Luang Prabangin lumoissa

Viimeiset kolme tai ehkä neljä päivää olen ollut Pohjois-Laosissa, Luang Prabangissa. Kaupunki on sanoin kuvaamattoman ihana. Ja kaupungilla on ihmisiin se vaikutus, että he unohtavat ajankulun ja unohtavat itsensä tänne.

Temple flowers

Matka Vientianesta eteenpäin ei rajan ylityksen jälkeen sujunutkaan niin kuin travel channelilla. Tuoreena tullista ulos astuessani jäin tuktuk-kuskin verkkoon. Yritin kysyä, miltä Vientianen bussiasemalta pääsee Luangiin, oma veikkaukseni oli pohjoinen. Kuski ei suostunut tuottamaan mitään ymmärrettävää vastausta, mutta sanoin hinnaksi 400 bahtia, joka oli aivan liikaa. Kysyin hintaa kipeissä ja hinta putosi puoleen, 50 000 kipiin. Matkalla poikamainen naiskuski otti kyytiin muita matkustajia ja kysyi, voisiko soittaa johonkin bussimatkaani liittyen. Ajattelin, että kyseessä oli thaimaalaistyylinen avuliaisuus. Kun puolen tunnin kuluttua pysähdyimme Vientianen keskustassa matkatoimiston eteen, totesin, että ei sitten tainnutkaan olla ystävällisyys kyseessä, vaan puhdas bisnes.

Tourist monk from Thailand

Mekong

Matkatoimistossa bussilipusta Luang Prabangiin pyydettiin 250 000 kipiä ja sen piti pitää sisällään myös kuljetus rajalta Vientianeen. Bussi olisi lähdössä klo 9, aikaa lähtöön oli noin tunti. Tuktuk-kuski oli kuitenkin sitä mieltä, että hänen kyytinsä ei sisälly lipun hintaan. Matkatoimiston täti maksoi minulle takaisin 70 000 kipiä ja sanoi, että se on hinta, jonka toimisto oikeasti veloittaa lipusta. Tässä vaiheessa tuktuk-kuskin hinta oli noussut 150 000 kipiin (noin 15 euroa, bussilipun hinta Vientianesta Luang Prabangiin on asemalta ostettuna 120 000 kipiä). Totesin, että en ole moista summaa maksamassa. Lopulta joustin ja maksoin kuskille 100 000 kipiä. Kyytini pohjoiselle bussiterminaalille starttasi saman tien, joten tuktuk-kuski jäi matkatoimistoon murjottamaan.

Temple cats

Perillä selvisi, että matkatoimisto ei ollut varannut lippuja Luangin bussiin. Minulle saatiin bussin viimeinen paikka eturivistä. Samalta matkatoimistolta lippunsa ostaneet kaksi saksalaismiestä thai-vaimoineen eivät mahtuneet mukaan ja jäivät terminaaliin ihmettelemään seuraavaa siirtoaan. Kymmenen tunnin matka osoittautui kahdentoista tunnin matkaksi, mikä on aika hyvä tuntimäärä reilun 300 kilometrin matkaan. Muut penkit vaikuttivat ihan mukavilta, mutta omassani en saanut jalkoja suoriksi enkä penkkiä kallistettua. Edellisen yön matkasta väsyneenä aloin kuitenkin torkahdella välittömästi.

Temple light

Ohitettuamme Vang Viengin bussi alkoi nousta vuorille. Tie kulki pienten hmong-kylien läpi. Asukkaat työskentelivät pelloilla, lapset juoksentelivat tiellä ja miehet peseytyivät tien varressa. Pelloilla seikkaili lehmiä ja vesipuhveleita. Bussin laskeutuessa auringon laskiessa vuoria alaspäin olin unen ja valveen rajamailla. Välillä olin varma siitä, että bussi putoaa vuoren rinteiltä alas, seuraavaksi olin kuulevani englanninkielistä keskustelua bussin alakerrasta, jossa kuski ja apupojat puhuivat keskenään laoksi.

Iltayhdeksän aikaan saavuin viimein Luang Prabangiin. Päätimme samassa bussissa matkustaneen amerikkalaistytön kanssa etsiä yhdessä huoneen. Ensimmäinen löytämämme huone kelpasi, koska hinta oli halpa (70 000 kipiä). Pian huomasimme, että huone haisee eikä sitä ollut siivottu aikoihin.

Luang Prabangin kaunein kaupunginosa on Unescon suojelema niemenkärki, josta löytyy vanhoja ja ränsistyneitä temppeleitä, siirtomaa-aikaisia puu- ja kivitaloja sekä uusia, kauniita guest houseja ja hotelleja. Sieltä löysimme myös Sivilay hostellin, jossa tällä hetkellä asustelen jo kolmannessa huoneessa. San Fransiscosta kotoisin ollut Dana oli seuranani ensimmäisen yön. Kahden hengen siistin huoneen sai 100 000 kipillä (noin 10 euroa).

Flags and the main street

Luang Prabangissa kuuluu käydä temppeleissä (olen käynyt jo kahdessa tärkeimmässä ja monessa ei niin tärkeässä), herätä aikaisin aamulla seuraamaan munkkien almujen keräys kulkuetta, käydä Utopia-baarissa joen rannalla (kävin siellä kahvilla), vuokrata pyörä (vuokrattu), ajella tuktukilla tai vuokramopolla 30 kilometrin päähän vesiputoukselle, syödä ruokatorin 10 000 kipin ruokabuffetissa, tinkiä hmongien iltamarkkinoilla ja ostaa paikallisia käsitöitä (housut, kassi ja korvikset ostettu, huivi ostettu ja hävitetty saman tien), syödä täytetty laoslainen patonki ja unohtaa ajankulu.

Luang Prabang

Danan kanssa vietin kaksi päivää ja huomasin taas kerran, kuinka yksin matkustaessa voi löytää aivan uskomattomia ihmisiä. Juttelimme Danan kanssa ainakin matkustamisesta, perheistämme, rakkauselämästäni, Tove Janssonista ja muumeista, Kalevalasta, Venäjästä, joogasta, Vietnamin easyriderseista ja New Yorkista. Dana lähti kuitenkin Thaimaahan ja minä jäin odottamaan uutisia siitä, mitä entinen pelisuunnittelija alkaa tehdä palattuaan keväällä Jenkkeihin.