lauantai 4. helmikuuta 2012

Pienessä punaisessa pisteessä

Singapore on kuin Aasian light cokis. Muutaman päivän pistäytyminen oli minulle kuin loma Euroopassa. Kaduilla on vain autoja, jalkakäytävillä voi kävellä, kukaan ei tyrkytä tuktukeja (eikä niitä edes ole) ja roskiksia on joka kadun kulmassa. Hinnatkin ovat melkein Suomen tasoa. Tekemistä riittäisi vähintään viikoksi. Onneksi suurin osa kaupoista oli suljettu kiinalaisen uuden vuoden vuoksi. Ei tullut pahaa mieltä, kun ei olisi rahaa shoppailla.

Singapore
MacRitchie reservoir
Singaporesta löytyy museoita. Ensimmäisen Singaporen päiväni aloitin visiitillä Singapore Art Museumiin. Olin kaivannut nykytaidetta kahdeksan kuukautta. Onneksi museon kokoelma oli mukavankokoinen ja mielenkiintoinen. Mieli virkistyi. Kävin myös maailman söpöimmässä museossa. Pernakan museon teemana olivat pinkit perhoset, vaaleankeltaiset kukat ja suloiset fontit. Toisesta maailmansodasta kiinnostuneena minun oli pakko päästä Battle Box museoon Fort Canningille. Siellä sodan aikaiseen bunkkeriin (? sotasanasto ei kuitenkaan ole hallussa) oli lavastettu vahanukeilla esitys siitä, miten Singapore päätti antautua japanilaisille helmikuussa 1942. Paikan intialainen opas, vanhempi herra, piti minusta erityishuolta ja toivoi, että tulen uudelleen häntä tapaamaan. Sähköpostiosoitetta en suostunut antamaan, vaikka hän sitä kohteliaasti pyysi.



Art next to Singapore Art Museum
Singapore on vihreä. Keskustan Fort Canningin lisäksi kävin hengittelemässä MacRitchie reservoirissa ja ihmettelemässä eläimiä Singapore Zoossa. Orangutanit olivat kaikista mielenkiintoisimpia.



Flamingos in the zoo
Baboons in Singapore Zoo
Little India palautti minut kävelyretkelläni hetkeksi Aasiaan. Siellä kadut olivat täynnä viiksekkäitä miehiä, autot saivat nöyrtyä väistelemään ja odottelemaan rinta rinnan käveleviä kaveriporukoita. Kaupat ja ravintolat olivat valloittaneet kadut ja sain osakseni pitkiä katseita. Muistin taas Intian tuoksun ja kuinka siitä pidänkään.



Singapore
Uuden vuoden juhlinta tuntui majoituksen hintatasossa. Yhdestä yöstä dormissa Lavender Streetilla Little Red Dotissa sai pulittaa 28 paikallista dollaria. Rahaa paloi muutenkin: MRT junaan, leffaan, museoiden sisäänpääsymaksuihin, ruokaan...kaikista kalleinta oli reilun kahden kympin Singapore Sling Clarke Quayn juottolassa. Onneksi on Ladies Night keskiviikkoisin: ilmainen sisäänpääsy ja ilmaisia juomia baareissa puoleen yöhön saakka. Sitä hyödynsimme Singaporeen matkaseuraksi saapuneen ystäväni kanssa (kohteenamme Attica Clarke Quaylla).



Happy Year of the Dragon!
Kotiinpaluu alkaa lähestyä. Suomen kylmyys pelottaa. En muista, missä talvivaatteeni ovat. Joudun käyttämään sukkia, pitkiä housuja ja oikeita kenkiä. Tuntemattomia ei tervehditä kadulla eikä vieruskaverin kanssa jutella ratikassa. Ei ainakaan aloiteta keskustelua kysymällä ikää ja siviilisäätyä. Perhettä ja ystäviä on kuitenkin ollut armoton ikävä. Hyviä syitä kotiinpaluulle on paljon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.