Vietnamin ruoka vetää vertoja
thaimaalaisen keittiön ihanuuksille. Jokaisella kaupungilla tuntuu olevan omat
erikoisruokansa. Lisäksi tiettyjä juttuja, kuten pho-nuudelikeittoa tai
tuoreita kevätkääryleitä saa kaikkialta. Oma ehdoton suosikkini olikin juuri
tuoreet kevätrullat, joista sain ensimmäisen paikallisen maistiaisen Saigonissa
kadun varrella. Istuin kyykkimään pikkuruiselle muovijakkaralle ja vieressä
ruokailunsa lopettanut mummo tuli opettamaan minulle kädestä pitäen, kuinka
kääräisen minulle tarjoilluista aineksista oman rullani ja dippaan sitä mummon minulle puolestani sekoittamaan chililiemeen. Seurauksena oli ensin
makuelämys ja pian sen jälkeen vatsan räjähdys.
 |
| Fresh spring rolls |
Phu Quoc on tunnettu merenantimistaan.
Duong Dongin night marketilla kadunvarsi täyttyy ravintoloiden tiskeistä, jotka
ovat täynnä kaikenlaisia kummallisuuksia, simpukoita, kotiloita, hummereita,
kaloja ja merisiilejä. Hoi Anin erikoisuuksia olivat possunuudelit, wonton
keitto ja valkoiset ruusut. Huessa taas maistelin paikallista versiota
nuudelikeitosta. Hanoissa kevätrullat saa yleensä uppopaistettuna ja
pienikokoisina. Hot poteja saa ympäri maata. Vietnamilaisessa versiossa hot potista
pöytään kannetaan kattila lämmittimineen, johon kaadetaan liemi. Liemen
kuumennuttua sen joukkoon sekoitetaan kattilan kannella tarjoillut lihat tai
kalat sekä kasvikset.
 |
Pho noodle soup in Hue
|
 |
| Local noodle soup in Hue |
Vietnamilainen kahvi saattaa olla
maailman parasta. Suomessa en juonut kahvia pariin vuoteen ennen lähtöäni.
Thaimaassa lipsuin jo ja ostin paikallista jääkahvia silloin tällöin.
Vietnamissa kuumakin kahvi alkoi maistua. Kondensoidun maidon kanssa
tarjoiltuna se oli kuin sulaa suklaata.
 |
| Vietnamese coffee, yummy! |
Vietnam oli ehdottomasti paluu takaisin
ihanan ruoan pariin Laosin ja Kambodzhan mittaisen tauon jälkeen. Ei
laolaisessakaan ruossa ollut mitään valittamista. Se vain oli hyvin samanlaista
kuin Pohjois-Thaimaan ruoka. Tosin Pohjois-Thaimaa on ominut ruokiansa rajan
toiselta puolelta (kuten sticky ricen ja lao-version papaijasalaatista)). Enemmän vaihtoa on kuitenkin ollut etelästä pohjoiseen. Paistettu riisi, paistetut nuudelit ja tom yam-keitot olivat Laosissakin ruokalistan selkäranka.
Laosin erikoisuus oli patongit, joita tuli popsittua myös muualla entisen
Indokiinan alueella.
 |
| Pork and noodles in Hoi An |
 |
| Tofu and noodles in Hanoi |
Kambodzhassa taas oli muutama ihan oma
annoksensa: amok sekä lok lak. Molemmat olivat hyviä ja katuruoka usein
erittäin hyvää. Kaikki paikallinen ruoka oli erittäin lihapainoitteista, usein
katuannokseen kuului riisiä ja possua sekä chilikastike. Paikallisissa
nuudelisopissa käytettiin usein lyhyitä ja paksuja matomaisia nuudeleita,
joista en liiemmin välittänyt ja ravintoloissa ruokalista oli yleensä aina
sama. Kolmessa viikossa ehdin kyllästyä paikalliseen ruokaan. Sihanoukvillessä
ja Koh Rongilla ei ollut katuruokaa, Siem Reapissakaan sitä ei tahtonut löytää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.