Joulurauhaa Angkor Watissa

Reissuväsymys kai painaa. Ei enää jaksaisi yhtään nitisevää tuktukia, kuoppaista tietä, hintatarjousta, joka on tingittävä puoleen, tyhjänpäiväistä itseään toistavaa keskustelua jonkun reissaajan kanssa, kyykkyvessaa. Aina ei tunnu tältä, mutta välillä tekisi mieli ostaa lippu seuraavalle lennolle Eurooppaan.

Ehkä olen liian vanha. Ainakin Don Detillä pöydän muut suomalaiset taisivat hämmästyä kypsää ikääni. Välillä paskaisessa vessassa, kylmässä suihkussa, tuntemattomien kanssa samassa makuusalissa mietin, että onneksi lähdin nyt. Parin vuoden kuluttua omista standardeista joustaminen voisi olla haastavampaa.

Jouluksi matkasimme Sihnoukvillestä Siem Reapiin, Angkor Watin juurelle. Matka kesti ikuisuuden. Ensin bussilla Phnom Penhiin viisi tuntia, sitten toisella perille kuusi tuntia. Onneksi olin varannut huoneen Happy Guest housesta ennakkoon ja meitä odotti hostellin kuski bussipysäkillä. Uusiin kaupunkeihin saapumisessa suurinta stressiä aiheuttavat bussiterminaaleissa päivystävät tuktuk-kuskit, joiden läpi on joko raivattava tiensä toistaen ”no, no” ja päätään pyöritellen tai alistuttava tinkimissirkukseen heistä jonkun kanssa. Lähtöhinta on aina törkeän kallis ja varsinkin Phnom Penhissä heidät on taivuteltava viemään kyydissänsä siihen hostelliin, johon haluaa mennä. He veisivät niin kovin mielellään tähän toiseen hostelliin, jossa saa myös huoneita halvalla ja joka ei olisi täynnä ja joka olisi paremmalla paikallakin…ja joka maksaisi kuskille komission uusista asiakkaista. Kuitenkin mopotaksi ja tuktuk-kuskien joukosta löytyy niitä hyväntahtoisia ja hymyileviä tapauksia, joiden tavoitteena ei ole turistien hyväksikäyttö. Heitä on vain kovin paljon vaikeampi löytää.

Suurin osa Kambodzaan tulevista turisteista suuntaa Siem Reapiin. Toiseksi suosituin kaupunki on Phom Penh ja sen jälkeen varmastikin Sihanoukville. Siem Reapista löytyy siis paljon majoitusvaihtoehtoja (Angkorin oppaamme mukaan 10 viiden tähden hotellia) ja länsimaiseen makuun suunniteltuja ravintoloita. Keskusta-alue Old Marketin ympärillä on viihtyisä. Sieltä löytyivät ensimmäiset putiikit, joissa pääsin tuhlaamaan rahojani vähän enemmänkin. Innostuin siitä, että veljen rinkassa saisin ostoksiani kätevästi Suomeen. Erityisesti kambodzhalaisen Smateria-kassikaupan valikoima sai minut kuolaamaan.

Sun is rising behind Angkor Wat

Jouluaattoaamuna heräsimme puoli viiden aikaan. Viideltä hostellimme tuktuk-kuski ajoi meidät Angkor Watin alueelle (kuski maksoi $ 12 koko päivältä). Oli vielä hyvinkin pimeää, kun kompastelimme Angkor Watia ympäröivän kanavan yli ja yritimme lainata valoa muilta matkaa tekeviltä pareilta. Meistä kumpikaan ei tajunnut, että kello viisi taskulamppu voisi olla tarpeellinen. Muita turisteja seuraamalla löysimme lammen rannalle, johon oli jo kerääntynyt porukkaa. Aattoaamuni aloitti siis siniharmaan auringonnousun seuraaminen Angkor Watin tornien takaa muutaman sadan muun turistin kanssa.

Gate to Angkor Thom

Monks from Thailand on top of Bayon temple

Auringonnousun jälkeen joukkoomme liittyi opas. Matka jatkui Angkor Thomin entisen kaupungin ja sen temppeleiden kautta Ta Phromin temppeliin, jota opas toistuvasti nimitti Tombraider temppeliksi. En ole nähnyt elokuvaa, joten minulta meni selkeästi yksi osa temppelinautinnosta ohi suun. Aamuherätyksen vuoksi haukottelin leveästi koko päivän. Oppaamme piti meille innokkaasti luentoja ja välillä taisin nukahtaa seisaaltani silmät auki, kun kertomukset khmerien kuninkaista alkoivat toistaa itseään. Sokeriksi pohjalle jätettiin Angkor Wat ja se oli varmaan ainoa syy, jonka vuoksi en ilmoittanut jo puolilta päivin haluavani takaisin kaupunkiin ja nukkumaan.

Ta Phrom temple which has been invaded by the jungle

Three amigos and Angkor Wat

Angkor Wat oli odotuksen arvoinen. Seiniin kaiverretut tarinat olivat edelleen yhtä eläviä kuin vuosisatoja sitten, hallien ja käytävien katot nousivat korkealle ja apsaratanssijoiden rinnat olivat kuluneet temppelikävijöiden kosketuksista mustiksi ja kiiltäviksi.

Inside Angkor Wat

Jouluillallisen söimme intialaisessa ravintolassa. Erilaisia alkuruokia, lassia, kanaa ja tulista munakoisoa. Jälkiruoaksi kävimme viinilasillisilla hienommassa raflassa, jossa oli oikein valkoiset liinat ja vielä hyvinkin amerikkalaishenkisessä baarissa kaljoilla. Joulun kohokohta oli skypepuhelu Helsinkiin, jossa pääsimme perheemme joulupöytään parin läppärin ja ihmeellisen internetin välityksellä. Me jouduimme olemaan kuivin suin, kun blinit ja snapsit katosivat muiden lautasilta ja laseista.

Christmas dinner

Joulun jälkeen broidi oli seuranani vielä yhden päivän ennen bussimatkaasa Bangkokiin. Hieman epäröimme, mutta lopulta päätimme maksaa 20 dollaria per nuppi matkasta Komphong Phlukin kelluvaan kylään. Se oli hyvä sijoitus.

Local boat to Kompong Phluk

Matkaa satamantapaiseen, josta veneet kylään lähtivät, oli melkein 30 kilsaa. Satama oli täynnä veneitä, joista jokaiseen olisi mahtunut parikymmentä vierasta. Kuitenkin kuhunkin veneeseen pakattiin vain yksi tai kaksi turistia, sen mukaan millaisissa ryhmissä rantaan saavuttiin. Veneemme moottori jyrisi ja paluumatkalla sain lainaan broidin ipodin kuulokkeet suojaamaan korviani saastaiselta melulta. Mietin jo menomatkalla yksityisveneessämme, miten älytöntä homma oli. Laivatoimintaa pyörittävän firman ”Komphon Phluk Eco-Tourismin” nimi tuntui olevan hyvin kaukana todellisuudesta. Niin kuin se taisi ollakin.

Kompong Phluk's main street

Huono omatuntoni unohtui, kun pääsimme perille kylään. Talot seisoivat puisilla jaloilla noin metrin vedenpinnan yläpuolella. Lapset ja aikuiset liikkuivat pienillä veneillä asunnosta toiseen. Varastokerroksissa asusteli possuja ja taloissa koiria. Talojen takaa alkoi puiden veteen rajaama polku, jota pääsimme pikkuveneellä mangrovemetsään. Kierroksemme loppui Tonle Sap järven selälle, joka tuntui jatkuvan äärettömiin tyynenä peilipintana. 

Mangrove forest and our boat captain in her pajamas

Tonle Sap lake