Matkankäänteitä maailman toisella puolella

On tämä matkustaminen jännää. Viikon verran olemme tehneet matkaa broidin kanssa Luang Prabangista etelään ja samat naamat tuntuvat ilmestyvän koko ajan jostain kadun kulmasta tai ravintolasta. Yksinäiset turistit ja matkaavat pariskunnat etenevät kohti omia määränpäitään samaa tahtia.

Laosin osuus matkastani jäi suunnitelmaani lyhyemmäksi, koska broidilla on vain kaksi viikkoa aikaa omalle lyhyelle Kaakkois-Aasian kokemukselleen. Puskimme siis tehokkaasti pohjoisesta etelään ja tätä kirjoittaessa olen jo Thaimaan lahden rannalla. Jos aikaa olisi ollut, vaikka sitä toki vieläkin on, kuukausia, niin Luang Prabangista pohjoiseen olisi ollut näkemisen ja kokemisen arvoisia paikkoja. 

Mountains around Luang Prabang

Broidi saapui siis Bangkokin kautta Luang Prabangiin joulukuun alussa. Hieman isosiskoa hirvitti, miten pikkuinen selviää miljoonakaupungissa yhden yön. Ensimmäinen kerta Aasiassa ja kaikkea. Kun tekstiviesti kertoi majoituksen löytyneen, niin olo helpotti. Seuraavan illan hämärtyessä Luangissa sain pikkuveljen seurakseni ja kertomusten mukaan ilta Bangkokissa oli sujunut kuin kokeneemmallakin maailman matkaajalla. Kai ne 24-vuotiaat on sitten jo ihan aikuisia.

Muita matkaajia on nyt siis pyörinyt kaikkialla, missä olemme olleet. On käynyt selväksi, mitä ”doing South-East Asia” tarkoittaa. Tietyt kaupungit ja kylät on nähtävä, Laosissa tubing kuuluu asiaan ja Kambodzassa Killing Fields. Yllättävän moni viipyy kussakin kylässä vain yhden yön ja jatkaa sitten seuraavaan. Oma tahti on ollut pakon sanelemana tiivis, joulun jälkeen pääsen rauhoittamaan. Olen tosin kehittänyt uudesta vuodesta itselleni pienen stressin aiheen: missä sen viettäisin ja mistä löytyisi vapaata ja halpaa majoitusta. Yllättäen high season alkaa tässä maailman kolkassa juurikin nyt.

Broidin kanssa Luang Prabangissa vietetyn päivän ohjelmaan kuului aamupäivän reissu Kuang Si vesiputoukselle 30 kilometrin päähän kaupungista tuktukilla. Lähtö kesti laolaiseen tapaan jonkin aikaa. Viimeistään tässä maassa oppii odottamaan rauhassa. Kenelläkään ei ole kiire mihinkään. 

Kuang Si Waterfall

Putoukselle myydään myös erillisiä retkiä minivaneilla, mutta tuktukilla tai vuokramopolla homma tulee huomattavasti halvemmaksi. Kuang Si on putouksena on pienempi kokonaisuus kuin aiemmin Kanchanaburissa näkemäni Erawan-putous. Korkealle putouksen päälle kiipeäminen tosin palkitsi meidät. Vaati pientä tasapainottelua ja tarpomista rämeenkaltaisessa purojen, mudan ja juurakoiden raidoittamassa maassa, mutta löysimme putouksen huipun, jossa vesi oli kristallinkirkasta ja näköala eeppinen(!).

Ranskalaisilta siirtomaaisänniltä on jäänyt Laosiin hyvät patonkireseptit. Patonkeja tuli parin Laos-viikon aikana syötyä päivittäin. Broidikin sai putousmatkan jälkeen patonkivälipalan, jonka jälkeen kiipesimme Phu Si temppelikukkulalle. Kukkulan laki oli täyttynyt aurinkolaskua odottavista valokuvaajista ja me liityimme joukkoon.

The Lao Baguette

Seuraavana päivänä oli aika lähteä Vientianeen. Heräsimme ennen kuutta, jotta pikkuveli pääsisi näkemään munkkien almujen keruukulkueet, joista Luang Prabang tuntuu olevan kuuluisa. Kuuden aikaan naapuruston rouvat olivat levittäneet muovimatot kadunkulmiin. Kaduilla käveli mummoja ja pieniä lapsia myyden banaaneja ja tahmariisiä turisteille. Joillekin turisteille oli järjestetty ikiomat almujen annon aitiopaikat kadunvarteen. Aamun hiirenharmaassa hämärässä takkeihin ja retkeilyhousuihin pukeutuneet vierailijat kurkkivat temppelien pihaan odotellen munkkien oransseja kaapuja.

Pian odotus palkittiin ja lähistön temppelien sekä minivaneilla paikalle kyydityt kauempia temppeleitä asuttavat munkit aloittivat pitkän kävelyretkensä katukiveyksiä pitkin. Turistit ja rouvat kahmivat nyrkeittäin tahmariisiä munkkien metallisiin almukulhoihin, jotkut pudottivat joukkoon banaanin tai appelsiinin. Välissä istui pikkulapsia polvillaan, tyhjät kulhot edessään. Näihin ylikuorman saaneet munkit tyhjensivät riisisaalistaan.

Monks and their alm round early in the morning in LP

Vaikka olin jo vannonut, etten enää ostaisi mitään yhdestäkään matkatoimistosta, oli paluubussin liput Vientianeen helpointa ostaa matkatoimistosta. Ei tämäkään kerta ihan täydellisesti sujunut. Tuktukin piti hakea meidät klo 7. Bussi lähti terminaalista klo 8. Puoli kahdeksalta aloimme vähän huolestua, terminaaliin oli kuitenkin jonkin verran matkaa. Hotellimme respan poika soitti jonnekin. Lopulta, kymmentä vaille kahdeksan, tuk tuk ajoi hotellin eteen. Ehdimme kyllä terminaalin hetkeä ennen kahdeksaa. Bussi ei ollut vielä lähtenyt, mutta meidän paikat oli jo myyty.

Ei auttanut kuin vaihtaa liput kello yhdeksän bussiin ja ostaa aamupalapatongit. Kaikesta huonosta onnesta bussilippujen kanssa Laosissa meidät palkittiin puoli tyhjällä bussilla, jossa molemmilla oli varaa loikoilla kahdella penkillä. Yhdeksän tunnin matka Vientianeen sujui niin hyvin kuin niin pitkä matka pomppuisella tiellä voi sujua. Lähestyessämme Vientianea aurinko aloitti laskunsa ja tien ympäristö värittyi utuiseksi pastellimaalaukseksi.

View from the bus window on our way to Vientiane

Samaan bussiin osui myös suomalaiskaksikko, johon olin tutustunut aiemmin Luangissa. Poikien kanssa päädyimme vielä illalliselle Vientianeen, intialaisravintola Nazimiin, jonka entisellä paikalla rantabulevardilla oli vain kolo ja muutama metri murentunutta seinää. Pienellä etsimisellä uusi ravintola löytyi parin kadun päästä.

Vientienesta huone löytyi 100 000 kipillä hieman reppuselkäkeskustan ulkopuolelta. Hotellin setä oli ihana hymyilevä herra. Sillä hymyllä sai anteeksi kylpyhuoneesta löytyneet torakat, joista toisen veli urhoollisesti teurasti märäksi läntiksi tiiliskiven kokoisella lounarillani.

Vientianesta matka jatkui sleeper-bussilla (170 000 kipiä) Pakseen. Ihme kyllä, meitä haettiin terminaaliin jo etuajassa, bussit olivat siellä, missä niiden kuuluikin olla, meille löytyi yhteinen 80 senttiä leveä laveri ja bussi lähti ajallaan. Matkapahoinvointilääkkeen auttamana matka sujui yllättävän mukavasti. Unta oli aluksi vaikea saada, kun kalapuikkokotelomme ja tikkusuora nukkumisasento naurattivat. Onneksi viereen ei osunut karvainen saksalainen kilttiin pukeutunut ISO mies, joka röyhtäili valkosipulinhöyryjä nenääni tuktuk-matkan bussille. Veljen ja ikkunan väliseen pikkurakoon oli turvallista nukahtaa.