osattava monimutkaiset kulttuuriset käyttäytymissäännöt, joita hmong-lapset eivät kotiseudullaan opi. Lapsilla tuntuukin olevan ainakin osittain taustastaan johtuvia ongelmia koulussa lähes päivittäin.

Asuntolan meidän talon puoleinen pääty. Lasten vaatteita kuivumassa  sateelta suojassa. / The other end of dormitory

Asuntolaa pyöritetään hyvin pienin varoin. Vähintäänkin yksi suurimmista tulonlähteistä on Interpedialta saatava kummirahoitus. Asuntolassa on kolme vakituista työntekijää: Ti, Te ja Tui. Näiden lisäksi asuntolassa auttelee paikallisen seurakunnan jäseniä ja toiminnasta vastaa paikallisen seurakunnan voimapariskunta, isäntäparimme Sathiya ja Prayoon. Seurakunta on harvoja kristittyjä seurakuntia, joita Thaimaasta löytyy.

Itsehän en ole liiemmin uskonnollisuudestani tunnettu, joten yhtenä stressin aiheena on ollut se, milloin oman elämänkatsomukseni poikkeavuudesta paikallisten vastaavaan nähden tulee ongelma. Toistaiseksi olen selvinnyt ihan hyvin. Vaikka sekä ensimmäisen sunnuntain esittelyllä (minut ja Irene esitettiin seurakunnalle näiden sunnuntaisen jumalanpalveluksen yhteydessä) että taannoisella etelä-korealaisten vierailulla, on saanutkin kuulla riittämiin hallelujaa, niin kun kaikki muu aiheeseen liittyvä tulee kielellä, josta ymmärtää sanan sieltä toisen täältä, en ole osannut häiriintyä toiminnan uskonnollisuudesta. Ehkä se hetki seuraa myöhemmin. Asuntolan henkilökunnalle on kuitenkin selvää, että emme edusta täällä mitään kristillistä järjestöä (toisin kuin korealaisille, jotka kyselivät olemmeko lähetyssaarnajia vai jonkin kristillisen järjestön kautta täällä töissä)

In English:
So where am I at the moment? I'm working as a volunteer in a dormitory for hmong-children in Nothern Thailand's province called Phitsanulok and town called Nakhon Thai. The dormitory offers these children, whose families live in the mountains, a chance to go to school. I've heard that Thai government has built schools also to the mountains but there might not be any teachers or the learning conditions are otherwise poor. So, the children must come to cities in order to learn to read and write.

Dormitory is a safe place for the children. Currently there are about 70 from 8 to 20 years old children living in the dormitory.Some of them go home to their parents every weekend, some may stay in the school for months without seeing their parents.

Dormitory is financed among other things on the sponsorship revenues coming from a Finnish NGO Interpedia. Children get healthy food and they are also educated in Thai manners and culture which maybe otherwise unknown to children coming from remote mountain villages, where the hmong have their own language and animistic religion.

Hmong children's parents are mostly farmers who may be away from home for months cultivating corn, ginger or other vegetables. During this time children may be left alone at home, bigger kids taking care of smaller ones. Nutrition during these long periods is in some cases only rice and water (or so I've heard).

The dormitory is run by a local Christian foundation. This means that the kids are also studying bible etc. I'm in no ways religional and the Christian culture could become a challenge, but so far everything's gone well.