Viimeiset päivät Kambodzhassa

Thain kielestä on ollut yllättävää hyötyä tässä maailman kolkassa. Sillä pystyin käymään pieniä keskusteluja Laosissa. Tinkiminen onnistui paikallisella kielellä, koska numerot ovat thaiksi ja laoksi lähestulkoon samat. Vessa on laoksi ja thaiksi sama sana. Kiittäminen ja tervehtiminen sujuivat hyvin samanlaisilla sanoilla, näiltä osin kielten ero oli samankaltainen kuin suomen ja eestin kielten ero.

Khmeristä eli Kambodzhassa puhuttavasta kielestä minulle oli sanottu, että se ei muistuta thaita. Itse asiassa khmer on kuitenkin thain sukulainen ja usein korviini osuu sanoja, joita tunnistan. Khmer ei ole tooninen kieli, kuten thai, joten sitä voisi olla helpompi oppia – ei tarvitsisi opetella useita eri korkeuksia ja niiden merkityseroja. Nähtävästi sen lausuminen olisi suomalaisille helppoa.

Thai- ja khmerkulttuureissa on paljon samankaltaisuuksia: musiikki ja perinnesoittimet, tanssityylit, hindulaisuutta ja buddhalaisuutta yhdistävä uskonto. Muutama eroavaisuus osui heti Kambodzhaan tultuani silmään: naiset ja lapset käyttävät pyjamaa ihan mihin aikaan tahansa, työasuna tai kaupungilla, ja tuktuk-kuskeilla on aina siisti kauluspaita.

Uuden vuoden kunniaksi rakas Olympukseni irtisanoutui lopullisesti. Uuden vuoden juhlinnasta Koh Rongin rannalla nuotion ääressä ei jäänyt muistoksi yhtään kuvaa. Vuoden ensimmäisenä päivänä jätin Koh Rongin rannat taakseni. Muistuttamaan niistä jäi kutiavia paukamia ympäri käsiäni, selkääni ja jalkojani – hiekkakärpäset valitsivat minut kohteekseen heti ensimmäisenä päivänä saarella ja kutina jatkui reilun viikon.

Heti vuoden ensimmäisenä päivänä pelkäsin henkeni puolesta kahdesti. Ensin mopon selässä, kun kaikki kahdeksan saarelta palaajaa rinkkoineen ja reppuineen kuskattiin saaren toiselle puolelle satamaan viidakon läpi. Minun kanssani samassa mopossa oli kuskin lisäksi saksalainen tyttö, minun reppuni ja rinkkani sekä saksalaisen kaksi reppua. Puolessa välissä matkaa huokasin väliaikaisesti helpotuksesta, kun pääsimme kapealta hiekkapolulta leveälle tielle. Keskelle Koh Rongia on rakennettu varsinainen valtaväylä. Se helpottaa lentokentän rakennustyötä ja myöhemmin rakennettavien viiden tai kuuden golfkentän ja useiden ”ekologisten” luksusresorttien rakentamista.

Matka jatkui satamasta mantereelle Sihanoukvilleen veneellä. En ole eläissäni ollut yhtä peloissani. Vene hyppäsi aalloissa ensimmäisen loikan heti laiturista irrottuaan ja sen jälkeen matka olikin yhtä motocrossia aalloilla parin tunnin ajan. Olin läpimärkä ja uskomattoman onnellinen, kun viimein saavuimme laituriin.

Olisin halunnut jatkaa matkaani heti Sihanoukvillestä Kampotiin, mutta viimeisetkin bussit ja minibussit olivat ehtineet lähteä puolen päivän aikaan. Luultavasti joku minibussi vielä kierteli Sihanoukvilleä, mutta minä en vaan enää mahtunut mukaan. Jouduin siis jäämään vielä yhdeksi yöksi Sihanoukvilleen. Muutamasta kaupungista on muodostunut tahtomattani paikkoja, joissa olen yöpynyt useasti…Uuden vuoden läheisyyden vuoksi Sihanoukvillessä huoneiden hinnat olivat kaiken lisäksi kolminkertaiset.

Seuraavana aamuna pääsin kuitenkin onnellisesti minibussin kyytiin ja Kampotiin. Ensimmäisen tunnin ajan tosin ajelimme ympäri Sihanoukvilleä keräten bussia täyteen. Lopulta jokaiselle riville tungettiin ylimääräisiä matkustajia ja parin tunnin matka Kampotiin sujui hyvin tiiviissä tunnelmissa.

Kampot city center

Kampotissa kävelin ystävällisten paikallisten ohjeiden vastaisesti Blissful-guesthouseen (useampi herra ilmoitti, että se on kyllä täynnä ja heillä olisi paljon parempi majoituspaikka tarjolla). Siellä päädyin jakamaan kolmen hengen huoneen englantilaisen pariskunnan kanssa.

Kampot on rauhallinen pieni kaupunki, jonka vanhassa keskustassa rakennukset ovat siirtomaa-ajalta. Kaunis joki virtaa kaupungin halki. Kuulemieni huhujen mukaan kaupunki on myös vanhojen punakhmersotilaiden turvapaikka.

Kampot river

Kampotissa minulla oli aikaa järjestää viisumi Vietnamiin, pestä pyykkiä ja keräillä itseäni saarella rentoutumisen jäljiltä. Kampotista muutaman kymmenen kilometrin päässä on Kepin rantakaupunki. Kävin siellä bussilla ihmettelemässä pientä rantaa, autioituneita ranskalaisten ja Kambodzhan yläluokan 50- ja 60-luvun rantakartanoita sekä rantakaduille levittäytyneita piknik-alustoja, joilla paikalliset viettivät päivää syöden mereneläviä. Crab Marketilla syömäni pippurilla maustetut katkaravut olivat parhaita, joita olen ikinä syönyt.

Lonely Planetin yhtenä ehdotuksena oli retki Kampotista Bokor Hill Stationille. Koko päivän retkestä ei pyydetty kuin 10 dollaria, joten päätin uhrata yhden päivän turisteilulle. Huonekaverini Alex ja Tom sattuivat samalle retkelle, joka alkoi taas perinteisellä minibussikiertoajelulla ympäri kaupunkia. Kaksi täyteen pakattua minibussia vei siis turistilauman noin tunnin matkan päähän Bokor-kukkulalle. Pilviverho pilasi näkymät, jotka luultavasti olisivat voineet nostaa retken kokonaisarvosanan plussan puolelle.

Old casino at Bokor Hill Station

Bokor Hill Station on ranskalaisten 60-luvulla kukkulan huipulle keskelle kansallispuistoa rakennuttama ”kaupunki”. Nyt siellä on jäljellä vanha ränsistynyt kasino, jota paikan sadaksi vuodeksi vuokrannut firma korjaa, kaksi autiota taloa, yksi alueen ostaneen firman omistajalle remontoitu vanha talo sekä katolinen kirkko, johon on muuttanut asumaan perhe, joka työskentelee alueella. Vanhan aseman viereen kohoaa jättimäinen uusi kasino, yksi viiden tähden hotelli ja yksi kolmen tähden hotelli. Oppaan sanojen mukaan suunnitteilla on fantasy land ja benji-hyppyä.

Huipulle johtava tie on Kambodzhan paras: sileä, uusi ja lähestulkoon kuopaton. Alueen vuokrannut yritys on käyttänyt oppaan mukaan 20 miljoonaa dollaria sen rakentamiseen. Paikka oli surrealistinen. Keskellä ei mitään, pilvien ja matalan pensaikon ympäröimänä kohoaa mahtava uusklassistinen rakennus, jonne johtaa lähestulkoon nelikaistainen tie. Paikalliset työntekijät ahertavat kunnostus- ja rakennustöissä. Tietä rakennetaan edelleen läheiselle vesiputoukselle. Nyt omaan turistikierrokseemme kuulunut putous oli kuiva. Paikallisilta on kielletty kansallispuistossa liikkuminen, jotta rakennustöiden pois pelottamat eläimet palaisivat takaisin puistoon.

Sunset cruise at Kampot river

Nähtävästi Bokor Hill stationin omistaja on sama henkilö, joka on saanut valtiolta oikeuden Angkor Watin temppelin sisäänpääsymaksuihin. Kyseinen herra omistaa myös Sukimex huoltoasemaketjun.

Illalla eksyin syömään kadunvarteen ja minut osoitettiin pöytään kanadalaisen miehen kanssa. Katukeittiön kokkirouva innostui meistä turisteista niin, että tarjosi meille omaa iltapalaansa: paistettuja punaisia muurahaisia. Pakkohan niitä oli maistaa, eikä kanadalaisherrakaan voinut jättää maistamatta, kun minä ensin söin haarukallisen. Muurahaiset olivat ensimmäinen ruokalaji täällä, joka ei tahtonut mennä kurkusta alas millään. Punaiset muurahaiset tirskahtelivat hampaissa ja täyttivät suun happamalla nesteellä. Ällöttävää, mutta tulipahan kokeiltua.

Breakfast in Phnom Penh

Päätin viettää pari yötä Phnom Penhissä vielä ennen Vietnamiin jatkamista. Uuden matkatuttavuuden suosituksesta yövyin Nomads-hostellin dormissa, joka olikin paras majoitus Phom Penhissä. Sijainti oli kätevästi keskustassa ja respan täti neuvoi minua puoli tuntia erilaisissa käytännön asioissa hostelliin saavuttuani. Turistin to do listaltani oli vielä muutama kohde yliviivaamatta. Kävin siis kansallismuseossa, jossa sisäpihan viileys ja rauhallisuus ihastutti ja seuraavana päivänä S-21 Tuol Sleng genocide-museossa vanhassa koulussa ihmettelemässä vasta pari vuosikymmentä sitten tapahtuneita kauheuksia.

One of the cells reserved for Khmer Rouge cadres in Tuol Sleng prison

Itse yllätyin siitä, että vielä 80-luvun lopulla länsivallat myönsivät Kambodzhan äänen YK:ssa maanpaossa olleille punakhmereille, joiden toimintaa rahoittivat USA ja Kiina. Ulkomaisella rahoituksella pitkäksi venynyt sisällissota on yksi syistä sille, miksi punakhmer johtajia ei vieläkään ole saatu tuomittua. Tavalliset punakhmerrivimiehet elävät nykyisin vainoamiensa keskellä kuten ketkä tahansa.