| Me and the motorcycle in early afternoon heat (photo: Irene) |
Kävimme perjantaina ja lauantaina paikkakunnan neljässä mopoliikkeessä suunnittelemassa ostoa. Päädyimme ostamaan uuden mopon, jonka sitten myymme lähtiessämme eteenpäin. Sijoituksena mopo on melkoisen suuri suhteutettuna kummankin matkabudjettiin (hinta oli noin 1000 euroa), mutta hankintana välttämätön.
Melkein 10 vuotta sitten ajelin yhden kesän työkseni skootterilla, nyt pääsin vähän vaativampiin hommiin. Ajo-opetuksen saaminen thai-kielellä englantia taitamattomalta parikymppiseltä pojalta oli sinänsä mielenkiintoista. Uskon siihen, että harjoitus tekee mestarin, ja kun täällä päivittäin on pakkokin harjoitella, niin eiköhän parin viikon sisään vaihteiden vaihto, pyörän kääntäminen, vasemmanpuoleinen liikenne ja liikkeellelähtö ala jo sujua.
Olemme ainakin olleet viime päivien aikana Irenen kanssa vielä entistä suurempi ilon aihe paikkakuntalaisille. Irenen sanoin "kaksi valkoista vastaantulevaa valasta, joita on syytä varoa". Tätä ennen jo kumisaappaamme (joita ei meidän lisäksemme käytä kuin riisinviljelijät pelloilla), waimme ja hattumme ovat herättäneet hilpeyttä paikallisissa. Ihastusta sen sijaan herättää ihonvärimme; kaunis, läpikuultava valkoinen, nyt tosin jo hyttystensyömä ja huomenna vielä auringon punertavaksi polttama.
In English
We bought a small motorcycle together with Irene. Now we're independent - at last. In Nakhon thai there's no public traffic, so we've been pretty much stuck at our house for the past couple of weeks. Now we can go to the market to buy fruit and stuff by ourselves! I've driven a scooter before, but motorcycle with manual gear is a new challenge. Riding with me has been a bit bumpy but I guess I'll master driving skills soon. Another thing to learn is the left-hand side traffic...
Vaikuttaa siltä, että alatte vihdoin kotiutua sinne. Kivannäköinen koti ja menopeli kans! Ihan luksukselta vaikuttaa kaikki.. :) Oottehan varovaisia siellä liikenteessä! Thaimaalainen liikennekulttuuri oli ainakin omasta mielestä aika hurja.. Mut siihenkin varmaan tottuu..
VastaaPoistaTerkkuja sateisesta Suomesta!
Kiitokset terkuista :) Täällä maalla liikennettä on aika vähän ja autot väistelevät mopoja kiltisti. Varsinkin meitä, kun kauas näkyy, ettei olla ihan paikallisia.
VastaaPoista