Silta yli Kwai-joen

Kanchanaburi on tunnettu Kwai-joen sillasta. Kaupunki ei ole suuren suuri, mutta sieltäkin löytyy turistitienpätkä, jonka ympärille on keskittynyt ravintoloita, baareja ja matkatoimistoja. Nyt kaupungissa pyöri kuitenkin enemmän thaimaalaisia turisteja kuin farangeja. Farangeista suurin osa oli brittimiehiä, jotka joko pyörittivät Sunday roastia tarjoavia ravintoloita thai-vaimoineen tai jotka olivat tulleet thaimaalaisen vaimonsa kanssa seuraamaan Kwai-joen vuosittaisia juhlallisuuksia.

Kwai-joen on tehnyt tunnetuksi 50-luvulla sillan rakentamisesta kertoneen Pierre Boullen kirjoittaman kirjan pohjalta tuotettu elokuva. Muistan nähneeni leffan ensimmäistä kertaa joskus teininä. Sotavankien sillalla viheltämä melodia jäi soimaan päähäni päiviksi ja elokuva jäi mieleen. Olen nähnyt sen myöhemmin useaan otteeseen. Sillan tarina oli siis tuttu.

River Kwai and Kanchanaburi

Silta rakennettiin osana rautatietä, jonka Japani rakennutti toisen maailmansodan aikana Thaimaasta Burmaan. Rakennusmiehinä käytettiin muun muassa australialaisia, hollantilaisia ja brittisotavankeja sekä Japanin valtaamilta alueilta tuotuja pakkotyöläisiä. Bangkokista Burmaan kulkeva rautatienpätkä sai nimen Death Railway. Rakennustöissä kuoli n. 100 000 rakennusmiestä.

Bridge over River Kwai

Satuimme Kanchanaburiin siis otolliseen aikaan – vuosittainen festivaali oli täyttänyt guest houset ja hotellit ja iltaohjelmaksi oli tiedossa Kwai-joen sillan ympäristöön rakennetulle markkina-alueelle kävely sekä perithaimaalainen light and sound spektaakkeli. Varauksemme Apple’s resort guest houseen ei ollut mennyt läpi ja resort oli täynnä, joten ensimmäinen yö vietettiin hieman vaatimattomammassa guest housessa backpacker alueella. Seuraavana aamuna vaihdoimme joen toiselle rannalle Applen siisteihin ja kohtuuhintaisiin huoneisiin. Tytöt kävivät reilun 600 bahtin tutustumisretkellä tiikeritemppelissä raukeita petoja taputtelemassa. Minä säästin rahaa ja keräsin voimia hostellilla.

Matkani ensimmäisen varsinaisen tourin aika oli sitten maanantaina. Apple’s guest houseen Bangkokin tulvia paennut thaimaalaisrouva lähti oppaaksemme, kun kiersimme minivanilla Kanchanaburin nähtävyyksiä. Hintaa kiertoajelulle tuli n. 1200 bahtia per henkilö (aikamoinen sijoitus!). Ensimmäinen stoppi oli Erawanin putoukset noin tunnin ajomatkan päässä kaupungista. Putouksia löytyy kansallispuistosta seitsemässä tasossa. Ylimmälle on noin tunnin kävelymatka. Sadekauden jälkeen putoukset ovat kauneimmillaan ja poluilla on mahdollista kävellä. Kuninkaan syntymäpäivästä johtuvan vapaapäivän kunniaksi puisto oli täynnä thaimaalaisia piknikseurueita. Lisäksi puisto oli täynnä venäläisiä turisteja, joita kärrättiin alueelle bussilasteittain bikineissään.

Pysähdyimme uimaan kolmannen tason putoukselle, mutta uimisesta tuli pikauintia. Putous oli täynnä pienempiä ja suurempia kaloja, jotka halusivat herkutella uimareiden iholla. Se ei tuntunut kovinkaan miellyttävältä. Pelkäsin reittäni koristavan Ko Taosta muistuttavan kahden kämmenen kokoisen mustelman puolesta. Se voisi olla kaloille vastustamatonta herkkua.

Erawan waterfalls - third level

Erawan waterfalls - maybe fifth level...

Putouksen jälkeen seuraava kohde oli elefanttiratsastus- ja jokiseikkailufarmi. Elefanttien selkään kiivettiin vauhdilla ja koko jutussa oli pientä liukuhihnatyön ja rahastuksen makua. Minun ja Ellin elefanttikuski innostui thaikielen taidostani, uteli ikiämme ja poikaystävätilannettamme, vei Ellin kameran ja alkoi kuvata sillä norsun navanalaisia osia, pisti tupakaksi heti, kun farmin rakennukset katosivat näkyvistä, kertoi meille farang-tyttöystävästään farang-maassa (tämä oli vastaus siihen, mistä tyttö oli kotoisin), näytti muovilla päällystämäänsä vuosia vanhaa kuvaa tytöstä ja haisi pistävästi alkoholilta.

Train to Hellfire Pass

The view from the train was amazing

Train on the tracks

Lyhyen, mutta sitäkin jännittävämmän elefanttiratsatuksen jälkeen meidät pakattiin joelle bambulauttaan, jolla laskimme jokea noin tunnin verran alaspäin. Siellä minivan odottikin jo meitä ja seuraavaksi huristeltiin juna-asemalle. Juna-asemalla nousimme ikivanhan junan kyytiin. Maisemat matkan varrella olivat upeita: kylmän kauden punaruskeaksi kuivaamia vuortenrinteitä, tapiokapeltoja ja laaksossa kiemurteleva joki. Kuiva maa oli syttynyt paikoitellen palamaan ja juna kulki liekkien lomitse. Kauempana vuorilla taivaalle nousi pienten metsäpalojen savuvanoja. Hellfire passin juna-asemalla jäimme kyydistä ja junan puksutettua eteenpäin kävelimme korkealle joen ylle rakennettuja raiteita melkein seuraavalle asemalle. Välillä minulle meinasi tulla pissat pöksyyn – korkeat paikat eivät ole mukavia. Ohitustilanteissa jalat piti asetella puupölkyille, joita pitkin raiteet kulkivat useiden metrien korkeudessa. Välillä raiteet tuntuivat tärisevän uhkaavasti - junan yllättäessä metrien korkeudessa ei olisi pakoreittiä kuin eteen- tai taaksepäin.

I did walk on the tracks - even though it was almost too high for me