keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Tien päällä - On the road


Blogaustauko pääsi venähtämään ennätyspitkäksi. Viimeiset kaksi viikkoa olen matkannut ja ollut seuraneiti-matkaopas. Pisin pysähdys oli ensimmäiset neljä yötä Bangkokissa. Sen jälkeen tutustuin Pohjois-Thaimaahan viikon verran ja nyt suuntana on taas etelä. Ensi yön vietän bussissa kohti Bangkokia.
Yritän saada aikaiseksi yksityiskohtaisemmat kuvaukset viime viikkojen kohteista. Lyhyesti lueteltuna ne olivat seuraavat: Bangkok, Chiang Mai, Doi Inthanon, Mae Sariang, Mae Hong Son ja Pai sekä lopuksi palasin takasin Chiang Maihin, Thaimaan toiseksi suurimpaan kaupunkiin.

Tällä hetkellä suunnitelmani ovat kiinnitetty huomisaamuun saakka. Bangkokiin saavuttuani minun on viimeistään päätettävä, mihin menen ja miten. Nyt hörpiskelen rauhassa banaanikookosmaitosuklaapirtelöä parin korttelin päässä guest housestani, jossa reppuni on vielä tunnin verran vartioituna.

Bangkok
Faija oli täällä viime viikon seuranani, siitä siis johtuivat uudet hommat seuraneitinä ja matkaoppaana. Nyt olisi vielä loppulokakuuksi tarjolla matkaopaspalveluita, jotka sisältävät tiiviin ohjelman, tulkin, tietoa paikallisesta kielestä ja kulttuurista sekä matkan thairuoan ihmeelliseen maailmaan. Opastettavan tulee vain kattaa omat sekä oppaan majoittumis-, ruoka-, jne kustannukset.

Wat Phrathat Doi Suthep

Viimeiseen kahteen viikkoon on mahtunut kaikenlaisia seikkailuita: kiipeilyä korkealla Chiang Maita ympäröivillä vuorilla, elefanttiratsastusta, korkeita vesiputouksia, viidakkoseikkailu Honda Jazzilla, thainyrkkeilyä. Ja paljon muuta. Niistä myöhemmin lisää. Jos jaksan.

Doi Inthanon - Mae Klang waterfall


In English:
The last two weeks I’ve been busy traveling around Thailand. And working as a tour guide, translator and travel planner. As well as reading the map and finding our way with the car through Mae Hong Son loop. First, two almost two weeks ago I left for Bangkok where I stayed for two nights before meeting my father who came to visit me. Then I spent two nights more in Bangkok, this time with my father. My lodging was updated from very simple Baan Num in Thonburi to lush Bandara suites 19th floor suite in Silom.

After I had showed the previously checked sights in BKK to my dad, we flew over to Chiang Mai, stayed there for two nights and rented a car. Our small, black rented Honda Jazz was then our transporter for the rest of the week. We drove first to Mae Sariang near Burmese border, continued next day to the jewel of northern Thailand, Mae Hong Son’s little town, and finally to Pai, an increasingly popular melting pot of a village by the river Pai about 200 kilometres from Chiang Mai.

Now after a couple of more days in Chiang Mai, next destination is south. Don’t know how or where I’m going, I only have bus trip to Bangkok booked.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.