Matka jatkuu

Lähdin Nakhon thaista, mutten Thaimaasta. Lähdin, mutta en palannut minnekään. Hyvästely tuntui hankalalta, kun jatkaa eloaan samassa maassa, jossa hyvästellytkin asuvat. Ko Taolla ja Ko Samuilla tuntuu kuitenkin siltä, etten enää olisikaan samassa maassa, jossa olen viimeiset kuusi kuukautta viettänyt. Istun rantabaareissa, joissa soi Manu Chao tai salsa thaimaalaisten rakkauslaulujen sijaan. Katuruokana saa ostettua vain roti-pannukakkuja. Ko Taon hiekkarantakaistaleen ympärille rakentuneessa sukeltajien kaupungissa ei näy munkkeja. Ravintoloissa ei kannata edes yrittää puhua thaita. Missään ei ole toria, josta saisi hedelmiä tai herkkuruokia muutamalla kymmenellä bahtilla.

Muuten Ko Tao on kyllä mainio mesta. Tuntuu siltä, että mitään ei ole pakko tehdä. Myrskyiset ilmat jäivät viime viikolle. Taivaalla risteilee pilviä, mutta sadetta ei ole luvassa – pelkkää aurinkoa. Ihmeekseni – ja myös Suomen vieraiden ihmeeksi – olin meistä ensimmäinen, joka sai ihonsa punaiseksi. Ehkä malarialääkkeen auringonvalolle altistava sivuvaikutus on aktivoitunut vasta täällä tai sitten thaimaalainen aurinkorasvani ei tehoa yhtä hyvin kuin Nakhon thaissa loppunut Piz Buin.

Auringonlaskut Ko Taolla ovat upeita. Niin ne ovat keskisessäkin Thaimaassa. Auringon laskiessa aloittamaani matkaa Phitsanulokista Donsakiin viime lauantaina kuvitti palavan punainen suuri aurinko, joka putosi hiljalleen horisontin taakse. Se valui oranssina paksuna siveltimen vetona vetiselle riisipellolle.

16 ja puoli tuntia bussissa kuluivat kipeänäkin yllättävän sujuvasti. Korvatulpilla, silmälapuilla, sukilla, huivilla ja neuleella sekä duactilla ja panadolilla varustautuneena sain nukuttua melkein kahdeksan tuntia. Bussin henkilökunta huolehti siitä, että osasin vaihtaa Donsakissa oikeaan lauttaan: bussista minua seurasi toinen matkustaja, englantia hyvin puhuva Ko Samuilla työskentelevä thai-tyttö, joka otti minut huollettavakseen lauttamatkan ajaksi. Hän tarjosi vielä kyydinkin Ko Samuin majoitukseemme omalla pick-upillaan.

Suomen ihmeiden tapaaminen yli puolen vuoden jälkeen ei ollut yhtään niin kummallista kuin olin kuvitellut. Mitään suuria uutisiakaan ei ollut. Kavereiden käänteissä on pysynyt hyvin mukana facebookin etusivua silloin tällöin pikaselaamalla. Tuliaisjallulla ja joululauluilla saatiin pienimuotoiset pikkujoulut järjestettyä bungalowin terassilla ensimmäisen adventin kunniaksi.

Yövyimme 1600 bahtia maksaneessa neljän hengen bungalowissa Ko Samuin Mea Nam rannalla Harry’s bungalowsissa. Illaksi matkasimme taksilla 400 bahtilla Chawengin kanariakaupunkiin syömään. Kaipasin muovituoleja ja sinisiä vahakangasliinoja sekä yhden ruoan ravintoloita. Onneksi kaksi ensimmäistä ja kohtuuhintaista ruokaa löytyi Chawengin iltatorin laidalta.