Mummia on ääretön ikävä

Minulla on ollut uskomaton onni elää näinkin vanhaksi nauttien kaikkien neljän isovanhempani seurasta. Varsinkin viimeisten kymmenisen vuoden aikana olen oppinut tuntemaan heidät ihmisinä enkä pelkästään isovanhempina.

Vaikka kaikki neljä isovanhempaani ovatkin olleet aina ikäänsä nähden hyvässä kunnossa, niin vuosia olen pelännyt puhelimen soidessa, että soittaja kertoo jotain tapahtuneen jollekin isovanhemmistani. Matkalla Chiang Maista Bangkokiin bussissa, keskustellessani viereisen thaimaalaisen miehen kanssa burmalaisen taiteen historiasta en osannut odottaa. Mutta puhelin soi. Loppumatkan katselin ikkunasta vaaleankeltaista täysikuuta ja mietin, näkyykö se sairaalan ikkunasta Suomessa.

Eniten matkaan lähtiessä minua pelotti se, että en näkisikään enää läheisiäni. Tiedän mummin pelänneen samaa. Hän ei halunnut minun lähtevän ja vaikka sitä ei ääneen sanonutkaan, syynä oli pelko siitä, että emme enää ehtisi nähdä. Puhuin mummin kanssa puhelimessa kerran lähtöni jälkeen, juhannuksena, mutta ikävä oli niin kova, ettei mummi enää sen jälkeen kyennyt minulle puhumaan, vaikka mahdollisuuksia olisikin ollut.

Tänään perjantaina mummi siunataan Hämeenlinnassa. Ajatus siitä, että en ole paikalla ja ajatus ylipäänsä tuntuu epätodelliselta. Vaikka kesällä pelko välillä valtasi mieleni ja hieman yritin suunnitella toimintaani, jos jotain tällaista tapahtuu, en uskaltanut ajatella kovin pitkälle. Ja nyt kun pelätystä tuli totta, alun neuvottomuuden, pakenemisen ja suunnattomuuden jälkeen hyvin pian tajusin, että nyt ei ole aika palata kotiin.

Mummi lähti onneksi suorilta jaloin. Ostosreissulla, jossa ajatuksissa oli ensi kesä ja seuraava viikonloppu.

Ajatus mummista nostaa palan kurkkuun. Enää kahden viikon jälkeen suru ei kuitenkaan ole täysin hallitsematon. Itken harvoin ja vain vähän kerrallaan.

Aina kun ajoin viikonlopuksi Hämeenlinnaan, mummin kanssa avattiin heti ensin pullo skumppaa. Sitten joimme sitä Eskon pienimuotoisella avustuksella loppuillan telkkarin ääressä. Jossain vaiheessa, vuosi vuodelta aiemmin, mummi pää alkoi nuokkua. Mummi muistutti minua monesti, että ikinä ei kannata sitoutua. Ei ainakaan missään nimessä millään tavalla ennen kuin on 25-vuotias. Myöhemmin ikäraja taisi nousta ikäni mukaan.

Mummi on aina pitänyt vanhanaikaisista tyttöjen kirjoista. Viimeksi vuosi sitten sain lahjaksi Seljan tyttöjen sarjan viimeisen osan. Se on vielä lukemattomana kirjahyllyssäni. Tai siis kirjalaatikossa kellarissa. Huomaan, että imperfektissä on vielä harjoiteltavaa.

Nyt harmittaa, kun en ehtinyt opetella leipomaan mummin pikapullia. Mummi jaksoi aina etsiä uusia reseptejä ja kokeilla niitä. Minun kasvissyöntini aiheutti päänvaivaa. Mummi oli varmaan tyytyväinen kuultuaan äidiltä, että syön täällä lihaa.

Vaikka suurin osa elämästä jatkuu Suomessa ihan siitä samasta kohtaa, mihin se jäi viime keväänä, niin nyt on yksi iso osa, jota ilman minun on opittava elämään. Ensikertalaisesta se tuntuu vaikealta.